Meksikon aarteita. Kuva: Markku Kupiainen / Rodeo
Luonnon lahjat
Kukapa ei olisi joskus tuonut lomalta mukanaan ilmaisia matkamuistoja, kiviä, simpukankuoria tai erikoisia kaarnankappaleita.
Täydellinen pyöreä muoto, käsiä hyväilevä sileys, erikoinen väri ja poikkeava ulkomuoto. Jokin siinä viehättää, ja käsi poimii kiven tai simpukan taskuun. Siellä se matkaa kotiin asti, ehkä jopa tuhansia kilometrejä palmurannalta kirjahyllyyn.
Tuntuu, että niiden mukana osa matkan tai hetken tunnelmasta kantautuu kotiin asti. Tuon vitivalkoisen kiven löysin häämatkalla Kreikasta, tuohon sydäntä muistuttavaa murikkaan kolhaisin jalkani viime kesänä mökkirannassa. Jokaiseen kiveen ja simpukkaan liittyy tarina ja muisto, joka kestää läpi vuosien.
Löytämisen ilo
Luonnosta löytyvien esineiden keräily ei ole pelkkää arkipäiväistä lomamuistojen hankkimista.
– Luonnolla on lukuisten tutkimusten mukaan eheyttävä, elvyttävä ja stressiä poistava vaikutus, sanoo psykologi ja luontoterapeutti Riitta Wahlström. Kivien keräily jos mikä rentouttaa. Paitsi että sitä yleensä harrastetaan lomalla, hiekkarannalla ja luonnon keskellä, jossa mieli muutenkin lepää, siinä on muitakin etuja.
Löytyy uusi, puhdistava tapa kävellä ja havainnoida ympäristöä. Kiireettömyys, taito pysähtyä, näköaistin ja tunteiden varaan heittäytyminen. Ilo, jonka erityisen kauniin kiven tai simpukan löytyminen aiheuttaa. Niistä koostuu keräilyn viehätys ja terapeuttinen vaikutus.
Osa viehätyksestä piilee syvemmällä. Kivi koskettaa ihmistä sieluun asti. Simpukoissa avautuu luonnon käsittämätön kauneus ja elämän mysteeri. Poimiessaan kiven maasta ihminen ilmentää sielussaan piilevää kaipuuta menetettyyn luontoyhteyteen. Riitta Wahlström muistuttaa, että Luoja on luonut ihmisen luontoympäristöön ja luonto on ollut alkuperäinen kotimme.
– Kivi ja simpukat ovat osa universumia. Me olemme osa maailmankaikkeuden suurta hengitystä. Ihmisen sielu tunnistaa tämän yhteyden, hän kuvaa.
Kivissä ja simpukoissa ihmiselle avautuu polkuja kaukaiseen menneisyyteen, luonnon alkukotiin. Poimiessaan rannalle ajautuneen simpukankuoren ihminen toistaa ikivanhaa rituaalia.
Esi-isämme kauan ennen meitä tekivät tuon saman liikkeen, tosin eri motiivein. He näkivät luonnonesineissä niiden käytännöllisen puolen. Kiviä ja simpukankuoria käytettiin työkaluina, lusikoina tai muina tarve-esineinä mutta myös koristeina. Löydetyt esineet olivat lahja luonnolta, jonka kanssa ihminen ennen eli täydellisessä harmoniassa. Luonnon riistämiseen ja hallintaan tottunut nykyihminenkin hämmästyy näistä lahjoista – ehkä jopa esi-isiään enemmän. Jotain näin kaunistako saamme, ja ihan ilmaiseksi?
Erityisesti simpukan kauneus on vanhastaan tunnettu kaikissa kulttuureissa. Täydellisen simpukan etsinnän voi rinnastaa matkaan, jonka ihminen tekee omaan sisimpäänsä. Ei ole sattumaa, että Santiago di Compostelaan saapuville pyhiinvaeltajille annetaan muistoksi simpukka. Myös paavi Benedictus XVI on valinnut sen sinettinsä tunnukseksi osoittamaan asemaansa ”pyhiinvaeltajana maailmassa”.
Jaa tämä artikkeli: