Nele Borchardt
Luja usko
"Herra, palvelijani makaa kotona halvaantuneena, kovissa tuskissa." Jeesus sanoi: "Minä tulen ja parannan hänet." Mutta sadanpäällikkö vastasi: "Ei, Herra, en minä ole sen arvoinen, että tulisit kattoni alle. Sano vain sana, ja palvelijani paranee." Matt. 8:6–8
Ensi sunnuntain evankeliumi kertoo sadanpäällikön ja Jeesuksen kohtaamisesta. Sadanpäällikkö toimi Kapernaumissa miehitysjoukkojen edustajana. Todennäköisesti hän oli tappanut ihmisiä aseellisten kahakoiden ja kuolemanrangaistusten toimeenpanon yhteydessä.
Roomalaisten sotilaiden uskonto oli keisarinpalvonta. Sotilaat olivat kovia ja armottomia ihmisiä. Tämän tiedon valossa tuntuu ristiriitaiselta, että sadanpäällikkö meni Jeesuksen luo ja oli palvelijansa asialla. Näin kuitenkin oli. Teksti antaa ymmärtää, että hän oli liikkeellä nöyrällä asenteella. Mies tajusi olevansa syntinen ja vaikutti aidosti uskovan Jeesuksen kykyyn parantaa ihmisiä.
Sadanpäällikkö oli kuullut elävästä Jumalasta kenties palvelijalta. Mikä oli saanut hänet kiintymään omaan palvelijaansa niin paljon, että hän pyysi apua Jeesukselta? Huomioni kiinnittyi sadanpäällikön lujaan uskoon. Jeesuskin hämmästeli sitä: "Totisesti: näin vahvaa uskoa en ole tavannut yhdelläkään israelilaisella."
Nykyajan ihmisten on yhä vaikeampi uskoa Jeesukseen ja Jumalaan ilman todisteita. Rippikoulussa nuoret kyselevät todisteita työntekijöiltä ja vaativat Jeesuksen ihmetekoihin järjellisiä selityksiä. Usko ei ole järjen asia. Se ylittää kaikki inhimilliset rajat: kansallisuuden, sukupuolen ja varallisuuden. Uskossa on kysymys uskosta. Se on Jumalan suuri lahja. Onnellisia ne, jotka uskovat, sillä heidän on taivasten valtakunta.
Jaa tämä artikkeli: