Tuomo Salovuori. Kuva: Esko Jämsä / Kirjapaja
Luonnossa voi kokea pyhyyttä
Luonto on nyt kauneimmillaan. Kolme luontosuhdettaan syvästi pohtinutta ihmistä kertoo omia ajatuksiaan. Juhannus voi olla hyvä hetki syventää omaa luontosuhdetta.
Useimmille meistä kesäluonto merkitsee nautintoa. Menemme rannalle, metsään tai mökille, jos vain sää sallii. Tutkimuksissa sanomme, että arvostamme kovasti luontoa.
Ennen metsää pidettiin toisena kirkkona. Pappi ja ekoteologi Pauliina Kainulainen kokee näin edelleen.
– Metsä on ollut minulle kirkko ja pyhä paikka lapsuudestani saakka, Kainulainen kertoo.
– Metsässä levoton mieli rauhoittuu, metsässä on helpompi rukoilla ja tajuta yhteytensä koko kosmokseen.
– Minusta kristitty tarvitsee sekä hiljentymistä luonnossa että yhteen tulemista toisten kristittyjen kanssa, ehtoollispöydässä. Meillä Kontiolahdella vietetään juhannuksen tienoilla jumalanpalvelusta metsässä, Franciscus Assisisilaisen iloisessa ja yksinkertaisessa hengessä.
Biologi Jaana Viirimäki tuntee myös metsässä saman pyhyyden kuin kirkossa. Hän työskentelee Ekonisti – luontoriippuvainen -hankkeen koordinaattorina Nuorten Keskuksessa.
– Jumala on todella läsnä luomakunnassaan. Metsässä voi hiljentyä, rukoilla ja tuntea kuuluvansa johonkin suurempaan. Metsässä on käsin kosketeltavana läsnä se rikkaus ja runsaus, jonka Jumala meille lahjoittaa. Saman kokemuksen saa meren tai järven rannassa.
Puistopuutarhuri Tuomo Salovuoren tunne luonnossa on usein kiitollisuus.
– Luonnon kauneuden, harmonian ja monien ihmeellisten asioiden äärellä voi nähdä heijastuksia Jumalan hyvyydestä. Mitä enemmän olen kosketuksissa luontoon, sitä helpompi minun on ymmärtää terve riippuvuuteni elämän antajasta, Hiljaisuuden puutarhat ry:n puheenjohtaja miettii.
Mielenmuutos rakkaudesta
Mutta luonnossa kohtaamme myös vallitsevan asenteemme suhteessa luontoon. Viestitämme epäkunnioituksemme luontoa kohtaan hyvin konkreettisesti. Rikottua lasia, myrkyllisiä tupakantumppeja ja muita vaarallisia roskia löytyy jopa tiettömien taipaleiden takaa. Monet kävelevät välinpitämättöminä roskien ohi.
– Koko länsimaisen kulttuurin luontosuhde on nyrjähtänyt jo satoja vuosia sitten, kun luonto on alettu ymmärtää koneen kaltaisena, Pauliina Kainulainen sanoo. Jopa kristinuskossa on korostettu vain luonnonhallinnan ajatusta unohtaen vastuun ja yhteenkuuluvuuden painotukset.
– Yhteiskunnassamme monet ajattelevat yhä, että ihmisen oikeus tai jopa velvollisuus on ottaa luonnosta irti kaikki mitä voi. Tämä asenne näkyy myös ylitehokkaassa metsien käsittelyssä ja lihantuotannossa, uraanin louhimisessa ja geenimuuntelun suosimisessa.
– Luonto pirstaloituu, ja samoin käy ihmisen mielelle. Tähän luontosuhteen nyrjähdykseen auttaisi pyhyyden tajun paluu ja pyrkimys kohti kohtuullista elämäntapaa. Tarvitsemme mielenmuutosta, täyskäännöstä kohti luontoa teoin kunnioittavaa asennetta.
Kainulainen uskoo, että vahvin motivaatio elämänmuutokseen löytyy rakkaudesta, ei syyllisyyden- tai velvollisuudentunteista.
Jaana Viirimäki havainnoi luontoa biologin koulutuksestaan käsin.
– Luonnon prosessit ovat uskomattoman hienoja ja monimutkaisia tapahtumaketjuja. Me olemme osa tätä vuorovaikutusta, vaikka kaupungistuminen ja teknologia ovat usein tehneet helpoksi unohtaa tämän. Jos pystymme palauttamaan sisimpäämme tietämyksen tästä yhteenkuuluvuudesta, myös aidolle, tekojen tason kunnioitukselle syntyy luja pohja.
Tuomo Salovuoren mukaan luonnon kauneus voi johdattaa meidät kauniista puheista todellisiin tekoihin luonnon hyväksi.
– Kauneus on sukua pyhyyden tunteelle. Kauneus hoitaa ja parantaa.
Hitaammin ja nautinnollisemmin
Kesällä ”kuuluu” nauttia ja kokea mahdollisimman paljon, me monet uskomme.
Tv-mainoksissa rummutetaan nyt kovasti lihansyöntiä, kohta varmaan myös huvipuistoja. Kiireellä kaahataan paikasta toiseen, ja auto-onnettomuusluvut nousevat kesäisin. Jotkut jopa häpeävät sitä, etteivät matkusta minnekään lomalla.
– Elämänlaatu paranee, kun yksinkertaistaa elämäänsä, karsii jotain, Kainulainen sanoo.
Kauneus on sukua pyhyyden tunteelle.
– Olennainen erottuu silloin paremmin. Asioita voi tehdä hitaammin ja nautinnollisemmin. Kävellä tai pyöräillä töihin, lukea kirjaston kirjoja, laittaa itse hyvää lähiruokaa.
Kainulainen kertoo yhden esimerkin siitä, kuinka luonnon kunnioitus näkyy omissa teoissa.
– Lihantuotanto kuluttaa luonnonvaroja. Olen siksi vähentänyt tuntuvasti lihansyöntiä, vaikken aio siitä ihan kokonaan luopua.
Rakkauden ja kunnioituksen tunne luontoa kohtaan helpottaa ekotekoja, joita ovat myös ”pienet” teot. Roskankin voi kerätä maasta tuntien hellyyttä luontoa kohtaan.
Jaa tämä artikkeli: