Vallan valo. Moskovan patriarkaatti toimii myös Suomen alueella. Patriarkka Kirill toimitti huhtikuussa pääsiäisyön liturgian Kristus Vapahtajan katedraalissa Moskovassa.
Liekkikupolit nousevat Itäkeskukseen
Venäläisortodoksit rakentavat kirkkoa Itäkeskukseen. Helsingin metropoliitta Ambrosius suhtautuu hankkeeseen kriittisesti.
Teksti Saila Keskiaho
Kuva Alexander Zemlianichenko /
AP Photo
Itäkeskuksen kirjaston ja Matteuksenkirkon nurkilta on kaadettu puita. Eräänä päivänä siellä seisoo suuri, vaaleaksi rapattu ortodoksikirkko. Kirkon viereen rakennetaan pienempi seurakuntakeskus juhlia ja kerhoja varten.
Rakennuttajana ei kuitenkaan ole Suomen ortodoksinen kirkko, vaan Pyhän Nikolaoksen seurakunta, joka kuuluu Moskovan patriarkaatin eli Venäjän ortodoksisen kirkon alaisuuteen. Suomen ortodoksinen kirkko on ollut osa Konstantinopolin patriarkaattia vuodesta 1923 alkaen. Silloin kirkko siirtyi myös käyttämään läntistä eli gregoriaanista ajanlaskua ja palveluskielenään suomea.
Pyhän Nikolaoksen seurakunta irtautui Suomen ortodoksisesta kirkosta juuri kalenteriin ja kieleen liittyvien erimielisyyksien takia. Se perustettiin vuonna 1927.
Venäläisortodoksien kirkkohanke on ollut vireillä jo pitkään. Virallisen sinetin se sai huhtikuussa, kun kaupungin kiinteistölautakunta hyväksyi kirkkotontin vuokran. Vuokrasopimus on tehty 60 vuodeksi.
Ennen kuin Itäkeskuksen kirkko valmistuu, itähelsinkiläiset venäläisortodoksit kokoontuvat Pyhän Ksenia Pietarilaisen kirkossa Mellunmäessä. Varsinaisesta kirkosta ei voi kylläkään puhua – vihertävä ikonostaasi on pystytetty kerrostalon alakerroksen huoneistoon. Kirkkotila ei ole olohuonetta suurempi ja kirkkokahvipöydän ääreen mahtuu istumaan kymmenkunta ihmistä.
– Emme voi pitää edes ristisaattoa pääsiäisyön palveluksessa, koska tämä on asuintalo, seurakunnan pappi isä Orest Tchervinskij huokaisee.
Seinät tulevat jatkuvasti vastaan sekä Ksenian kirkossa että seurakunnan pääkirkossa, joka sijaitsee Hietaniemessä. Seurakunnassa on tällä hetkellä noin 2 200 jäsentä ja määrä kasvaa jatkuvasti.
– Meillä ei ole tiloja kerhoille tai lasten joulujuhlille.
Uuden kirkon pystyttämisessä kiperin paikka on raha. Tilikeräyksellä saadut rahat eivät vielä riitä kirkon rakentamiseen. Moskovan patriarkaatti on kiinnostunut hankkeesta mutta rahallista tukea ei toistaiseksi ole saatu. Siksi kirkon tarkkaa valmistumisvuotta on vaikea ennakoida.
– Voisikohan kaupunki osallistua kustannuksiin? isä Orest aprikoi.
Rahaakin suurempi periaatekysymys on, mihin kirkkoon Venäjältä ja Itä-Euroopasta Suomeen muuttavat ortodoksit kotoutuvat. Liittyvätkö he Nikolaoksen seurakuntaan vai tuleeko heistä Suomen ortodoksisen kirkon jäseniä? Isä Orest Tchervinskij kieltää seurakuntien välisen kilpailun maahanmuuttajista. Hänen mielestään suurempi huoli on se, että monet venäläiset maahanmuuttajat eivät tiedä kristinuskosta mitään.
Tärkeimmäksi syyksi liittyä juuri Nikolaoksen väkeen isä Orest arvelee kulttuuria. Palveluksissa kaikki on kuin kotona Venäjällä kirkkoslaavia myöten. Kalenterikin ratkaisee monen kirkkovalinnan.
– Suomessa on noin 60 000 ortodoksia, joista ehkä noin 10 prosenttia eli 6 000 ihmistä on aktiivisia. Jos he haluavat elää [kalenterin suhteen] eri tavalla kuin koko muu ortodoksinen maailma, niin mikäs siinä.
Suomen ortodoksisen kirkon kalenteri on gregoriaaninen eli läntinen.Venäjän ortodoksinen kirkko noudattaa puolestaan juliaanista kalenteria, joka on 13 päivää gregoriaanista kalenteria jäljessä.
Kreikan ortodoksinen kirkko taas viettää kiinteitä juhlia kuten joulua gregoriaanisen kalenterin mukaan, mutta pääsiäisen kaltaisia liikkuvia juhlia juliaanisen kalenterin mukaan. Niin toimivat myös monet muut ortodoksiset kirkot.
Suomalaisortodoksien kalenteriratkaisu saa vahvan tuen Suomen ortodoksista kirkkoa edustavalta Helsingin metropoliitalta Ambrosiukselta .
– Elämme maassa, jossa valtaväestö elää gregoriaanisen kalenterin mukaan. Haluamme kunnioittaa sitä. Pidämme kiinni gregoriaanisesta kalenterista.
Kalenteri ja kieli ovat myös hänen mielestään suurimmat erot Venäjän ja Suomen kirkkojen välillä. Ortodoksinen maailma on metropoliitan mukaan opillisesti yhtenäinen. Erot näkyvät paikallisemmissa kirkkopoliittisissa hankauksissa.
– Moskovan ja Konstantinopolin patriarkaateilla on rauhalliset ja toimivat välit, metropoliitta Ambrosius kuvaa ylätason yhteiseloa.
Helsingin ortodoksisella seurakunnalla ja Pyhän Nikolaoksen seurakunnalla ei sen sijaan ole aktiivista vuorovaikutusta. Molemmat seurakunnat elävät omaa elämäänsä.
Tilanne, jossa kahden eri patriarkaatin kirkot toimivat saman maan alueella, on metropoliitta Ambrosiuksen mukaan ongelmallinen.
– Ortodoksiseen perinteeseen kuuluu, että yksi kirkko paimentaa yhdellä alueella kaikki sielut. Emme mekään mene Venäjälle rakentamaan ortodoksisia kirkkoja.
Käytännön tasolla seurakunnan olemassaolo tunnustetaan. Jokainen maahanmuuttaja valitsee itse omimmalta tuntuvan kirkon.
– Ne, jotka haluavat kotoutua, liittyvät Suomen ortodoksiseen kirkkoon, metropoliitta Ambrosius arvelee.
– On vaara, että pieni venäläinen yhteisö ghettoutuu. En sano, että niin on käynyt, mutta se on vaarana.
Suomen ortodoksinen kirkko vastaa venäläismaahanmuuttajien tarpeisiin muun muassa venäjänkielisillä palveluksilla ja venäjää äidinkielenään puhuvilla papeilla. Seurakuntien elämä on hyvin monikulttuurista.
Mutta mitä mieltä Helsingin metropoliitta Ambrosius on Itäkeskuksen kirkkohankkeeseesta?
– Suhtaudun siihen kriittisesti, hän sanoo suoraan.
– Onko se tarpeellinen tuossa laajuudessa? Olen kuullut vanhojen emigranttivenäläisten miettivän samaa. Viime kädessä se on toki heidän asiansa.
Jaa tämä artikkeli: