— Haluan veistoksillani avata sellaista, mitä ihmiset eivät huomaa tavallisessa arjessaan, sanoo lintuveistäjä Jorma Lehtonen.
Lintumaailman lähettiläs
Jorma Lehtonen tuntee linnut, merenötökät ja kalat.
Linnuista tuli jo nuorena osa lintuveistäjä Jorma Lehtosen maailmaa.
— Maaseudulla oli ennen joka pikkupojalla kesy harakka tai varis. Lemmikkilintu kiintyi syöttäjäänsä ja kulki tämän mukana koko kesän, muuttoretkelle lähtöön asti. Suurin lintukaverini on ollut huuhkaja. Se kulki mukana kuin kissa tai koira.
Lehtonen eli lapsuuttaan Porin–Ahlaisen seuduilla. Kun isä palasi sodasta, alun toisella kymmenellä ollut poika pääsi hänen kanssaan metsäreissuille. Lintuja tarkkailtiin ja metsästettiin.
Aamuvarhaisella poika saattoi istua mäen-rinteessä piirtelemässä lintuja vihkoonsa.
— Opin ulkomuodon lisäksi näkemään eri linnuista ja lintulajeista sen, millaisia ovat niiden kaulan, siipien ja jalkojen liikeradat. Jos olisin vain napsinut valokuvia, en olisi varmaankaan huomannut tuollaisia asioita.
Lehtonen alkoi täyttää lintuja jo kouluaikana.
— Lähetin muutamia täytettyjä lintuja Eläinmuseoon arvosteltavaksi, ja niitä pidettiin kelvollisina. Aloin tehdä hommaa puoliammattimaisesti. Sain maatalousministeriöltä luvan saalistaa eläimiä ympäri vuoden kokoelmakäyttöön. Lääkintöhallitukselta sain ensiluokan myrkynkäyttöluvan preparointia varten. Arsenikki säilytti nahan.
Koulutarvikkeiden keskusliitto hankki täytettyjä lintuja myydäkseen ne edelleen koulujen kokoelmiin eläintieteen opetuksen havaintoaineistoksi. Lehtonen jatkoi varhaista ammattiaan myös opiskellessaan kauppakorkeakoulussa.
Harvinaisia kulkijoita kartanon mailla
Valmistuttuaan ekonomiksi Jorma Lehtonen siirtyi kuitenkin töihin kaupan ja teollisuuden pariin. Tehtävistä yksi, Yksityisen Kaupan Koulutuskeskuksen perustaminen 1960-luvun alussa Hämeenkylän kartanoon, toi hänet jo melkein nykyisille asuinsijoilleen.
Perhe asui tuolloin muutaman vuoden Hämeenkylän kartanossa. Asuinympäristöön kuuluivat bonuksena kartanon metsät metsästysalueena. Siltä löytyy nykyään jätemäki, Petikon ulkoilualue ja asuinalueita.
— Kartanon mailla voitiin metsästää vesilintuja. Sen sijaan jos metsässä tuli vastaan pyy, teeri tai metso, sitä melkein teititteli. Oli se sen verran harvinainen jäänne tai muisto menneiltä ajoilta.
Kun leipätyö toi mukanaan kotimaanmatkoja, niihinkin saattoi liittää viikonlopun tai muun vapaapäivän metsällä käymiseen. Toisenlaisen luontoon uppoutumisen mahdollisuuden tarjosi sukellusharrastus.
— Kerran olimme pojan kanssa kokonaisen kuukauden sukeltelemassa Punaisellamerellä. Olen täyttänyt myös merenötököitä ja kaloja.
Moni onkin kysynyt, miksei Lehtonen ole ryhtynyt tekemään veistoksia kaloista.
— Kalat eivät vain kiinnosta minua tarpeeksi, vaikka olen nähnyt jotain niidenkin elintavoista. Uskoisitko, että vain parissa päivässä mustekala ja mureena oppivat syömään sukeltajan kädestä?
Lintuja oikeassa koossa
Työelämän kiireet loppuivat Jorma Lehtoselta 46-vuotiaana aivorunkoinfarktiin.
Toiseen elämään toipuessa syntyi ajatus veistää puuta, muotoilla kipsiä ja muovata plastoliinia, taiteilijan savea — ja tehdä lintuja. Varsinaisten veistosten materiaaliksi tulivat aikanaan pronssi ja hopea.
Vielä paremmin alkuun päästäkseen Lehtonen meni työväenopiston kurssille. Sieltä opettaja vei oppilaansa tutustumaan vantaalaiseen Kylmäojalla asuvaan kuvanveistäjään Heikki Häiväojaan.
— Heikki on siitä ainutlaatuinen henkilö, että hän suhtautuu hyvin myönteisesti nuoriin kuvanveistäjiin. Hän sanoi, ettei ryhdy minulle opettajaksi, mutta oppia ja tukea hän voi antaa.
Sovellettuun kokoon, eli luonnollista kokoaan pienemmiksi, tehdyt linnut ovat Lehtosen tuotannossa poikkeus säännöstä. Yleensä hän veistää lintunsa oikean kokoisiksi.
— Kun teen linnun, minun täytyy tietenkin tietää, millainen se on lintutieteellisesti. Sitten pitää vielä osata tehdä veistoksesta mallinsa näköinen. Lintu ilmentää myös elinympäristöään.
Lehtonen ei tee töitään sarjatuotantona, vaan jokainen veistos on uniikki. Ainainen lintujen veistäminen ei kuulemma rajoita hänen taiteilijanvapauttaan. Lehtonen on tehnyt linnuista esimerkiksi perheen muotokuvan. Siinä isä- ja äititiira huolehtivat pienokaisestaan.
Ajatusta ja piiloviestejä veistoksissa
Jorma Lehtosen mielestä mikään työ ei voi syntyä eikä olla ilman ajatusta. Hän ottaa esimerkiksi Hämeenkylän kirkkomaalla muutamia vuosia olleen Valoon-teoksen, jossa on kaksi kalalokkia.
— Hautamuistomerkissä lintu on rakkauden, ylösnousemuksen ja elämän symboli. Lokin valkoinen väri viittaa puhtauteen ja kiitokseen, kevyt liitely on viesti uuteen elämään siirtymisestä.
— Kala toisen linnun nokassa on piiloviesti Jeesuksesta Kristuksesta. Lokin elämänpiiriin kuuluva vesi viittaa kasteeseen ja Jeesuksen ihmetekoihin. Lokkien lentosuunta on ylöspäin, kohti ristiä ja valoa.
Valmiista töistään Lehtonen kertoo innokkaasti, mutta hän ei puhu eikä pukahda mitään uudesta muistomerkistä, joka paljastetaan Hämeenkylän kirkkomaalla ensi sunnuntaina 22. elokuuta.
Lehtonen vakuuttaa, että linnuissa hänellä on ehtymätön aihevarasto. Metsäpihassa niitä riittää.
— Huipputilanteita oli, kun isotikka istui polvella ja sen poikanen toisella. Täällä voi nähdä myös eri lintulajien erilaisen elekielen. Kun tiainen tulee poikastensa kanssa huonona kesänä hädissään pyytämään ruokaa, emolintu räpyttelee siipiään. Samassa tilanteessa peippo trimppaa jalalta toiselle.
Jorma Lehtosen veistämä muualle siunattujen ja Karjalaan jääneiden vainajien muistomerkki paljastetaan su 22.8. klo 18 Hämeenkylän kirkkomaalla.
Jaa tämä artikkeli: