Liian raskas elämä Pohjois-Koreassa
”Meistä tulisi loikkareita, isänmaan pettureita. Sillä hetkellä ajatuksemme olivat tosin kaukana politiikasta. – – Tavoitteena oli löytää ruokaa, ettemme kuolisi kuin kärpäset.”
Pohjoiskorealaisessa koulussa opetellaan joka aamu esimerkillinen tarina Suuren Johtajan elämästä. Kun Johtaja kuolee, myös nuori tyttö Eunsun Kim ja hänen perheensä itkevät kadulla äänekkäästi. Kotona seinien sisällä on toisin.
Isän kuoltua Eunsun Kim pakenee äidin ja sisaren kanssa jäisen joen yli Kiinaan. He jäävät kiinni, yrittävät uudelleen, joutuvat ihmiskauppiaiden uhriksi ja pakenevat taas. Ei tiedä, kehen voi luottaa. Lopulta naiset pääsevät Mongolian kautta Souliin, jossa Eunsun nyt opiskelee. Vasta kauan pakonsa jälkeen hän ymmärtää, ettei kansalle annettuja lupauksia ole pidetty. Ei ole riisiä ja naudanlihakeittoa kaikille joka päivä vaan nälänhätää ja työleirejä, joilla sadattuhannet hitaasti kuolevat. Hän toivoo tarinansa edistävän tietoisuutta kansansa hädästä, jotta Pohjois-Korea vapautuisi diktatuurista.
Kim kertoo nälästä, pelosta ja kidutuksesta lakonisesti niin kuin se, joka on kokenut liikaa. Tällaista tapahtuu meidän aikanamme, meidän maailmassamme. Olisi helpompaa sulkea silmät. Eikö mitään ole tehtävissä?
Pälvi Ahoinpelto
Eunsun Kim: Pohjois-Korea – yhdeksän vuoden pakomatka helvetistä. Toimittanut Sébastien Falletti, suomentanut Pirjo Thorel. Siltala 2014.
Jaa tämä artikkeli: