Lutherista kertoo myös Luther Urtyp -olut, jota valmistetaan Wittenbergissä.
Lohdutuksen siunattu juoma
”On siedettävä pientä nousuhumalaa, kun otetaan juoma tai kaksi liikaakin raskaan työn jälkeen tai kun alakulo on vallannut mielen. Se on ilon hakemista. Mutta istua päivät ja yöt kaatamassa juomaa kurkkuunsa, se on sikamaista. Jos olet väsynyt tai alakuloinen, ota tuopillinen, mutta se ei tarkoita, että olet kuin sika etkä tee muuta kuin ahnaasti ryyppäät. Sinun pitäisi olla kohtuullinen juomisessasi; meidän ei siis pidä olla kännissä, vaikka olisimmekin hilpeällä tuulella.”
Aamen, mutta kuka näin kirjoittaa? Luterilaisuuden isä Martti Luther saarnassaan vuonna 1539.
Lari Junkkari, luterilaisia pastorismiehiä hänkin, esittelee kirjassaan Olut ja elämisen taito (Kirjapaja 2012) suurta rakkauttaan eri näkökulmista.
Lutherin olutrakkauteen yhdistyi myös rakkaus vaimoon, Katharina von Boraan. Tämä valmisti erinomaiseksi kehuttua olutta, jota aviomies nautiskeli kotonaan muun muassa oppilaidensa kanssa. Luther oli myös pienpanimoiden ystävä, joka matkoillaan iloitsi löytämistään hyvistä paikallisista oluista.
Lari Junkkarin mukaan olut on ilon ja lohdun juoma. ”Olut on halvempaa kuin terapia”, lukee Junkkarin noin 2000 olutpullon kokoelman sisältävän huoneen oven yläpuolella.
Junkkari ei kuitenkaan ole sokea alkoholin haitoille. Hän neuvoo muun muassa Laurentius Petrin saarnakirjassa olevan kolmen pikarin säännön. Ensimmäinen on tarpeen pikari, toinen terveyden pikari ja kolmas on ilon pikari. Neljättä ei pidä enää ottaa, koska se on kiukkuisten pikari.
Laurentius Petri muuten oli ruotsalainen piispa, joka kävi Martti Lutherin opissa Wittenbergissä 1500-luvulla. Kukaties hänkin oli nauttinut Katharina von Boran oluita Lutherin illanistujaisissa.
Jaa tämä artikkeli: