Itsetutkiskelua luonnossa. Korkealla kalliolla kauas katsellessa voi tulla ihana vapaasti hengittämisen tunne ja ihmettely siitä, mikä vapaasti hengittämistä onkaan estänyt.
Luonto avaa ja hoitaa mieltä
Heikentynyt luontosuhde lisää ekopsykologian mukaan masentuneisuutta.
Teksti Katja Liuksiala
Kuva Esko Jämsä
Luontoreissulta palaajat ovat harvemmin äkäisiä ja huonotuulisia. Päinvastoin, ulkoillessa turhat harmitukset tuntuvat hälvenneen, oli takana sitten patikkaretki tai päivä vesillä. Miksi luonnossa liikkuminen tuo hyvän olon?
– Luonnon kiireettömyys rauhoittaa stressaantunutta ihmistä. Aikatauluttomassa ympäristössä ihmisen on helpompi pysähtyä ja saada yhteys omaan sisäiseen rytmiinsä ja asioiden tärkeysjärjestykseen, kertoo eko- ja ympäristöpsykologi Kirsi Salonen .
Hän on psykologin työssään vienyt asiakkaita luontoon 90-luvulta lähtien.
Salonen uskoo luonnon huojentavan myös latautuneita ihmissuhteita. Jos ihminen ymmärtäisi, kuinka riippuvainen on luonnosta, se vaikuttaisi myös muuhun vuorovaikutukseen.
– Usein oman mielen ongelmiin haetaan vastausta ihmissuhteista. Jonkun toisen ihmisen ei tarvitse kuitenkaan paikata jotain minusta puuttuvaa. Sellainen usein tiedostamatonkin odotus ja ajatus rasittaa ihmissuhdetta paljon.
– Ihmisen on ratkottava asioita myös itse, eikä pidä ladata omia ongelmiaan esimerkiksi parisuhteeseen. Psyykkisen itsesäätelyn ja ymmärryksen vahvistuessa tulee suhteisiinkin tilaa ja positiivista vapautta, Salonen täydentää.
Alakuloisena ihmisen mieli on usein sulkeutunut ja ajatukset pyörivät helposti samaa harmaansävyistä kehää.
– Luonnossa liikkuminen herättää aisteja ja auttaa samalla mieltä avautumaan. Mieli saa tulla ravituksi valolla, vihreydellä ja pehmeydellä. Silloin ihminen rauhoittuu, rentoutuu ja ahdistuskin helpottaa, kertoo Salonen, joka asuu itse perheineen maalla, Vesilahdella. Hänellä on vastaanotto kaupungissa, mutta ryhmiä käy myös Vesilahdella maatilamiljöössä.
Ekopsykologian näkemyksen mukaan alkuperäinen ihmisluontomme on edelleen syvässä yhteydessä luontoon. Harmoniamme ydin on tässä luontoyhteydessä, joka on olemukseltaan kokemuksellista ja sanatonta. Vieraantuminen luonnosta on siis myös vieraantumista jostakin syvästä itsessämme.
Salosen mukaan ihmisen tulisi tunnistaa kehomielensä ja luottaa sen viisauteen, joka on kokonaisvaltaista ja intuitiivista.
– Luonto muistuttaa asioiden mittasuhteista ja ihmisen roolista ympäristössään. Ilman luontokokemuksia ihmisen illuusio omasta järjestään ja kaiken hallitsemisesta voi kasvaa hälyttäviinkin mittoihin.
Myös teollinen yhteiskunta voi vaimentaa ekologisen alitajuntamme äänen. Silti kaupunkikin voi Kirsi Salosen mukaan olla hyvinvointia tuottava ympäristö, kunhan luontoyhteys säilyy riittävän vahvana.
– Koti- ja työympäristössä sekä hoitolaitoksissa luonnonelementtien läsnäolo tai luontokuvat ovat tutkitusti lisänneet hyvinvointia, Salonen kertoo.
– Ympäristö voi joko tuottaa hyvää oloa tai heikentää sitä. Pahimmillaan ympäristö voi olla jopa myrkyttävä. On hyvä tarkkailla, tukeeko tai estääkö ympäristö elämän muita tavoitteita, Salonen pohtii eheyttäviä tekijöitä.
Luonto ravitsee ihmistä monella lailla. Luonnossa syntyy myös hyväksytyksi tulemisen kokemus; että on riittävä sellaisena kuin on. Puut tai eläimet eivät arvota ihmistä.
– Monilla on elämässään paljon onnistumis- ja suoriutumispaineita. Luonnossa voi hellittää kontrollista ja olla enemmän vastaanottavassa roolissa. Yksilöllisyys helpottaa, kun kaikkien vastausten ei tarvitse tulla sisältä. Armollisuus, kiitollisuus ja pyhyys ovat sanoja, joilla jotkut kuvaavat luontokokemuksiaan, Salonen kertoo.
Oman sielunmaiseman löytäminen on tärkeää. Salonen kutsuu sitä yhteensopivuuden kokemukseksi.
– Egokin pienenee kokiessaan itsensä erottamattomaksi osaksi luontoa. Oma keho ja mieli ikään kuin sulautuvat luontoon, ja minuudesta ja luonnosta tulee yhtä. Tällaisen elvyttävän kokemuksen kautta mieltä painavat ongelmatkin voivat asettua erilaisiin mittasuhteisiin ja osoittautua luultua pienemmiksi.
Laajat näkymät tekevät tilaa uusille ajatuksille. Korkealla kalliolla kauas katsellessa voi tulla ihana vapaasti hengittämisen tunne ja ihmettely siitä, mikä vapaasti hengittämistä onkaan estänyt, Salonen kuvaa itsetutkiskelun mahdollisuuksia luonnossa.
– Kun aistit heräävät, tunteet ja ajatuksetkin liikahtavat. Keho ja mieli saavat happea ja energiaa, ja asioihin syntyy uusia näkökulmia.
Ekopsykologia korostaa väkivallattomuutta sen kaikissa muodoissa. Ekologinen elämäntapa ja ympäristöstä huolehtiminen tulevat luontokokemusten myötä tärkeiksi arvoiksi. Vastuullisuus ympäristöstä lisääntyy luontosuhteen vahvistuessa melkein itsestään. Kun ihminen havahtuu luonnon hyvää tekevään vaikutukseen, hänessä herää vastavuoroisesti halu suojella luontoa.
– Ekopsykologiassa väkivaltaa ei hyväksytä myöskään vallankäyttöön liittyvässä vuorovaikutuksessa, johon kuuluu usein ahneutta, oman edun tavoittelua, kilpailua ja tunnekylmyyttä, Salonen tiivistää ekopsykologian haasteen tehokkuusajattelulle.
Jaa tämä artikkeli: