null Luupin alla

Big brother. Kolmekymppisen äidin kolumni lähetystyöstä on johtanut keskusteluun kirkon työntekijän sananvapaudesta.

Big brother. Kolmekymppisen äidin kolumni lähetystyöstä on johtanut keskusteluun kirkon työntekijän sananvapaudesta.

Luupin alla

Seurakunnan tiedottaja sanoi mielipiteensä lähetystyöstä. Nyt hän on joutunut erityiseen seurantaan.

Oulu tapaninpäivänä 2012. Rebekka Naatus inhoaa aamuja. Elämä tuntuu silloin turhalta. Mutta nyt on joululoma, eikä aamulla ole kiire kuin kusettaa Nipsu. Pentu on vasta puolivuotias kääpiöpinseri.

Tänään iltapäivällä Naatus aikoo kirjoittaa kolumnin, joka julkaistaan 4. tammikuuta ilmestyvässä Kotimaa -lehdessä.

Naatus on Oulun seurakuntien tiedottaja. Siinä työssä kirkkovuosi pysyy takaraivossa. Tammikuun ensimmäinen Kotimaa ilmestyy juuri loppiaiseksi, Naatus keksii.

Loppiaisen evankeliumina on kertomus itämaisista tietäjistä, jotka tulevat kumartamaan Jeesus-lasta. Tietäjät edustavat vieraita kansoja. He seuraavat tähteä, joka osoittaa, missä on Maailman Valo, kaikkien kansojen pelastus. Loppiainen on siis lähetystyön juhla.

Pönttöuuni hohkaa kuumuuttaan. Nipsu kiskoo Naatuksen jalasta villasukkaa. Emäntä on niin keskittynyt kirjoittamiseen, ettei hänen kielloissaan ole tehoa. Kolumnin perusajatus on kypsynyt jo vuosia.

”Kirkon pitäisi uskaltaa lopettaa evankelioiva lähetystyö”, Naatus kirjoittaa, ”ja siirtyä tekemään puhdasta auttamistyötä niin kotimaassa kuin ulkomaillakin. Jeesus tulee siinä siivellä”.

”Sanan tyrkyttäminen on ehdollistavaa rakkautta. Syntiä.”

”Hyvä alku olisi se, että kirkkona kyseenalaistaisimme kinastelevien ja toisistaan mustasukkaisten järjestöjen tukemisen ja ottaisimme paremmin hallintaan ulkomaisen auttamisyömme.”

”Surkeinta lähetystyössä on se, että suurin osa toiminnasta muistuttaa herätysliikehenkistä puuhastelua, joka ei kiinnosta enää ketään”, Naatus napauttaa. ”Koko sana pitäisi siirtää kirkolliseen museoon. Sinne jalkapuun ja julkiripin viereen.”

Naatus tietää, miten provosoidaan. Nipsukin osaa. Se on siirtynyt järsimään luuta kielletylle paikalle villamaton päälle.

Helsinki 7. tammikuuta. On maanantaiaamu Hietalahdenranta 13:ssa. Kotimaan sähköpostiin on viikonlopun aikana kilahtanut yli 20 Rebekka Naatuksen kolumnia koskevaa mielipidekirjoitusta. Niistä neljäsosa päätyy saman viikon lehteen.

Kirjoitukset ovat kohteliaita ja suoria. Tamperelainen kappalainen Touko Hakala epäilee, että Naatuksella on vanhakantainen käsitys lähetystyöstä. Konservatiivinen maallikko Jukka Kivimäki Espoosta myöntää, että ”hyväkään sanoma ei leviä pakolla”. Naatushan kirjoitti, että ”sanan tyrkyttäminen on ehdollistavaa rakkautta”.

Kotimaa24.fi:ssä räväkän nettikeskustelun lomassa kaksi matemaattisesti suuntautunutta kommentoijaa laskee logaritmifunktion avulla, kauanko kestää seitsemän miljardin ihmisen evankelioiminen, jos aina yksi evankelioitu saa vuoden aikana evankelioitua jonkun toisen ihmisen. Laskukaavan mukaan työ kestää tasan 32 vuotta 257 päivää viisi tuntia 14 minuuttia 24,6 sekuntia.

Jos työ olisi alkanut 1.1.2013 kello 00.00, vuoden 2045 elokuussa Naatuksen kolumni joutaisi museoon, sinne lähetystyön, jalkapuun ja julkiripin viereen.

Muuan eläkkeellä oleva entinen lähetystyöntekijä huomauttaa, että lähetystyö on ”kinkkisempää, koska sielunvihollinenkin tekee lähetystyötä. (Siinä Rebekalle töitä: panna perkele museoon)”.

Tämän jälkeen keskustelun sävy muuttuu. Mukaan tulee kaksi piispaa.

Tampere 11. tammikuuta. Pyynikinharjun rinteessä sijaitsevan piispantalon alakerrassa on Tampereen hiippakunnan piispan Matti Revon työhuone. Sen sisäänkäynnin laipiossa on punaisella maalattu lause ”Si Christum nescis nihil est si cetera discis” . Suomeksi: ”Ellet tunne Kristusta, ei muullakaan oppimallasi ole merkitystä.”

Sama teksti näkyy piispan virallisen Facebook-sivun aikajanan kansikuvassa. Repo päivittää statustaan. 5 067 merkkiä pitkä kirjoitus ruotii Rebekka Naatuksen sekä oululaisen kappalaisen Päivi Jussilan kolumneja.

Kun Naatuksen kolumnista oli kulunut viikko, Jussila kirjoitti Oulun seurakuntien Rauhan tervehdys -lehden kolumnissaan, että ekumeenisen liikkeen vaalima yhtenäisyys on harhaa. Myös Jussilan kirjoitusta vähäteltiin ”nuoren naispastorin” purkauksena.

Jussila on 49-vuotias teologian tohtori, jonka erikoisala on nimenomaan ekumenian tutkimus. Hänestä ja Naatuksesta Repo kirjoittaa:

”Kolumnin tyyliin kuuluu yksinkertaistaa, ehkä kärjistääkin. Toiset saavat oikaista kolumneissa esiintyneitä väärinkäsityksiä. Minä kommentoin näkökulmasta, joka niitä yhdistää – eikä se ole Oulu, vaan teologisesti ohut käsitys kirkosta. Niin ohut, että voidaan kysyä, onko sen takana ohut käsitys Jumalastakin.”

Revon mukaan lähetystyö kuuluu Jumalan olemukseen, koska Jumala itsekin lähettää oman Poikansa, jonka ruumis on kirkko.

108 ihmistä ”tykkää” Revon statuksesta, kommentteja on 35.

Myöhemmin Repo täsmentää, mitä tarkoittaa Jumala-käsityksen ohuus. Ongelmana on se, että ”yksilöllisyyden nostaminen uskon keskipisteeseen auktoriteetin lähteenä estää näkemästä kirkkoa pelastuksen yhteisönä ja sen oppia Jumalasta pelastavana oppina.”

Ohut Jumala-käsitys on siis heikkoa dogmatiikan hallintaa, josta puuttuu myös auktoriteettiusko.

Oulu 17. tammikuuta. Piispa Samuel Salmi naputtelee vastauksia Kotimaa24:n toimitukselle. Salmen päällimmäinen tunne Rebekka Naatuksen kolumnista on ”suru”.

”Suru siksi, että lähetystyötä koskeva kannanotto on loukannut ihmisiä, jotka ovat sitoutuneesti tehneet ja tekevät työtä Kristuksen mission toteuttamiseksi.”

”Kolumnin murrosikäinen ote viittasi kuitenkin siihen, että suosittelisin jatkossa Nuorten aikuisten palstan tai Rippikoulunuorten palstan avaamista Kotimaan sivuille. Näin kolumnin konteksti näyttäisi luontevammalta keskustelupohjalta”, piispa ideoi.

Seuraavana päivänä oululaisen Rauhan Asema -mediatoimituksen toimituspäällikkö, pastori Mikko Salmi sanoo Kotimaa24:lle, että kirkon ongelma ei ole isänsä piispa Salmen esille nostama ”murrosikäisyys” vaan ”staattinen keski-ikäisyys”.

– Jeesus oli kolmekymppinen. Hän olisi ajatuksineen todennäköisesti päässyt mukaan piispan murrosikäisten listalle, Salmi kuittaa.

Oulu 30. tammikuuta. Lääninrovasti Juhani Lavanko sanoo Kaleva -lehdessä, että omassa työyhteisössään Rebekka Naatus säästyy sanktioilta.

– Sitä ei voi kiistää, että kun tilanne on tällainen, niin hän on luupin alla, Lavanko lausuu Kalevalle.

Helsingin yliopiston valtiosääntöoikeuden professori Tuomas Ojanen sanoo 7. helmikuuta ilmestyneessä Kotimaassa, että seurantaan joutuminen on sananvapauden kannalta kyseenalaista.

– Kirkossa työskentelevillä on lähtökohtaisesti sananvapaus ja virkamiehillä on oikeus osallistua keskusteluun, Ojanen sanoi lehdelle.

Kouvola 8. helmikuuta. Talvilomaansa viettävä Kotimaan päätoimittaja Mari Teinilä on palannut kauppareissultaan. Hänen mukaansa kolumnisteja ei valita sillä perusteella, että he toistaisivat lehden virallista linjaa. Missä sitten menee raja, mitä ei julkaista?

– En julkaisisi sellaista kolumnia, jossa yksittäistä nimeltä mainittua henkilöä herjataan tai arvioidaan kohtuuttomalla tavalla. Jos olen piispan kanssa eri mieltä, seuraako siitä, että piispa voi sanoa julkisesti, että minun Jumala-käsitykseni on ohut? Teinilä kysyy.

Hän viittaa noin vuoden takaiseen Kotimaan Suola- aikakauslehteen, jossa tutkija Hanna Salomäki toi esiin, että noin 35-vuotiaista papeista kaksi kolmasosaa ei pidä lähetystyötä tärkeänä.

– Se artikkeli ei herättänyt kirkossa minkäänlaista keskustelua. Mutta kun Naatus toi saman asian esille hieman toisella tapaa, hän herätti valtavan torjunnan.

– Olen itse ihan toista mieltä kuin Naatus. Minun on silti vaikea käsittää, miksi on vaarallista, että joku ajattelee eri tavalla kuin minä.

Oulu 14. helmikuuta. Linnanmaan kaupunginosassa sijaitsevan yliopistokampuksen työhuoneessa istuu informaatiotutkimuksen ja viestinnän professori Erkki Karvonen . Hän näkee, että piispojen ja kolumnistien välisessä jupakassa on kysymys kahden erilaisen filosofian törmäyksestä.

– Suomessa oli pitkään vallalla mannermainen filosofia, jossa jokaista tekoa tehtäessä arvioitiin Immanuel Kantin hengessä, voisiko teosta tulla yleinen periaate. Tässä tottumuksessa voidaan edelleen kuvitella, että jokainen kolumnikin esittää aina uuden kaikkia sitovan säännön, Karvonen sanoo.

– Tällöin yksittäistä puheenvuoroakin arvioidaan hirveän raskain asein.

Eettinen sitovuus ja filosofinen rationalismi johtavat korostukseen, jossa kaikkien on noudatettava poikkeuksetta samoja lakeja ja käytössääntöjä. Kun tähän ympätään saksalaisen G.W.F. Hegelin näkemys valtiosta, voi lopputuloksena olla paternalistinen hierarkia, jossa isällisesti holhotaan ymmärtämättöminä lapsina pidettyjä kansalaisia.

– Tunnetusti tällä suunnalla on vaarana yhden opin totalitarismi, jossa toisinajattelijat laitetaan mielenvikaisina sairaalahoitoon tai uudelleenkoulutettaviksi.

– Nykykulttuurissa kohun ja skandaalin synty on aina lähellä, kun vallanpitäjä röykyttää tavallista kansalaista. Kritiikkiä alhaalta ylöspäin sitä vastoin pidetään demokraattisena. Tässä tapauksessa mukana on vielä sukupuoliulottuvuus. Siihen tulee asetelma, että paavilliset viranhaltijat sieltä korkealta määräävät naisia, joilla on uusia ajatuksia ja reippaita keskustelunavauksia, Karvonen sanoo.

Piispojen toimintaa voisi Erkki Karvosen mukaan tulkita vanhaksi mannermaiseksi paternalismiksi. Tämän ajattelutavan vahvaksi haastajaksi on Suomessakin noussut angloamerikkalainen liberalismi.

– Liberalismissa lähtökohtana on vapaa yksilö, jolla on sanan- ja mielipiteenvapaus. Vapauden rajoitukset ja holhous pyritään minimoimaan. Yksilöt ajatellaan järkeileviksi aikuisiksi, jotka esittävät asiaan oman näkökulmansa, Karvonen sanoo.

Kun toisetkin esittävät käsityksiään, syntyy ajatusten markkinatori, jossa näkemykset kilpailevat kannatuksesta keskenään.

– Tällöin jokaisen kolumnin voisi ajatella yhdeksi näkökulmaksi ja keskustelunavaukseksi. Usein kolumnit ovat kärkevän yksipuolisia. Niiden kirvoittamasta keskustelusta voi seurata entistä monipuolisempi ymmärrys, Karvonen sanoo.

Kun erilaisia näkökulmia on useita, ei hierarkian huipulla ole ketään, joka Jumalan tavoin voisi väittää, että hänellä on yhtä aikaa hallussaan kaikki mahdolliset näkökulmat.

– On myös ehdotettu, että holhoavuuden sijaan jonkin alan asiantuntija voisi nykykulttuurissa olla paremminkin neuvonantaja, joka valmentaa yksilöä tekemään itse päätöksiä.

Tänään 20. helmikuuta Rebekka Naatuksen lähetystyökolumnista on kulunut 48 päivää. Viime torstain Kotimaassa ilmestyi Naatuksen uusin kolumni Älä vie isää. Se kuvaa, kuinka lapsi kärsii siitä, että jompikumpi vanhemmista istuu vankilatuomiota.

Kirjoituksen elinkautisvanki on Naatuksen 24-vuotias pikkuveli. Ehkä piispa voisi lohduttaa Facebook-statuksessaan, että Jumalalla ei ole ohut käsitys elämästä.

Jaa tämä artikkeli: