Luontoon lähentäjä
Tullisaaren puistoon fillaroi vanhalla Helkama Kulkurilla onnellinen mies. Vuodesta 1970 lintuja harrastanut Paul Segersvärd , 55, on juuri tehnyt samassa puistossa elämänsä ensimmäisen spontaanihavainnon itäisestä harvinaisuudesta taigauunilinnusta. Spontaani eli ”sponde” tarkoittaa lintuharrastajakielessä, että lajia ei ole bongattu etukäteisvinkin opastamana.
– Viime yön kova sade pudotti muuttajat alas ja siksi nyt näkyy kaikenlaista, hän sanoo – ja hoksaa saman tien pikkusiepon, kymmeniä haarapääskyjä, leppälinnun ynnä muuta.
Valoisuutta ja valppautta huokuvaan Segersvärdiin sopii lentävä lause ”tv:stä tuttu”, sillä hän on toimittanut Ylen Aamu-tv:lle viisitoista vuotta Luonto lähellä -sarjaa. Haastatteluhetkellä jaksoja on kertynyt 601 ja niiden aihepiireihin mahtunut kaikkea meduusoista kärpässieniin ja maatalouskosteikoista maanjäristyksiin.
Asetumme termosteelle Tullisaaren kartanon vuonna 1958 palaneen päärakennuksen kivijalalle – siitä kun on hyvä näkyvyys jatkaa havainnointia. Kivenheiton päässä asuvan laajasalolaisen mielestä Helsinki on loistava luontokaupunki, etenkin itäsuunta.
– Vanhankaupunginlahti, Kallvikinniemi, Ramsinniemi, Mustavuori, Vuosaaren täyttömäki, luontotuntemustaan myös oppaana jakava mies luettelee suosikkipaikkojaan.
Hänestä luonnosta kannattaa kiinnostua, koska se paitsi virkistää myös syventää omaa suhdetta ympäristöön. Jossain muodossa luonto on aina lähellä, mutta yksi huono puoli sen harrastamisessa kuitenkin on:
– Se on ajankäyttökohteena aivan pohjaton, Segersvärd virnistää.
Santahaminaa hän pitää luontoarvoiltaan jopa korvaamattomana ja on tyytyväinen, että armeija ei näytä luovuttavan aluetta rakentamiselle. Hänellä on ollut sinne vuosikymmeniä kulkulupa, joten lajisto on tuttu. Lisäksi merelle kurottava ”Santis” on hyvä lintumuuton seurantaan, ”staijaamiseen”. Hän näki siellä juuri yhden aamun aikana 350 petolintua – ja missasi 2 500 kurkea, kun lähti liian aikaisin kotiin.
Pihlajanmäen kasvatti tähysti lintuja nyt jo puretun hyppyrimäen tornista ja hipsi pitkin aamusumuisia Viikin ruovikkoja. Hän kävi Töölön yhteislyseon, jonka luontokerho Kontio oli aktiivinen ja rehtori Antti Reinikainen maineikas lintutieteilijä.
– Silloin luontoharrastajia pidettiin vielä hieman kummajaisina, toisin kuin nykyisin.
Työuransa Segersvärd aloitti optikkona, mutta toimi vapaalla muun muassa lintuyhdistys Tringan puheenjohtajana. Vuonna 1989 häneen otti yhteyttä tuttu toimittaja ja lintukaveri, joka ehdotti yhteistyötä Mikä mikä viidakkokirja -luontosarjan käsikirjoittamisessa. Päätös uranvaihdoksesta syntyi ”puolessa minuutissa” eikä ole kaduttanut.
– Luonto- ja ympäristöaiheisiin perehtyminen kasvattaa silti ilon lisäksi huolta, Segersvärd huomauttaa.
Ilmastonmuutos ja elinympäristöjen hupeneminen jatkuvat nimittäin täysillä, vaikka jäävät tavalliselle ihmiselle helposti abstraktioiksi. Jos jokin, niin omakohtainen luontosuhde auttaa tässäkin: se valpastuttaa vaaran merkeille – ja herättää tahdon kääntää kurssia.
Harmittelen toimittajan työhön liittyvää jatkuvaa kiirettä ja stressiä.
Uskon, että toimimalla oikein, tehokkaasti ja pyyteettömästi saa vastakaikua muilta.
Marko Leppänen
Jaa tämä artikkeli: