Lupa hengittää
Onko kristinusko kokoelma sääntöjä, kieltoja ja rajoituksia? Onko kristityn syytä olla koko ajan huolissaan siitä, että vaara vaanii nurkan takana?
Joku hyväntahtoinen kirkkoihminen oli huolestunut mindfullness-kursseista – etenkin niiden ”buddhalaisuudesta”, jonka hän pelkäsi kai sumentavan kristityn kurssilaisen vakaumusta.
Mindfullness on nimi tietoisuustekniikoille. Näillä kursseilla harjoitellaan tietoista läsnäoloa, omien tunteiden ja kehon tuntemusten tunnistamista ja hyväksymistä, hengitystä, keskittymistä, rauhaa.
Tämä oli kirkkoihmisen mielestä arveluttavaa, eikä hän ole käsityksineen yksin. Ei ole pitkä aika siitä, kun joku kammoksui joogaa.
Tunnustan täten kaikille: juuri tätä kaikkea vaarallista ja uhkaavaa minäkin olen harjoitellut ja harjoittanut yli kaksikymmentä vuotta. Mutta se ei ole nimeltään buddhalaisuutta eikä hindulaisuutta, vaan kirkkolaulua, rukouslaulua, oman kristillisen kirkkomme perinteeseen kuuluvaa musiikkia. Vanhan kirkkolaulun ydin on hengitys, rauha, kuuntelu ja tämän ainutkertaisen hetken tiedostaminen. Yksinkertaisessa, koruttomassa lauletussa rukouksessa ihminen hengittää sisään ja laulaa ulos syvää yhteyttä itsensä, toisten ihmisten ja Jumalan kanssa.
Kristityille se on kristillistä, buddhalaisille se on buddhalaista. Uskonnottomalle tietoinen, hengittävä läsnäolo on ihmisyyttä, jokaisessa ihmisessä asuvaa kaipuuta yhteyteen ja rauhaan. Kaikki me hengitämme, kaikki elämme, uskontoinemme tai ilman uskontoja.
Kristinuskon ydinhahmo Jeesus ei tuntunut turhia murehtivan. Selväsanaisesti hän kehotti muitakin olemaan pelkäämättä ja hössöttämättä joutavia. Sen sijaan Jeesus osoitti lukemattomia hommia, joita oikeasti pitäisi tehdä – niin kuin vaikka nälkäisten ruokkiminen ja köyhien vaatettaminen.
Kristinusko ei ole sääntökokoelma, vaan viesti Jumalan rakkaudesta. Hengittääkin saa.
Jaa tämä artikkeli: