null Maailma 15. toukokuuta

Maailma 15. toukokuuta

Otetaan toukokuun 15. päivä, pannaan asialle lukuisia harrastaja- ja ammattikuvaajia ja kootaan tuona päivänä otetuista kuvista parhaat yhteen.

Mitä saadaan? Muhkea Päivä maailmassa -kirja, jossa on tuhat kuvaa yhdestä päivästä maapallolla. Kirjaan päätyi myös suomalaisia otoksia.

A.day.org on ollut maailman suurin hanke jokapäiväisen elämän dokumentoimiseksi. Se tuotti lähes 100 000 kuvaa 165 maasta. ”Valokuva on tärkeä osa kollektiivista muistia, historiaa ja elämän dokumentointia. Valokuva on kuitenkin myös tarina elämästä tässä ja nyt sekä keino nähdä toinen toisemme ja ymmärtää toisiamme. Siksi se luo edellytykset paremmalle maailmalle”, sanoo arkkipiispa Desmond Tutu kirjan johdannossa.

Valokuvat on järjestetty suurin piirtein kellonajan mukaan. Ensimmäisessä kuvassa kello 01.00 mahtava salama halkaisee Pekingin yötaivaan. Kun olin matkalla töihin, kuvattiin kello 7.33 uniset romanisisarukset Marilena ja Florentine kotonaan, jossa ei ole juoksevaa vettä eikä sähköä.

Lounastuntini aikaan portugalilainen sairaanhoitaja soitti ambulanssin potilaalleen Benjamim Vieiralle , jonka lonkka leikattiin äskettäin. Hänellä oli lonkkaleikkauksen jälkeen kovia kipuja ja edessä viikko sairaalassa.

Työpäiväni päättyessä Susan Dixon kuvasi Southamptonissa asuvan 90-vuotiaan Margaret Hillin , joka hoitaa kotinsa ja itsensä, mutta saattaa olla koko päivän puhumatta kenellekään. Hill istuu usein kuistillaan tarkkailemassa ihmisiä.

Hampaita harjatessa on ilta Moskovassa jo pimennyt. Occupy Abai -liikkeen puistomielenosoituksessa valkoiset nauhat liehuvat ja kädet nousevat ylös. Makuupusseissa yöpyvät ihmiset keskustelevat runoudesta ja tulevaisuudesta. Seuraava päivänä poliisi hajottaa leirin.

Viimeinen kuva on yövalojen New York. Ensimmäistä kertaa historiamme aikana kaupungeissa asuu enemmän ihmisiä kuin maaseudulla. Kuvan ottaneen Stefan Kelleyn mielestä saamme toisiltamme inspiraatiota ja voimaa sekä lohtua siitä tiedosta, että olemme kaikki samassa veneessä, kävi kuinka kävi.

Päivä maailmassa -kirja on näyttää upeasti elämän koko kirjon. Tässä me olemme, näitä asioita teimme ja tältä maailma näytti 15.5.2012.

Marja Kuparinen
Päivä maailmassa. Suomennos Miika Arhio ja Marlene Sanoukian. WSOY 2012. 512 s., 31,90 e

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.