Levy on urkurin elämäkerta
Musiikillinen matka. Pauliina Hyry halusi soittaa levylleen tulevan musiikin Espoon tuomiokirkon uruilla.

Musiikillinen matka. Pauliina Hyry halusi soittaa levylleen tulevan musiikin Espoon tuomiokirkon uruilla.

Levy on urkurin elämäkerta

Viisikymmentä vuotta on rajapyykki, ei sille mitään voi. Aiemmin viisikymmenvuotissyntymäpäivät tapasi olla se ensimmäinen pyöreitten vuosien syntymäpäivä, jota juhlittiin isommin. Nykyään voidaan jättää juhlat syrjään ja toteuttaa jokin oma unelma. Jollekin se voi olla kauan haaveksittu matka, toinen saattaa haluta sohvan. Leppävaaran kanttori Pauliina Hyry teki oman levyn.
”Halusin aikaa soittamiselle ja samalla halusin jättää dokumentin lapsilleni ja lapsenlapsilleni. Nyt kun nuorinkin lapsi on jo viidentoista, aikaa on enemmän”, sanoo Hyry, kuuden lapsen äiti.

Pauliina Hyry on kanttori ja kanttorin tytär. Musiikki on ollut hänen elämässään aina.
”Levyni on henkilökohtainen matkakertomus ja näkökulma uskosta ja toivosta, musiikin kauneudesta elämää kannattelevana voimana. Siinä ovat mukana myös raskaimmat menetykseni, oman lapsen kuolema ja isäni varhainen kuolema, koko tähänastinen elämänkaareni.”

Kanttori ei voi työssään soittaa vain sitä, mikä itseä koskettaa ja miellyttää, mutta kun vastaa itse omasta levystään, voi päättää melkein kaiken itse. Uruilla on kuitenkin oma mielipiteensä musiikista, ja sitä on soittajan hyvä kuunnella.
”Halusin soittaa levylle tulevan musiikin Espoon tuomiokirkon uruilla, joille sopii saksalais-romanttinen musiikki. Se on myös musiikkia, jota haluan soittaa.”

Kun Pauliina Hyry oli suorittanut urkudiplominsa, hänen opettajansa Kari Jussila antoi ohjeen soittaa siitä eteenpäin vain musiikkia, josta pitää.
”En välitä kepeistä kappaleista. Minä haluan, että musiikissa on draamaa ja voimaa, tykkään musiikista, joka nousee syvyydestä kohti valoa ja antaa toivoa. Levylläni soi saksalaisromanttinen musiikki ja J. S. Bach, lempisäveltäjäni.”

Kirkoissa urkuri kuuluu, mutta ei juuri näy. Muutenkin itsensä esillä pitämistä arastellaan.
”Kai tätä levyn tekemistä pidettiin aika hulluna, ja mietin itsekin, riittääkö aika, uskallus ja taito. Mutta tämä on sitä, mitä halusin. Olen ollut kuoron säestäjänä mukana levyn teossa ja ajattelin, että kai pystyn tähänkin. Töitä oli paljon, mutta nyt ainakin tuntui, että käytin kaikki ne lukemattomat tunnit johonkin itselleni tärkeään ja tarpeelliseen”, tuumii Hyry.
Pauliina Hyryn mielestä urkumusiikki on pahassa paitsiossa.
”Viihdemusiikilla on valta-asema, se kuuluu kaikkialla, sen luo ei tarvitse mennä. Urkuja ei napata kainaloon ja lähdetä kansan keskuuteen soittamaan. Soisin, että ihmiset lähtisivät rohkeasti kirkkoihin kuuntelemaan, sillä urkumusiikista voi löytyä kaikupohjaa omille tunteille ja elämälle. Sen olen itsekin kokenut.”

Pauliina Hyryn Via Lucis. Valon tie -levyn julkistamiskonsertti Espoon tuomiokirkossa pe 24.10 klo 18.

Jaa tämä artikkeli: