Liiku varovasti Kappelin hautausmaalla
Kappelin hautausmaalla joulun aikaan liikkuvia kehotetaan varovaisuuteen. Erityisen tarkasti kannattaa kulkea hautausmaan yläosissa, sillä sen asfalttityöt ovat kesken.
”Hautausmaalla on meneillään iso remontti ja se vaikuttaa alueella liikkumiseen”, puistopuutarhuri Jani Kärkkäinen sanoo.
Remontissa olevan osaan asennettiin valaistusta viikko ennen joulua. Sen pitäisi valmistua jouluun mennessä.
Kappelin hautausmaalla lumet aurataan pääkäytäviltä ja liukkailla keleillä hiekoitetaan. Mikäli lunta tupruttaa paljon, osa sivukäytävistä saattaa jäädä auraamatta. Käytävät voivat olla myös liukkaita.
Urakoitsija siivoaa hautamaata remontin jäljiltä. Esimerkiksi väliaikaiseen varastoon siirretyt hautakivet on luvattu laittaa paikoilleen jouluun mennessä. Osa hautausmaan peruskorjaustöistä siirtyy ensi vuodelle.
Jaa tämä artikkeli: