Muistolehdossa. Honkanummen hautausmaalla on useita muistolehtoja. Muistolehdon keskellä on yhteinen hautamuistomerkki, jonka metallilaattoihin edesmenneiden henkilötiedot on kaiverrettu. Kuva: Anna Dammert
Lopussa riittää vähän
Honkanummen hautausmaa Vantaalla on helsinkiläisten hietakehto. Palkitulla hautausmaalla vierailee vuosittain satoja tuhansia ihmisiä.
Jos sinulla on tulenpalava kiire, suuntaa hautausmaalle. Se rauhoittaa mielen kummasti.
Tämä ammoin kuultu viisaus mielessäni astelen sisään Honkanummen hautausmaan portista. Hiljennän rivakkaa tahtia heti, sillä mieleen tulee tuttu ihminen, joka siunattiin täällä haudan lepoon viime syksynä. Hautajaiset ja etenkin lähimpien omaisten suuri suru palautuu mieleen.
Pääportilta näkyy huputettu kappeli ja rakennustelineitä.
– Kappeli on remontissa ja käytössä ainoastaan lauantaisin, kertoo Raimo Laurasvaara, joka on luvannut esitellä hautausmaan. Hän jos kuka tuntee alueen, sillä palveluvuosia Honkanummen ylipuutarhurina on kertynyt jo 22.
Tämä on helsinkiläisten hautausmaa, vaikka Vantaan Hakkilassa ollaankin. Hautausmaa levittäytyy peräti 76 hehtaarin suuruiselle alueelle, molemmin puolin Vanhaa Porvoontietä.
Honkanummi on nimensä veroinen; maastossa näkyy kuusta ja petäjää puskevaa havupuustoa. Suuntaamme kohti alueen luoteiskolkkaa, josta löytyy helsinkiläisten muslimien hautausmaa. Alueella on kolmekymmentä hautaa.
– Täällä pidetään hautajaisia lähes viikoittain, kertoo Laurasvaara.
– Alue perustettiin muslimien aloitteesta pari vuotta sitten, ja he huolehtivat itse kukkaistutuksista ja hautainhoidosta.
Pieni kaistale metsikköä erottaa muslimialueen seuraavasta. Täällä on tunnustukseton hautausmaa sekä vantaalaisille että helsinkiläisille. Vantaan ja Helsingin seurakunnat perustivat alueen kuusi vuotta sitten, sillä eduskunnan vuonna 2003 säätämä hautaustoimilaki määrää, että kirkon tulee ylläpitää yleisiä hautausmaita, ja tunnustukseton hautasija on osoitettava erilliseltä hauta-alueelta.
Alueella on 1700 hautasijaa, mutta ainoastaan 20 hautaa. Moni kirkkoon kuulumaton haluaa sittenkin tulla haudatuksi seurakunnan alueelle – tai omaiset tahtovat niin.
Hautausmaita ei saa ylläpitää taloudellisen voiton tavoittelemiseksi, sanoo eduskunnan säätämä hautaustoimilaki. Hyvä lakipykälä.
Ongelmallista kirkon kannalta on se, että yhteiskunta ei korvaa hautaustoimesta koituvia kuluja, vaikka se lakisääteisesti edellyttää seurakuntien hoitoon hautausmaat ja niiden kulttuuriympäristöt. Osan menoista kirkko joutuu kattamaan kirkollisverovaroista.
Uusi hallitus aikoo selvittää pikaisesti, kuinka valtiovalta korvaa seurakunnille yhteiskunnallisten tehtävien hoidosta koituvia kustannuksia.
– On tärkeää, että selvitystyö tehdään yhteistyössä kirkkohallituksen kanssa ja että sen seurauksena seurakunnat saavat täysimääräisen kompensaation niiden koko väestölle järjestämistä yhteiskunnallisista palveluista, sanoo kirkkohallituksen kansliapäällikkö Jukka Keskitalo.
Ylipuutarhuri Laurasvaara on tutustunut ruotsalaisen yhteiskunnan ratkaisuun. Kansalaisilta peritään verotuksessa osuus seurakunnalliseen toimintaan ja sillä summalla katetaan hautaustoimi.
– Minusta tämä malli olisi järkevä ja toimiva meilläkin, sanoo Laurasvaara.
Kuinka paljon ihminen tarvitsee maata? Tämä Liisa Tavin laulama sävelmä tulee mieleen hautakumpuja tarkastellessa. Chico Buarquen sanoittamassa ja Liisa Ryömän suomentamassa laulussa on säe: ”Eläessäs et olis tyytynyt tähän, mutta kuoltuasi riittää sulle näin vähän. Mullassa ken makaa, sitä päättää ei saata, kuinka paljon ihminen tarvitsee maata.”
Ihminen tarvitsee yhä vähemmän maata. Arkkuhautausten osuus on ollut laskussa pitkään ja tuhkaaminen on yleistynyt.
Viime vuonna Honkanummen krematoriossa tuhkattiin 3954 vainajaa, joista helsinkiläisiä oli 3098. Hautanummen hiekkamaahan haudattiin 885 arkkua, joiden vainajista helsinkiläisiä oli 737. Uurna- ja tuhkahautausten osuus Honkanummella on jo peräti 68 prosenttia.
Uurnahautaus on tuttu asia, mutta mitä on tuhkahautaus?
Menemme sirottelualueelle. Edessä on kaarisilta ja pienenpieni ruohomatto, jota ympäröi kivistä tehty ”puro”. Olen ymmälläni. Yhtäkään hautakiveä ei näy missään.
Ylipuutarhuri Laurasvaara kehottaa katselemaan purokiviä huolella, ja nyt erotan tekstin. Nyrkinkokoiseen kiveen on kaiverrettu vainajan nimi, syntymä- ja kuolinaika.
Enpä ole tiennyt, että näin pieniä hautakiviä voi olla olemassa.
– Vainajan tuhka sirotellaan koristekasvillisuuden joukkoon, ja omaiset voivat käydä muistelemassa häntä tällä alueella, vaikka kaiverruskiveä ei olisikaan, kertoo Laurasvaara.
Kesätyöntekijä käynnistää ruohonleikkurin. Bensakone pörisee kuin millä tontilla tahansa ja ruusut tuoksuvat.
Muistolehto, luen alueen karttaa edelleen. Mikä on muistolehto?
Laurasvaara kertoo sen olevan alue, johon uurna lasketaan, mutta hautapaikkaa ei merkitä. Seurakunta pystyttää muistolehtoon kaikille vainajille yhteisen muistomerkin, johon kiinnitetään messinkilaatat. Laatassa lukee vainajan nimi, syntymä- ja kuolinpäivä.
Pienen polun päässä on kaksi suurta kivenlohkaretta, joissa on vieri vieressä metallilaattoja. Lohkareiden päällykset ovat ääriään myöten täynnä pieniä esineitä: kipsisiä enkelipatsaita, minimaalisen pieniä pehmoeläimiä, pikkuautoja sekä kynttilälyhtyjä. Muutamissa niistä palaa tuikku tai kynttilä keskellä kirkasta kesäpäivää.
Ylipuutarhuri kertoo, että tämä on lasten muistolehto. Muistolehtoon on haudattu lapsivainajia, keskosia tai muutaman päivän ikäisenä menehtyneitä pienokaisia.
– Siksi sallimme muistoesineiden jättämisen näille kiville. Lapsen menettäminen on niin raskas asia, sanoo Laurasvaara.
Honkanummen hautausmaa sai viime syksynä tunnustuspalkinnon. Suomen Hautaustoimistojen Liitto myönsi sille Vuoden 2010 hautausmaa -palkinnon ja kunniakirjan asiakkaiden ja hautaustoimistojen antaman palautteen perusteella.
– Palkinnon saaminen tuntuu hyvältä, sanoo Laurasvaara.
– Meillä on hyvä työntekijäjoukko, joka osaa suhtautua kunnioittavasti ihmisten suruun.
Honkanummella toimitettiin viime vuonna 567 hautausta ja niihin osallistui lähes 16 000 hautajaisvierasta. Alueella vierailee satoja tuhansia ihmisiä vuodessa.
Pysähdyn katsomaan muistomerkkiä, jota en heti havainnut. Lapselle jota emme saaneet, lukeepienessä metallilaatassa, joka onkiinnitetty isoon kivenlohkareeseen. Muistomerkkiä vartioi metallinen lintu, jonka sisään on istutettu linnunpoikanen.
– Diakonissalaitos ehdotti tämän Tyhjän sylin muistomerkin pystyttämistä kymmenisen vuotta sitten, kertoo ylipuutarhuri Laurasvaara.
– Halusimme kunnioittaa niiden naisten surua, jotka ovat menettäneet lapsensa raskausaikana.
Mielessä alkavat soida Aleksis Kiven säkeet: ”Tuonen lehto, öinen lehto! Siell’ on hieno hietakehto, sinnepä lapseni saatan.”
Ulla Lötjönen
Haudan hoito herättää tunteita
Haudan hoitamiseen on monta tapaa, mutta usein omaisilta unohtuu huolehtia hautakivestä.
Iäkäs nainen saapuu tuohtuneena Hietaniemen hautausmaan toimistoon. Hän lyö tiskiin henkilötodistuksensa sekä haudalta tuomansa lapun haudan hoitamisesta. Haudalle on asetettu hänen mielestään mahdoton puuristi. Syyllisiä ovat naisen serkut – pieni sukukiista siis.
Virkailija selaa mappeja ja kertoo, että haudalle ei saa asettaa mitään muistomerkkejä ilman hautausmaalta saatua lupaa. Mapista löytyvät haudan tiedot. Vastaus tyydyttää.
– Kyllä minun nyt pitää panna ne serkut seinää vasten, ettei tällaista tehdä sukuhaudallemme, hän julistaa sekä itselleen että virkailijalle ja vie takaisin haudalta tuomansa lapun.
Suomessa haudataan vuosittain noin 50 000 vainajaa, joista kymmenesosa Helsingissä. Helsingin seurakunnilla on Hietaniemen lisäksi viisi muutakin hautausmaata: Kulosaari, Malmi, Maunulan uurnalehto, Honkanummi sekä alueliitoksen myötä tullut Östersundom.
Vainajista Helsingissä tuhkataan kahdeksan kymmenestä, Hietaniemessä vielä enemmän.
– Viime vuonna meillä oli lähes 1 500 hautausta, joista 109 oli arkkuhautauksia, Hietaniemen hautausmaan ylipuutarhuri Ari Pipatti kertoo.
Suku päättää hautaamistavasta, joskin vainajan viimeistä tahtoa tulee noudattaa.
– Suku valitsee keskuudestaan puhemiehen, jolla on päätösvalta hautaamisen järjestelyistä, haudan hoitamisesta ja hautamuistomerkin hankkimisesta ja huoltamisesta.
Hautausmaalla Ari Pipatti ojentaa sormensa. Paikalle pyrähtää heti sini- ja talitiaisia. Hietaniemi on Helsingin keskustan suurin viheralue, jossa on upeita istutuksia, merinäköala ja pitkä historia.
– Moni tulee tänne vain katselemaan, rauhoittumaan ja mietiskelemään, Pipatti tietää.
Hänellä on hoidossaan 27 hehtaaria hautausmaata, jossa on 33 000 hautaa. Hautojen hoidosta tulee monenlaisia kysymyksiä päivittäin.
– Jotkut luulevat esimerkiksi, että me työntekijät rikomme hautamuistomerkkejä. Hautausmaalla on myös muita kulkijoita ja luonto elää omaa elämäänsä, Pipatti sanoo. Hän myös muistuttaa, että seurakunta omistaa hautapaikan, omainen on vain sen haltija sovitun ajan.
Haudan pinnan ja istutusten hoidon voi ostaa seurakuntien hautainhoitorahastolta, yksityiseltä firmalta tai haudat voi hoitaa itse. Sopimukset eivät kuitenkaan kata kivien hoitoa.
– Seurakunta ei edellytä hautamuistomerkkiä, mutta antaa luvan sen pystyttämiseen. Kivet ovat aina omaisten omaisuutta, ja niitä on pidettävä silmällä vuosittain, Pipatti korostaa.
Kallellaan olevat kivet ovat omaisten vastuulla. Seurakunta ei voi oikoa niitä, sillä hautojen hoitoon ei saa käyttää verovaroja. Kriittiset hätätilanteet kuitenkin hoidetaan.
Huonosti perustetut tai hoitamattomat kivet voivat olla turvallisuusriski.
– Kukkien istuttaja voi vetää itsensä ylös kivestä tukien. Tällöin hän vetää kiveä itseensä päin. Jos asennus on huono, kivi rojahtaa päälle. Yleensä siitä seuraa aina luunmurtumia, Pipatti varoittaa.
Hyvin asennettu hautakivi liitetään ruostumattomilla terästapeilla aluskiveen. Sen alta poistetaan multa ja asennetaan routimista ehkäisevää soraa. Helsingissä uusiin arkkuhautapaikkoihin saattaa liittyä betoninen perustuspalkki hautakiveä varten.
– Joskus kaikki nämä asennusvaiheet puuttuvat. Nopeimmillaan hautakivi on kaatunut kahden viikon päästä asentamisesta. Hyvin perustettu kivi pysyy pystyssä vuosikymmeniä.
Useimmat kiviliikkeet antavat asennukselle parin vuoden takuun, jona aikana liike käy oikaisemassa kallistuneen kiven. Joillakin liikkeillä kiven hintaan liittyy ilkivaltavakuutus.
Kaikki vakuutusyhtiöt eivät vakuuta lainkaan hautakiviä, joissakin muistomerkin voi vakuuttaa kotivakuutuksen yhteydessä erillisellä vakuutuksella.
Jos hauta alkaa repsottaa tai kivet kallistua, työntekijät ottavat yhteyttä haudan haltijaan. Jos hän ei ole tiedossa, haudalle laitetaan kohtelias pyyntö ottaa yhteyttä toimistoon. Tähän prosessiin menee pari kolme vuotta. Jos ketään ei kuulu, haudalle laitetaan kuulutus siitä, että se siirtyy seurakunnalle takaisin, ellei sitä hoideta. Tästä puolentoista vuoden kuluttua hauta sekä sen muistomerkki siirtyvät seurakunnalle.
Seurakunta voi menetellä tarpeettomaksi käyneen kiven kanssa parhaaksi katsomallaan tavalla. Jotkin seurakunnat ovat alkaneet myydä niitä edullisesti uusiokäyttöön.
Vanhalla kivellä on monta käyttötapaa. Uusia nimiä voi hiekkapuhalluttaa kiveen hautausmaalla, jos kivi jää suvun käyttöön. Jotkut kääntävät kiven ympäri, jolloin vanhat nimet jäävät sen selkäpuolelle. Vanhaan kiveen voi liittää myös uusien vainajien nimilaattoja. Kiven voi myös hiotuttaa liikkeessä kokonaan uudelleen.
Hietaniemessä suvun vanhaan arkkuhautaan voi haudata myös tuhkauurnia tai uusia arkkuja. Tästä kertovat haudat, joissa sukukiven viereen on asennettu pieniä tyynykiviä uusine nimineen, kun nimitila on loppunut alkuperäisestä muistomerkistä.
Sakari Sarkimaa
Jaa tämä artikkeli: