Paha. Pelko antaa pahalla vallan nousta niskan päälle. Kuva: Katri Saarela/Instagram: Kutriart

Liian kesyä

• 02.03.2015 13:45

Maailmassa on pahaa niin, että se on hajota liitoksistaan. Kristittynä olen Raamatun mukaan olemuksellisesti osa sitä, mutta käytännössä minulla on taipumus katsella julmuuksia kuin olisin itse niiden ulkopuolella.

Perinteisessä uskovaisuudessamme on tärkeällä sijalla niin sanottu lain saarna. Se tarkoittaa sitä, että ihmisen on tultava tietoiseksi pahuudestaan, jotta hän ymmärtäisi tarvitsevansa Jumalaa. Tasapainottelu lain ja evankeliumin, moitteen ja lohdutuksen, välillä on epäonnistunut monin paikoin. Moite on otettu inhimillisen moralismin käyttöön. Toisen valintojen tuomitseminen on tuonut helpotusta omaan närkästykseen.

Paha on myös paljon kiehtovampaa kuin hyvä. Pahaa puhumalla saa innostuneet joukot ympärilleen. Pahasta tehdään elokuvia. Romaanit tonkivat pahaa. Mikä olisi viihdyttävämpää kuin ihmisen kekseliäs luovuus kiusata, kiduttaa, valehdella ja pettää.

Paha on kuin eläin, joka haistaa pelon. Pelko antaa pahalle vallan nousta niskan päälle. Juuri siksi henkien ja tautien manaajien pakeille on jonoa, mutta lempeää armoa tarjoavassa kirkossa tyhjää.

Luottavainen katsoo pahaa kohti ja uskaltaa tarttua siihen. Silloin paha kutistuu kokoisekseen. Lohikäärme, jota ylienkeli Mikael yrittää yhä tappaa lukuisissa taideteoksissa, tokenee kiltiksi pehmoleluksi pelkästä Jeesuksen katseesta. Yhdellä rauhallisella kädenliikkeellä tyyntyy pahinkin myrsky. Luottavainen hyvyys on niin säälittävän kesyä.

Kaisa Raittila

3. paastonajan sunnuntai (Oculi)