Maahanmuuttajatyö on perusteltua
Kansainvälisen työn sihteeri Sari Koistinen piti "arveluttavana" näkemystäni, jonka mukaan maahanmuuttajatyö läpäisee jo nyt kirkon organisaation keskushallinnosta paikallisseurakuntiin (VL 15.10). Kyllä se läpäisee. Kirkon keskushallintoon perustettiin vuonna 2000 kirkon maahanmuuttajatyötä koordinoiva virka. Hänen tukenaan kirkkohallituksessa toimii maahanmuuttajatyön työryhmä, jonka jäsen Sari Koistinen on.
Aluehallintoon eli tuomiokapituleihin oli jo aiemmin perustettu lähetyksen ja diakonian hiippakuntasihteerien virat, joihin kansainvälisen työn tehtäviä on voitu luontevasti liittää. Paikallistasolla eli seurakunnissa, varsinkin suurissa kaupungeissa, kansainvälinen työ on järjestetty eri tavoin: työ on määrätty hoidettavaksi kokonaiselle tiimille, kansainväliseen työhön erikoistuneelle viranhaltijalle, kuten Sari Koistiselle, tai yksittäiselle diakonille tai papille muun viranhoidon ohella.
Seurakuntien kansainvälisen työn yhteyshenkilö on nimetty 45 paikkakunnalla Perniöstä Tornioon. Kolumnissani väitin, että Jyri Komulaisen ja Mika Vähäkankaan muutoin ansiokkaassa kirjassa ei otettu riittävästi huomioon kirkon maahanmuuttajatyön jo 30-vuotista historiaa. Pienistä puroista alkanut virta on kasvanut ja toivottavasti kasvaa yhä.
Samalla on otettava huomioon, että seurakunnat ovat erilaisia. Ei ole järkevää perustaa pieneen maalaisseurakuntaan erityistä maahanmuuttajatyön virkaa, jos koko alueella ei ole yhtään maahanmuuttajaa. Erityisviran perustaminen on järkevää vain siellä, missä siihen on tarvetta ja rahaa. Vähintään yhtä tärkeää on, että kaikki seurakunnan työntekijät sisäistävät maahanmuuttajatyön merkityksen.
Sari Koistisen mielipidekirjoituksen pääasiasta on helppo olla samaa mieltä: kun autetaan maahanmuuttajia löytämään seurakuntayhteys, helpotetaan heidän kotoutumistaan ja rikastutetaan seurakuntien hengellistä elämää. Siksi kirkon on perusteltua panostaa maahanmuuttajatyöhön — mitä nimeä siitä käytetäänkin.
Jaa tämä artikkeli: