Kenen instituutio? Yhteis- kunnassa on puhuttu paljon avio- liitosta. Kyse on yhteiskunnallisesta instituutiosta, joka kirkossa herättää keskustelun hengellisen ja maallisen suhteesta. Kuva Kannelmäen vihkimistapahtumasta 2011.
Luterilainen etiikka kaipaa päivitystä
Yhteiskunnan moniarvoistuminen haastaa vanhan regimenttiopin.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Jani Laukkanen
Suomalaisten enemmistö suhtautuu myönteisesti samaa sukupuolta olevien avioliittoihin ja adoptio-oikeuteen.
Aamulehden helmikuun alussa uutisoimassa tutkimusyhtiö YouGovin kyselyssä 57 prosenttia vastaajista kannatti tasa-arvoista avioliittoa, kun taas hieman vajaa kolmannes vastaajista vastusti lakia. 12 prosenttia ei osannut sanoa kantaansa.
Avioliitto on yhteiskunnallinen eli maallinen instituutio, josta luterilaisella kirkolla on myös oma uskonnollinen käsityksensä.
Luterilaiset ottavat kantaa myös muihin yhteiskunnallisiin kysymyksiin, kuten Pohjois-Suomen uraanikaivoksiin tai syrjäytymiseen. Mikä on kirkon rooli yhteiskunnallisessa keskustelussa?
Perinteisesti luterilaisuudessa yhteiskunnallisten kysymysten viitekehyksenä on alun perin Martti Lutherin kehittämä oppi kahdesta hallintavallasta eli regimentistä, joiden avulla Jumala ohjaa ihmisille hyvyyttään. Toisaalta Jumala hallitsee luomaansa ”vasemmalla kädellään” eli maallisen yhteiskuntajärjestyksen kautta. Toisaalta Jumala hallitsee ”oikean kätensä” eli kirkon kautta.
”Vasemman käden” hallinta eli maallinen regimentti tukee ihmisten aineellista ja sosiaalista hyvinvointia. ”Oikean käden” hallinta taas tukee ihmisen hengellistä elämää.
– Reformaattorit korostivat jatkuvasti, että esivallan tehtävä on palvella kansaa ja edistää asioita, jotka ovat hyväksi koko yhteisölle, sanoo Itä-Suomen yliopiston systemaattisen teologian professori Antti Raunio .
Luterilaisen opin mukaan lainsäätämiseen ei tarvita Raamattua, koska yhteiskunnan eli maallisen regimentin asiat ovat niin sanotulla luonnollisella järjellä ratkaistavissa. Siksi myös pakanoiden säätämiä lakeja tulee luterilaisen opin mukaan kunnioittaa.
Antti Raunion mukaan itse luonnollisen järjen käsite kuitenkin on monimutkaisempi kuin pelkkä kyky ratkaista teknillistieteellisiä ongelmia.
– Luonnollisen järjen sisältö tarkoittaa ennen muuta rakkauden ideaa kultaisen säännön tai rakkauden kaksoiskäskyn muodossa, Raunio sanoo.
”Luonto” ei tässä tarkoita samaa kuin arkikielessä.
– Lutherin mukaan varsinaisesti ”luonnollista” on jumalallinen, lahjoittava rakkaus, joka suuntautuu edistämään toisten hyvää.
– Toisaalta luonnollinen järki ei suinkaan ole ongelmattomasti tunnistettavissa ja seurattavissa. Luterilaisen näkemyksen mukaan kultainen sääntö on kyllä ihmisen sydämessä tai ymmärryksessä, mutta ihmiset eivät useinkaan halua kuulla sen ääntä eivätkä elää sen mukaisesti.
Raunion mukaan juuri tästä syystä Luther ei tarkoittanut, että hengellinen ja maallinen voitaisiin eristää toisistaan.
– Koska ihminen ei automaattisesti rakasta lähimmäistään niin kuin itseään, tarvittiin esivalta ohjaamaan ihmisiä kohti sitä hyvää, jonka Jumala tarkoitti.
– Nykytilanne asettaa aivan omat haasteensa, koska mitään yhtenäiskulttuuria ei enää ole.
Keskiajan yhteiskunta oli feodaalinen sääty-yhteiskunta, jossa kuningas ja aatelisto olivat maanomistajia.
– Ajatusta regimenteistä ei sellaisenaan voi siirtää nykyaikaan, koska käsityksemme ihmisten yhteiselämästä on nykyään perusteistaan lähtien erilainen kuin 1500-luvulla, sanoo kirkkohistorian professori Kaarlo Arffman .
– Kuka esimerkiksi enää opettaa, että ihmiset ovat syntyperänsä perusteella eriarvoisia ja jakautuvat kolmeen Jumalan asettamaan säätyyn? Reformaattoreille tällainen opetus oli itsestään selvää ja luovuttamatonta.
Nykyaikaisessa yhteiskunnassa valta on kansalla. Yhteiskunta myös huolehtii monista niistä asioista, jotka ennen kuuluivat kirkolle. Arffmanin mielestä kirkon asema on nykyään kuitenkin parempi kuin keskiajalla.
– Kansalaisyhteiskuntahan perustuu ajatukseen, että kansalaisilla ja kansalaisjärjestöillä on oikeus vaikuttaa yhteiskunnan päätöksiin ja toimintaan. Miksi yhden kansalaisten yhteenliittymän eli kirkon pitäisi vaieta?
Kirkon kannalta suurin muutos on siinä, että maallinen regimentti eli yhteiskunta on ajautunut yhä omalakisemmaksi. Moniarvoisessa yhteiskunnassa kaikki eivät ajattele, että Jumala vasemmalla kädellään ohjaa poliittista päätöksentekoa.
Useita yhteiskuntafilosofisia teoksia kirjoittanut uskonnonfilosofian dosentti Terho Pursiainen sanoo, että osallistuessaan sosiaalieettiseen keskusteluun kirkon pitää pystyä argumentoimaan niin, että myös uskonnoton voi hyväksyä esitetyt perustelut.
– Ei ole olemassa mitään yliluonnollista, esimerkiksi uskonnon tavalla tai toisella avaamaa lähdettä, josta voitaisiin ammentaa ohjeet sille, mikä on oikein tai väärin yhteiskunnallisissa ratkaisuissa, Pursiainen sanoo.
Koska eettisten kantojen arvosteluperusteena on Pursiaisen mukaan ihmisen hyvä, tämä peruste on periaatteessa kaikkien käytettävissä vakaumuksesta riippumatta.
– Piispojen ei tulisikaan ottaa sellaisia sosiaalieettisiä kantoja, joihin uskonnotonkin ei voisi päätyä omista lähtökohdistaan, Pursiainen sanoo.
– Toisen ihmisen potkiminen ei ole väärin sen tähden, että Jumala kieltää sen, vaan sen tähden, että se sattuu.
– Jos uskonto hyväksyy jotain, mikä on ihmisen näkökulmasta ilmeisen pahaa, tai kieltää jotakin, mikä on ihmisen näkökulmasta ilmeisen hyvää, uskontoa on tarkistettava. Toisin sanoen tarvitaan uusi uskonpuhdistus, Pursiainen sanoo.
Jaa tämä artikkeli: