— Mitä kasvin tekemälle sokerille tapahtuu? kyselee Katja Lembidakis piirissä istuvilta lapsilta.
Luonnon helmassa
Vantaan luontokoulun sijaitsee toistasataa vuotta vanhassa koulurakennuksessa Sotungissa. Keltainen puutalo seisoo pienessä puutarhassa pellon laidassa. Maassa on ensilumi, ilmassa pakkasta.
Luontokoulun opettaja Katja Lembidakis auttaa Vierumäen ala-asteen ekaluokkalaisia vetämään huppuja pipojen päälle. On tarkoitus viihtyä ulkona, ja silloin ei sovi värjötellä.
Täällä opetetaan luonnosta, luonnossa.
— Me tarjoamme elämyksiä. Täällä lapset kokeilevat itse. Luonnon toimintaa havainnollistetaan leikkimällä ja tekemällä. Tiedon pänttääminen ei ole etusijalla, vaan kokeminen. Siitä seuraa sitten varsinainen oppiminenkin.
— Ja tällä pihamaalla pärjäävät kaikenlaiset oppilaat. Nekin, jotka eivät ole koululuokassa vahvoilla, osaavat tehdä ja touhuta, Katja lisää:
Sokeritehdas kuusen juurella
Kuovipilli viheltää hauskasti, kun Katja puhaltaa siihen. Merkistä lapset vaihtavat tehtävärastia.
— Nyt on kylmä päivä. Tehdäänpäs aluksi kymmenen jäniksenloikkaa, niin saadaan itsemme lämpimiksi, Katja sanoo ja hyppii malliksi syvältä kyykystä korkealle ilmaan.
Oppilaat käyvät maahan istuinalusille pienen kuusen juurelle. Siellä on sokeritehdas.
Kuka tietää, mistä luonto tekee sokeria? Nyt se selviää: vedestä, hiilidioksidista ja valosta.
Leo, Roosa ja Sanna saavat lorauttaa vettä kuusen juurelle. Kaikki puhaltavat pikkuisen kuusen suuntaan hiilidioksidia keuhkojen täydeltä. Lopuksi vilkutellaan taskulampusta lisävaloa neulasille.
Mitä kasvin tekemälle sokerille tapahtuu? kyselee Katja piirissä istuvilta oppilailta. Yhdessä aprikoidaan, että se menee varastoon. Minne esimerkiksi — mikä on se oranssi juuri maan alla, johon on säilötty paljon sen kasvin lehtien tekemää sokeria?
Ahaa — sehän on porkkana! Lasten oivalluksessa kajastaa elämys.
Palkittu työ on katkolla
Luontokoulu sai tänä vuonna Suomen ympäristökasvatuksen seuran palkinnon pitkäjänteisestä ja laadukkaasta työstä. Edellinen samanlainen palkinto tuli vuonna 2009 ELY-keskuksilta.
Sotungin kansakoulu kunnostettiin aikoinaan kylän ja Vantaan ympäristöyhdistyksen talkoovoimin luontokouluksi. Sisälle kurkistettaessa ei voi erehtyä siitä, minkä parissa täällä puuhataan: retkireppuja, saappaita, varavillasukkia, luonto-oppaita, eläinkäsinukkeja ja kompasseja — kaikki paikoillaan ja valmiina käyttöön.
— Luontokoulun tavoitteena on, että lapsissa heräisi oman luontosuhteensa kautta halu pitää huolta ympäristöstä, Katja selittää.
Vantaan luontokoulu on keskittynyt päiväretkien ja kurssitusten ohella kummiluokkatyöhön, jossa koululuokkien kanssa työskennellään ohjelmallisesti vuoden ajan.
Kummiluokkien oppilaat käyvät Sotungissa neljä kertaa.
— Moni lapsi on täällä ensimmäistä kertaa metsässä. Moni veistelee täällä ensimmäistä kertaa puukolla. Moni on ensimmäistä kertaa nuotiolla paistamassa makkaraa. Minusta tämä on hyvin tasa-arvoistavaa työtä.
Juuri nyt kaikki on katkolla. Vantaan kaupunki harkitsee, vetäytyykö se säästösyistä sadantuhannen euron vuosiavustuksestaan. Siten pyyhkäistäisiin pois parikymmentä vuotta rakennettu luontokoulutyö koko kaupungista.
Kaunis maisemakin opettaa
Luontokoulun keittiön ikkunasta näkyy Sotungin kumpuileva peltomaisema. Kauempana metsänlaidassa alkaa Sipoonkorpi.
Maantieteilijän pohjakoulutuksen saanut Katja Lembidakis katselee maanmuotoja ja näkee niissä monenlaisia kerroksia — geologian, kulttuurihistorian ja luonnon prosessien — mutta myös yksinkertaisen kauneuden.
— Oma luontosuhteeni on lähtöisin lapsuudesta. Sain olla metsässä, marjassa, rauhoittumassa ja rentoutumassa, Katja kertoo.
— Luonnossa oleminen kasvattaa henkisiä voimavaroja. Siellä saa rauhoittua hälinästä ja olla oma itsensä.
Jaa tämä artikkeli: