Espoolainen Joose Lassila saa oivalluksia sekä solun että uskon äärellä. Biologikin voi uskoa Isään, Poikaan ja Pyhään Henkeen. Kuva: Jani Laukkanen
Luojan luoma viehättää biologia
Joose Lassila on harkitseva. Kun häneltä kysyy kysymyksen, mies tuumaa aikansa ja sitten vastaa. Sitten hän jatkaa ajatustaan, rakentaa sen päälle yhä useampia kerroksia. Keskustelu Lassilan kanssa on vaivattoman polveilevaa. Välillä hän pysähtyy ja hymyilee leveästi: oivallus!
”Lopulta tässä ei ole mitään ristiriitaa, oikeastaan en ajattele koko asiaa”, hän päättää naurahtaen. Kysymys kuului, miten kasvibiologian opiskelija yhdistää uskon ja tieteen.
Tieteen ulottumattomissa
Miten kristitty biologi sitten lukee Raamattua?
”No niin kuin kuka tahansa kristitty, se pelastussanoma siellä on tärkein.”
Lassila tarkoittaa, että Raamattu ei ole mikään biologian oppikirja.
”Luomiskertomus ei nähdäkseni ole tieteellinen kuvaus siitä miten nykyiseen tilanteeseen ollaan tultu. Se kertoo enemmän ihmisen suhteesta Jumalaan ja luomakuntaan.”
Tutkimus ei ehkä tavoita Jumalaa, mutta Lassila näkee, että Luoja on luonut kaiken, joten mikään, minkä voi maailmasta tieteen avulla havaita, ei ole Jumalan kanssa ristiriidassa.
Lassilan hehkuttaessa DNA:n ihmeellisyyttä, tulee puheeksi sielu. Siellä DNA:ssako se on? Lassila nauraa.
”Ei varmaankaan. Vaikka siinäkin on jotain pyhää, että elollinen maatuu osaksi kiertokulkua. Uskon silti sieluun, se on puhdasta luottamusta.”
Tämä tuntuu olevan Lassilan ajattelun ydin: maallinen ja iankaikkinen ovat harmonisesti ja salatulla tavalla sekoittuneet toisiinsa.
Ei aukkojen Jumalaa
Menneinä aikoina ajateltiin, että taivaalla kiertävät planeetat pysyivät paikoillaan Jumalan käsien piteleminä. Tiede on korjannut monia sellaisia käsityksiä, joita uskonto on aiemmin selittänyt. Lassilasta tieteen ja uskonnon vastakkainasettelu on ummehtunutta.
”En tahdo ajatella sellaista aukkojen Jumalaa.”
Hänestä on absurdia ajatella uskon perustuvan siihen, että tungetaan Jumala täyttämään ne lävet, joihin tiede ei ole vielä ulottunut.
”Tiedettä ja uskontoa on oikeastaan turha lähteä rinnastamaan, tiede vastaa ihan eri kysymyksiin.”
Lassila muistuttaa, että tieteessä itsessään ei ole mitään uskonnonvastaista.
”Luoja vain on lähtökohtaisesti tieteen ulkopuolella.”
Yhteys, ei yksinäisyys
Meri, Nuuksio, Inari. Luontofiilistelijänä luomakunta on Lassilalle todistusta Jumalasta.
”Maapallolta on vaikeaa löytyä paikkaa, jossa ei olisi elämää. Kivienkin sisältä löytyy pieniä yksisoluisia eliöitä, se on häikäisevää: olla vaikka tunturin laella tai katsoa solukkoa mikroskoopilla. Se on hurmaavaa, en löydä edes sanoja!” Lassila innostuu. Hän hymyilee leveästi ja puistelee päätään, epäuskoisena.
Moni sanoo saavansa hengelliset kokemuksensa nimenomaan luonnon ääreltä, ei ihmisten rakentamista kirkoista. Tätä Lassila ei allekirjoita.
”Kristinusko on yhteyden uskonto. Minulle olisi outo ajatus olla uskossani olematta vuorovaikutuksessa muihin.”
Luonnonsuojelu on kristityn vastuu
Joose Lassilan ilme vakavoituu ja kulmat kääntyvät alaspäin. Ihmisen vastuu luomakunnasta mietityttää miestä.
”Välillä koen ahdistusta maailman tilasta. Lajeja kuolee sukupuuttoon kiihtyvällä vauhdilla. Mitä me teemme tälle pallolle?”
Luonnonsuojelu on yksi syy biologian opiskeluun. Monimuotoisuuden ylläpitäminen on hänestä yhtälailla kristillinen vastuu kuin lähimmäisen rakkaus.
”Ilmastonmuutos ja muu ihmisen toiminta tuhoaa elinympäristöjä. Etelä-Suomessakaan metsiä ei suojella tarpeeksi, saati sitten sademetsiä vaikkapa Brasiliassa ja Indonesiassa.”
Esimerkiksi Itämeren tilanteessa Lassila näkee toivoa.
”Asiaan on havahduttu, kun kyse on niin konkreettisesta jutusta: kukaan ei halua uida leväpuurossa.”
Jaa tämä artikkeli: