Lokeroituminen nykyajan syntinä
Tarja Ruohosen (K&k 13.2.) mukaan oleskeluyhteiskunnan nuorten oleilu ja laiskottelu on mukavuudenhalua ja itsekkyyttä. Pitänee paikkaansa yhdestä näkökulmasta katsottuna.
Toisaalta, kun lökäpöksyisiä, hytiseviä ja veltosti työtään tekeviä nuoria seuraavan kerran näkyy asennustöissä, kannattaa mennä heitä tervehtimään, pyytämään kahville, kyselemään kuulumisia, tarjota hyvää tarkoittavan tädin tai sedän puolelta palttoota tai työhaalareita lämpimikseen.
Lehden samaisessa numerossa oli juttu ”kotinsa kätköissä” elävistä nuorista. Me kaikki olemme jollakin siteellä yhteydessä toisiimme, joku on näidenkin nuorten äiti, isä, isoäiti, opettaja, naapuri, lähimmäinen kuitenkin. Kansalaisvelvollisuutena voin omalta kohdaltani tarjota välittämistä tai konkreettista apua. Lokeroituminen kodin kätköihin ei kannata.
Suurin osa maleksijanuorista ei ole ikävä kyllä elänyt vahvan taloudellisen nousun hetkiä sotien jälkeisessä Suomessa. He eivät ole saaneet tuntea hikipisaroiden kihelmöinnin tuskaa ja tunnetta maan kääntämisessä. Ennen kaikkea, onko heillä hyviä rakkaudentäyteisiä muistoja lapsuuden ydinperheestä ja lähisuvun taitojen ja tietojen siirtämisestä eteenpäin?
Voisimme ottaa oppia maahanmuuttajataustaisilta lähimmäisiltämme; afrikkalaisessa kulttuurissa serkku on veli tai sisko. Onko meillä suomalaisilla samanlainen käsitys sukulaissuhteista? Työyhteisöissä maahanmuuttajataustaiset työntekijät ovat ihmetelleet kiusaamisen laaja-alaisuutta suomalaisissa työyhteisöissä. Mikähän on vikana?
A-K Pääkkönen
kulttuurituottaja
Jaa tämä artikkeli: