Luominen on kommunikaatiota
Olen koreografi ja tanssija ja olen aina ollut. Olen koko elämäni tuntenut tarvetta ilmaista itseäni, ja tapani on ollut tehdä sitä keholla. Minulla on intohimo luoda.
Koreografi on maailman tarkkailija, kokonaisuuksien muodostaja, vastaanväittäjä, provokaattori ja ajattelija. Kokonaisuuksien muodostaminen on ollut minulle tärkeää siitä lähtien, kun opin ymmärtämään jotakin. Tein ensimmäiset pienet teokseni kuusi- tai seitsemänvuotiaana.
Olen omissa teoksissani usein myös tanssijana, mutta se on toinen identiteetti. On eri asia luoda kokonaisuuksia ja tehdä teoksia kuin tanssia. Koreografin on pakko olla älyllinen, mutta tanssija ei voi ajatella samalla tavalla. Tanssija on keho ja ajattelee kehollaan.
Toisaalta muoto, jonka koreografina teokselle luon, syntyy sekin tiedostamattomasti. Sisältöjä voi miettiä ja jäsennellä, mutta se minkälaisen muodon teos saa, on piilotajuista luomista.
Teen kokonaisnäyttämöteoksia, joissa tanssi on estetiikan kulmakivi. Esitykset ovat hyvin fyysisiä, mutta niiden kieltä on yhtä lailla puhe kuin epäverbaali liike. Yhdistelen erilaisia ilmaisukeinoja. Olen luonut myös esitysten konseptin ja muotokielen itse.
Katsoja on puolet teoksesta. Hän vaikuttaa omalla olemassaolollaan radikaalisti siihen, mitä lavalla tapahtuu. Esityksen rakenne ja siinä tapahtuvat asiat ovat valmiiksi olemassa, mutta tilanne, jonka katsoja saa aikaan, on äärimmäisen merkittävä. Tunnelma vaikuttaa esiintyjään.
Katsojan rooli on ulkoapäin sisään ja esiintyjän rooli sisältäpäin ulos, mutta katsoja ei ole missään tapauksessa passiivinen vastaanottaja. Intohimoni on kommunikointi. Luominen on ainutlaatuinen inhimillinen om0inaisuus, jolla pyritään kommunikaatioon toisten ihmisten kanssa.
Esitys on katsojan silmässä, ja katsoja näkee sen, mitä haluaa nähdä. Jos syntyy kommunikaatiotilanne, jossa katsoja lukee sitä mitä olen tehnyt, esitys lähtee siiville.
Välillä katsoja ei halua nähdä jotain ja tulee torjunta. Esitystilanteessa se vaikuttaa teoksen kulkuun ja ilmapiiriin. Se voi olla kamalaa, mutta onneksi sellaista tapahtuu todella harvoin.
Puhun esityksissäni paljon ja saatan kommentoida, että noh, ei taida mennä perille. Se auttaa minua, ja joskus se on keventää myös tunnelmaa. Syntyy vapautunutta naurua, että mitä me täällä pingotetaan. Että eihän tuo olekaan pahalla liikkeellä.
Luominen on lohdullista. Sen takia siihen pitäisi kannustaa myös poliittisesti. On helpottavaa, kun saa tehdä asioita, jotka eivät ole tyhjiä kuten pakonomainen tuotannollisuus.
Kaikilla on mahdollisuus luoda, mutta on suuri identiteettikysymys, ryhtyykö tekemään sitä työkseen. Minulla ei ole koskaan ollut muita vaihtoehtoja kuin tulla tanssijaksi ja koreografiksi. Se on ainoa varma asia, jonka voin tässä elämässä sanoa.
Mikään ei estä minua luomasta. Olosuhteet voivat vaikeuttaa, mutta ne eivät estä. On olemassa työtapa nimeltä katastrofitekniikka, jossa ajetaan itse niin mahdottomaan tilanteeseen, että sieltä vasta syntyykin.
Olen keksinyt keinoja mennä esteiden läpi. Mutta ei tämä helppoa ole, ei todellakaan.”
Tuija Pyhäranta
Sanna Kekäläinen on
koreografi ja tanssija.
Kesäsarjassa eri alojen vaikuttajat
kertovat, mitä tietty kristinuskon
peruskäsite heille merkitsee.
Jaa tämä artikkeli: