Luodinreikiä palmussa
Israelin ja palestiinalaisten konflikti tuntuu ikuiselta, mutta toivoa on.
Jordan-joen rannalla Jerikossa on paikka, jota markkinoidaan Jeesuksen kastepaikkana. Ainakin niin uskovat valkoiseen kaapuun pukeutuneet pyhiinvaeltajat, jotka kastattavat itsensä mutaisessa vedessä.
Sadan metrin päässä on piikkilanka-aita, jossa on miinakentästä varoittava kyltti. Sen vieressä on palmu, joka on täynnä luodinreikiä.
Palmun reiät ovat vuoden 1967 sodasta. Israelin ja naapurimaa Jordanian välillä on onneksi nyt rauha. Koko Lähi-itä on kuitenkin jatkuvassa kriisitilassa ja Israelin ja palestiinalaisten välinen konflikti tuntuu ikuiselta. Israelin uusi hallitus ei lupaa hyvää, sillä se tukeutuu äärioikeistoon ja siirtokuntaliikkeeseen.
Israel on demokratia, josta on tullut miehittäjä. Se ei tee hyvää miehityksen kohteeksi joutuneille ja ahdingossa eläville palestiinalaisille eikä Israelille itselleen. Israel on myös omien siirtokuntiensa vanki. Kun niissä asuu jo puoli miljoonaa juutalaista, ongelmaa on entistä vaikeampi ratkaista. Palestiinalaisille siirtokunnat ovat sorron väline ja Israelin apartheid-muuri.
Onko jossakin toivoa? Kyllä on, sillä monet juutalaiset ja palestiinalaiset haluavat muutosta, oikeudenmukaisen rauhan. Israelissa on rabbeja, jotka puolustavat palestiinalaisten ihmisoikeuksia ja Länsirannalla nuoria, jotka kamppailevat miehitystä vastaan väkivallattomasti, rakentamalla omaa yhteiskuntaansa paremmaksi.
Lähi-idän alueella kaikki voivat pitää itseään uhreina, mutta uhrin asemasta on päästävä eroon.
Palestiinalaisen vapautuksen teologin Mitri Rahebin tärkeä huomio on, että Lähi-idän alueella kaikki voivat pitää itseään uhreina, mutta uhrin asemasta on päästävä eroon. Pitää ottaa tulevaisuus omiin käsiin ja ryhtyä muuttamaan alueen yhteiskuntia paremmaksi. Se luo edellytyksiä myös rauhalle.
Tätä prosessia voi minusta parhaiten tukea tukemalla järjestöjä, jotka pyrkivät demokraattiseen muutokseen ja vuoropuheluun.
Jaa tämä artikkeli: