Lukukoira Venla kuuntelee
Partacollie Venla kuuntelee, kun Venla Raumala lukee satukirjaa. Kuva: Maija Saari

Partacollie Venla kuuntelee, kun Venla Raumala lukee satukirjaa. Kuva: Maija Saari

Lukukoira Venla kuuntelee

Lukukoira Börje saavutti niin suuren suosion Tapiolan kirjastossa, että avuksi hankittiin viisivuotias partacollie Venla. Suomen ensimmäisen lukukoiran, Börjen, luokse pääsyä kun joutuu jonottamaan jopa kuukauden.

Espoosta alkanut lukukoiravillitys on vähitellen levinnyt koko Suomeen. Tapiolan kirjaston kirjastonhoitaja ja Venlan emäntä Marjukka Peltonen kertoo, että sattumalta erään Yhdysvaltalaisen kirjaston sivuilta löytyi juttu amerikkalaisista kirjastokoirista. Siitä idea espoolaisista lukukoirista sai alkunsa.

Tapiolan kirjastossa on hiljainen hetki. Yksi lukuvuoro Venla-koiralle on kuitenkin varattuna. Kahdeksanvuotias Venla Raumala valitsee hetken mietittyään Aatu-koirasta kertovan kirjan, eihän koiralle nyt kissoista sovi lukea. Kaimat asettuvat vieretysten sohvalle istumaan.

”On kivaa olla koiran kanssa. Venla on tosi iso verrattuna Börjeen, mutta kiltti”, Raumala toteaa.

Lukukoira ei kritisoi ja kuuntelee maltillisesti tarinan loppuun. Kokeneempi Börje osaa jopa rohkaista lukijaa kuonolla tökkäämällä, jos lukija epäröi.

Sininen huivi kaulassa kertoo, että Venla on lukukoiraharjoittelija. Kun Venla tämän vuoden lopulla suorittaa lukukoirien R.E.A.D. -tutkinnon, hän saa punaisen huivin merkiksi ammattiosaamisestaan. Lukukoiran harjoitteluaika on työntäyteinen. Vaikka kirjastoon lähtö on mieluista, on Venla omistajansa mukaan väsynyt parin tunnin työvuoron jälkeen.

Koulutuksen aikana Venlaa opetetaan katsomaan kirjaa, jota luetaan. Lisäksi Venlan tulee tervehtiä kaikkia paikalla olevia ihmisiä. Apuvälineenä oppimisessa käytetään makupalojen lisäksi naksutinta. Koira yhdistää naksahduksen mielihyvään ja onnistumisen tunteeseen.

”Harjoittelemme kotona omien kirjojen kanssa. Harjoiteltaessa haasteena on kuolan määrä, Venla on niin tohkeissaan makupaloista. Muutama kirja on jo mennyt kuolasta pilalle”, Peltonen kertoo.

Huippusuosittu alan ammattilainen Börje ei valitettavasti voi toimia Venlan harjoittelun ohjaajana.

”Siinä asiakkaat unohtuisivat, kun Börje pääsisi tyttökoiran seuraan.”

Eläkepäivät lukukoiralle koittavat viimeistään siinä vaiheessa, kun koiralla alkaa olla vanhuuden kipuja tai jäykkyyttä.

Koiran emäntäkään ei selviä tutkinnosta ilman opiskelua. Koira hoitaa käytännön ja Peltosen kontolle jäävät teoriaopinnot. Koiran ohjaaja on aina lukutilanteessa läsnä ja huolehtii siitä, että koira huomioi lukijaa riittävästi.

Asiakkaina on lasten lisäksi aikuisia, esimerkiksi aivoinfarktista toipuvia lukijoita. Muutama vanhempi mies on käynyt lukemassa lukukoiralle lehteä, koska ”lukeminen ei koskaan oikein ole luonnistunut”.

Tapiolan lukukoirille, Börjelle ja Venlalle, voi varata ajan soittamalla kirjastoon.

”Viisi kertaa on maksimi määrä, siinä ajassa lukemiseen tulee jo selvästi lisää sujuvuutta ja selkeyttä”, Peltonen sanoo.

Jaa tämä artikkeli: