Uutta lyhytelokuvaa. Joonas Rutasen Viljami-pojasta kertova Huulilla on yksi Kettu-elokuvapalkinnon ehdokkaista.
Lyhytelokuvia lyhimpänä päivänä
Suomessa vietetään vuoden lyhimpänä päivänä 21.12. ensimmäistä kertaa lyhytelokuvalle omistettua päivää. Miksi päivä järjestetään, Future Shorts Finlandin toiminnanjohtaja Juha Siirtola?
– Lyhytelokuva on yksi elokuvan lajeista ja myös sitä on hyvä tuoda esille. Nykyään varsinkin nuoret katsovat melko paljon lyhytelokuvia verkosta. Päivää on vietetty kansainvälisesti jo muutaman vuoden ajan. Nyt lyhytelokuvan parissa Suomessa toimivat tahot yhdistivät Yleisradion innostamana voimansa päivän järjestämiseksi.
Mitä ohjelmaa lyhytelokuvapäivä sisältää?
– Elokuvateattereissa nähdään vuoden parhaimpia lyhytelokuvia, jotka kilpailevat helmikuun alussa Jussi-gaalassa julkistettavasta Kettu-elokuvapalkinnosta.
– Lyhäreitä esitetään myös Future Shorts - ja Doc Lounge -klubeilla. Lisäksi yksityishenkilöt, kaveriporukat ja kahvilat voivat järjestää pop up -näytöksiä. Ohjeet löytyvät verkkosivuilta www.lyhytelokuvapaiva.fi. Päivä huipentuu Yle Teemalla nähtävään nelituntiseen lyhytelokuvasarjaan.
Miten lyhytelokuvalla menee nykypäivänä?
– Lyhytelokuva on sanana hieman vieras, mutta esimerkiksi sitä esittävillä klubeilla ovat yleisömäärät selvästi kasvussa. Uskonkin, että dokumenttielokuvan nousun jälkeen on vuorossa isompi lyhytelokuva-aalto.
– Kyseisen elokuvalajin pituus herättää alalla jatkuvasti keskustelua. Jenkeissä sen pituudeksi määritellään 40 minuuttia, Euroopassa noin tunti. Lyhytelokuvalla ei kuitenkaan voi olla kovin tarkkaa pituutta. Se on sen mittainen kuin tarina vaatii.
Marjo Kytöharju
Jaa tämä artikkeli: