Vielä hymyilyttää. Luther-säätiöläisten piispaksi vihittiin Risto Soramies. Edeltäjä Matti Väisänen ohjeisti: – Piispana sinun tehtäväsi on puolustaa Jumalan sanan miekalla Raamattuun ja kirkkomme tunnustukseen pitäytyvää Jumalan laumaa ja sen paimenia tarvittaessa aina vankeuteen ja marttyyriuteen saakka.
Luthersäätiöläiset saivat oman piispan
Kirkon kannalta säätiöläisten Risto Soramies ei ole oikea piispa.
Teksti Juhani Huttunen
Kuva Sirpa Päivinen
Salamat välkkyvät seurakunnan lausuessa Isä meidän -rukousta. Alttarilla joukko koreisiin vaatteisiin sonnustautuneita pappeja laskee kätensä albaan puetun miehen päälle.
On menossa Suomen Evankelis-luterilaisen Lähetyshiippakunnan piispan Risto Soramiehen vihkimys. Sen toimittaa Luther-säätiön eläkkeelle jäävä piispa Matti Väisänen . Kalliossa sijaitseva Pyhän Sydämen kappeli on täpötäynnä. Paikalla on lapsiperheitä.
Itse Lähetyshiippakunta on Luther-säätiön ja sen yhteydessä toimivien jumalanpalvelusyhteisöjen viime maaliskuussa perustama yhteisö. Se väittää edustavansa aitoa luterilaista kirkkoa.
– Lähetyshiippakunta on hengellisesti sitä mainstream -luterilaisuutta, jota Suomen evankelisluterilainen kirkko vielä 1980-luvulla edusti, sanoo Lähetyshiippakuntaan kuuluva pastori Kimmo Jaatila .
Suomen evankelisluterilaisen kirkon piispat ovat eri mieltä. Heti hiippakunnan perustamisen jälkeen piispat antoivat 22.3. julkilausuman, että tällä yhteisöllä ei ole mitään asemaa kirkossa. Hallinnollisesti ja taloudellisesti Lähetyshiippakunta onkin täysin kirkosta erillinen yhteisö.
Helsingin yliopiston ekumeniikan professori Risto Saarinen pitää tilannetta monimutkaisena. Hänen mukaansa Lähetyshiippakunta ei ole niinkään uskonopillinen vaan kirkkojärjestykseen kuuluva asia.
– Oppiin ja tunnustukseen nähden kirkkojärjestys on statukseltaan matala. Jos jokin on kirkkojärjestyksen asia, se on vain uskonopin käytännöllinen sovellutus, Saarinen sanoo.
Niinpä keskustelu ”Luther-säätiön erottamisesta” ei ole helppoa.
– Jos joku perustaa uuden hiippakunnan ja sanoo, ettei tämä ole dogmaa vaan kirkkojärjestystä, niin ei se ole heresia. Voi se olla uppiniskaisuutta, mutta ei se harhaoppia ole.
Koska Luther-säätiö ei ole harhaoppinen, edes Risto Soramiehen titteli piispana ei ole Saarisen mukaan harhaoppia.
– Konservatiivisessa luterilaisuudessa ajatellaan usein kirkon virasta niin, että on olemassa vain maallikoita ja pappeja. Piispuus ei tällöin tuo jo olemassa olevaan pappisvihkimykseen mitään uutta.
– Ja nyt jos keskustelu Lähetyshiippakunnasta ei kuulu uskon-oppiin vaan vain kirkkojärjestykseen, myöskään itse piispuutta ei ole dogmatisoitu. Siten Risto Soramiehen piispuus ei muuta hänen papin virkaansa mitenkään, Saarinen arvioi.
Piispan titteli on siis toisarvoinen asia, sillä Saarisen mukaan Lähetyshiippakunta ja sen piispa vertautuvat kirkko-opin kannalta itse asiassa vain tavalliseen paikallisseurakuntaan ja sen kirkkoherraan.
– Paikallisseurakunnathan ovat hyvin itsenäisiä kirkko-opillisesti, ja kirkkoherralla on paljon valtaa.
Kirkon vanhoillisilla riittää ymmärrystä Luther-säätiötä kohtaan. Etenkin Suomen Luterilainen Evankeliumiyhdistys (Sley) ja viidettä herätysliikettä edustava Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys (SEKL) suosivat säätiötä.
Risto Soramies samoin kuin Matti Väisänen ovat molemmat entisiä Kansanlähetyksen työntekijöitä. Molemmat vihittiin piispaksi Sleyn omistamassa Pyhän Sydämen kappelissa.
– Päätämme kappelin käytöstä ja vuokraamisesta muuta toimintaa varten tapauskohtaisesti. Luther-säätiö on vuokrannut tilat toimintaansa varten. Näin toimittiin myös edellisessä piispanvihkimyksessä, sanoo Sleyn kotimaantyönjohtaja Markku Niemelä .
– Sley ja Lähetyshiippakunta ovat itsenäisiä luterilaisia järjestöjä. Merkittävin yhteys on siinä, että tunnustamme Pyhän Raamatun Jumalan sanaksi, jonka mukaan uskomme, opetamme ja tunnustamme luterilaista uskoa.
Lähetyshiippakunnan ja Sleyn välisiä yhteyksiä kuvaa se, että Luther-säätiön pappina toimiva savonlinnalainen uskonnonopettaja Kimmo Jaatila on myös Sleyn hallituksen jäsen. Kirkon ja Lähetyshiippakunnan välinen skisma henkilöityy Jaatilassa myös sikäli, että hän on Mikkelin hiippakunnan piispan Seppo Häkkisen alainen.
– Olen siinä onnellisessa asemassa, että minulla on nyt kaksi piispaa. Myönnän, että tilanne on skismaattinen.
– En halua olla rikkomassa vaan rakentamassa, mistä syystä haluan myös toimia Sleyn ja Suomen evankelisluterilaisen kirkon hyväksi. Eihän myöskään Sleyn 140-vuotista historiaa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa noin vain voi pyyhkiä pois.
Jaatila tietää, että hän voi silti menettää pappisoikeutensa Suomen evankelisluterilaisessa kirkossa.
– Jos kirkko tekee omat johtopäätöksensä tilanteesta, niin katsotaan sitten tilanne uudestaan.
Jaa tämä artikkeli: