Luopumisen aika
Tyhjä pesä. Tarja Tenkula on hyvästellyt äitinsä sairaalassa ja lähettänyt lapset matkaan maailmalle.

Tyhjä pesä. Tarja Tenkula on hyvästellyt äitinsä sairaalassa ja lähettänyt lapset matkaan maailmalle.

Luopumisen aika

Joskus pesä tyhjenee nopeasti. Tarja Tenkulalta kuoli yllättäen äiti. Samaan aikaan lähtivät myös lapset ja koira. Luopumisen aika tuli varoittamatta.

Teksti Outi Reinola
Kuva Jani Laukkanen
Tarja Tenkula suri koko viime syksyn. Hän suri äitiä, kaipasi lapsia ja koiraa ja muisteli menneitä haikein mielin.

Kevät 2013 oli ollut ilon ja juhlien kevät. Malmin sairaalan osastonhoitajana työskentelevän Tarjan poika oli päässyt ylioppilaaksi. Tarja itse oli valmistunut terveystieteiden maisteriksi ja saanut Helsinki-mitalin luottamustyöstään kaupungin hyväksi.

– Köyhänä mökin tyttönä äitini arvosti koulutusta. Hän iloitsi, kun sai nähdä ensimmäisen lapsenlapsensa tulevan ylioppilaaksi ja minun valmistuvan maisteriksi, Tarja Tenkula kertoo.

Jo kesällä Tarja tiesi, että muutoksia oli tulossa. Poika lähtisi armeijaan ja tytär muuttaisi omaan asuntoon. Hän itse vaihtaisi työpaikkaa: tiedossa oli mielenkiintoinen sijaisuus Suursuon sairaalan ylihoitajana.

– Sekä poika että tytär muuttivat vastusteluistani huolimatta. Jouduin luopumaan koirasta, sillä olen iltaisin paljon kokouksissa, mutta onneksi se pääsi hyvään kotiin.

Tarja Tenkula on ollut Helsingin kaupunginvaltuustossa yli 20 vuotta sosiaalidemokraattien edustajana. Nyt hän on myös kaupunginhallituksen jäsen, mikä on lisännyt iltamenoja. Siksi hän ei ole voinut osallistua haluamassaan määrin seurakunnan toimintaan, vaikka on myös Malmin seurakuntaneuvoston ja Helsingin yhteisen kirkkovaltuuston jäsen. Hän sanoo, että luottamusmiehet voivat oikeasti vaikuttaa.

Kirkon toiminta saa pitkän linjan kaupunginvaltuutetulta kiitosta.

– Kokoukset on valmisteltu, asiat pohdittu ja budjetissa pysytty. Haasteena on tosin jatkossakin kirkosta eronneiden suuri määrä.

Raskain muutos Tarja Tenkulan elämässä oli äidin yllättävä kuolema. Aino Tenkula asui 81-vuotiaaksi samalla asuinalueella ja vieraili Tarjan luona ahkerasti.

– Äiti muutti Seinäjoelta Helsinkiin minun vuokseni. Hän näki avuntarpeeni, kun jäin pienten lasten yksinhuoltajaksi 16 vuotta sitten ja halusin työn lisäksi hoitaa luottamustoimeni, Tarja sanoo.

– Olin ajatellut, että olisi vihdoin aika, jolloin saisimme äidin kanssa muodostaa kahden aikuisen välisen ystävyyssuhteen, kun elämä aiemmin pyöri lasten ympärillä.

Aino Tenkula oli samaa sorttia kuin tyttärensä: aktiivinen, yhteisiä asioita hoitava työmyyrä. Hän oli muutoin hyvässä kunnossa, mutta joutui syyskuussa lonkkaleikkaukseen. Tarja jännitti leikkausta ja rukoili sen onnistumisen puolesta. Kun leikkaus meni hyvin ja äiti palasi kotiin, oli ison kiitoksen ja huokaisun paikka.

– Olin niin helpottunut, kun kaikki oli mennyt hyvin. Ei tullut mieleeni, että leikkauksen jälkeen voisi jotain sattua.

Tarja kärsii edelleen itsesyytöksistä. Miksei hän vahtinut äitiä paremmin?

– Meillä oli tapana, että äiti soitti meille päin. Kävin äidin luona kotiutumisen jälkeisenä sunnuntaina. Hän oli oma pirteä itsensä. Maanantaina emme soitelleet.

Kun ateriapalvelu tiistaina yritti viedä ateriaa, kukaan ei avannut ovea. Omaiset hälytettiin apuun. Äiti löytyi lattialta puhekykynsä menettäneenä, aivoinfarktin saaneena ja tuskin tajuissaan.

– Emme tiedä, kauanko äiti oli siinä maannut. Syytin itseäni: minä olen ammatti-ihminen eikä äidillä ollut edes turvapuhelinta!

Ammattilaisena Tarja ymmärsi, että syyllisyydentunteita oli purettava jollekulle. Hän kiittää työkavereita, jotka jaksoivat kuunnella ja tuoda toista näkökulmaa.

– Meillä oli Suursuon sairaalassa kuin oma sururyhmä, sillä kahden osastonhoitajan äidit kuolivat samana syksynä. Minun äitini oli sairaalassa kolme viikkoa ennen kuin nukkui pois.

Äidin kuoltua eteen tuli hänen asuntonsa tyhjentäminen. Samalla Tarja mietti, onko hänen oma kotinsa nyt liian suuri. Entä jos hän muuttaisi äidin kaksioon ja myisi rivitaloasuntonsa?

– Ryhdyin tyhjentämään kahta asuntoa, mietin vaihtoehtoja ja järjestelin asioita. Omat huonekalut pois, äidin tavaroita arkistoon. Sittenkö oma koti myyntiin ja äidin kotiin muutto?

Vaikka suunnitelma tuntui taloudellisesti järkevältä, Tenkula huomasi, että luopumisia olisi saman talven aikana liikaa.

– Tajusin, että tässä hyvästellään yhtä elämänvaihetta. Tämä koti oli unelma, jota remontoitiin ja jossa laitettiin pihaa. Näillä seinillä näkyy lasten murrosikä ja elämän jäljet.

Tarja huomasi, että oman kodin myyntiä kannattaa ja onneksi voi lykätä. Äidin tavaroita läpi käydessään hän teki surutyötä, omaa kotia siivotessaan mietti, miksi arjen hyvien hetkien arvon huomaa vasta, kun ne menettää.

– En tiedä, mikä minun kuvioni tulee olemaan. Elänkö yksin, tapaanko jonkun vai miten elämä menee?

Surun myötä Tarja on oivaltanut oman jaksamisen tärkeyden.

– Vaikka hoidan mielelläni yhteisiä asioita, tajusin viime syksynä, että vain minä voin pitää itsestäni huolta. Onneksi mennään kesää kohti. Aurinko ja kevät kirkastavat ajatuksia ja lisäävät uskoa tulevaisuuteen. Kyllä tämä tästä, Tarja Tenkula toteaa.

Jaa tämä artikkeli: