Anna-Maija Raittila on suomentanut lukuisia Taizén lauluja ja kiertokirjeitä. (Kuva: Seppo J.J. Sirkka)
Maailma muuttuu, jos muutamme sen
Luottamus on tärkeintä, oppi Anna-Maija Raittila, kun hän 70-luvun alussa kiipesi Taizén kylään Ranskassa.
Vähän yli neljäkymmentä vuotta sitten kirjailija Anna-Maija Raittila ja hänen kääntäjäpuolisonsa Taisto Nieminen osuivat ensimmäistä kertaa peltojen keskeltä nousevaan pieneen ranskalaiseen Taizén kylään. Matkallaan Keski-Euroopassa Raittila oli nähnyt esitteen ekumeenisesta luostariyhteisöstä ja halusi tietää siitä lisää.
Yhteisön perustaja Roger Schutz oli toisen maailmansodan vuosina etsinyt paikkaa auttaakseen sodan runtelemia ihmisiä.
”Tule tänne, ettemme olisi niin yksin”, olivat Taizén pienen kylän vanhat naiset pyytäneet. Roger Schutz osti kylästä talon, joka tarjosi turvapaikan sotapakolaisille. Lopulta Schutz joutui itsekin pakenemaan maasta.
Kun hän palasi muutamaa vuotta myöhemmin veli Rogerina, mukana olivat uuden, nyt jo yli satapäiseksi kasvaneen yhteisön ensimmäiset jäsenet. Veljet sitoutuivat elämään yksinkertaisesti ja lähellä kärsiviä. Eri kirkkokuntiin kuuluvina he harjoittelivat sovintoa ja yhteyttä myös keskenään.
Jo 50-luvulla alkoi Taizén kukkulalle virrata nuoria. Nuoret olivat turhautuneita ja levottomia. Veljet ymmärsivät, että juuri siksi nuorten vastaanottamisen vaiva oli heitä varten. Majoittamisen ja ruokkimisen lomassa he alkoivat keskustella nuorten kanssa, kuulostella, mistä he tulivat ja mikä oli heille tarpeen.
Rautaesiripun taakse
Valkopukuisten veljien kanssa Taizén Sovituksen kirkon rukoushetkiin kokoontuu kolme kertaa päivässä tuhansia nuoria eri puolilta maailmaa. Rakennuksesta rikottiin takaseinä jo kauan sitten, jotta saatiin kasvavalle joukolle tilaa.
Yksi näistä rukoushetkistä oli käänne Anna-Maija Raittilan elämässä. Lapsuutensa vanhoillislestadiolaisuuden ulkopuolelle joutuneena hän kärsi juurettomuudesta. Sovituksen kirkossa hän tunsi saapuneensa kotiin.
Vielä hämmentävämpää oli se, että Taizén veljet kertoivat odottaneensa häntä. Veljillä oli huoli kommunismin muurin taakse jääneestä Itä-Euroopasta, johon he arvelivat pääsevän paremmin Suomen kautta kuin Ranskasta. Hyvänä apuna olivat myös Anna-Maija Raittilan aiemmat yhteydet Unkariin.
Raittilasta tuli rautaesiripun rikkoja. Hameensa helmoissa ja vaatimattomissa nyssyköissään hän kuljetti kristillistä kirjallisuutta autioissa huoneissa kynttilänvalossa kokoontuvalle hiljaiselle vastarintaliikkeelle.
Luottamuksen matkasaarnaaja
Ensimmäinen suomalainen Anna-Maija Raittila ei Taizéssa ollut, mutta hänestä tuli sen luottamuksen aatteen matkasaarnaaja. Tuotteliaana runoilijana hän suomensi lukuisat Taizén laulut ja kiertokirjeet. Tapiolan Kimmeltiellä alkoi kokoontua solu, jossa harjoiteltiin yksinkertaista elämäntapaa ja rakennettiin Nuorten konsiilia, nuoren sukupolven viitoittamaa kirkkoa ja maailmaa. Taizén mäelle kulkeutui nyt bussilasteittain myös suomalaista nuorisoa.
Paremman maailman rakentajien eetos ohjasi konkreettiseen muutokseen.
”Huoneeni oli tapetoitu Taizén Kalkutan yleiskirjeellä, joka kehotti luopumaan kaikesta ja asettumaan köyhimpien rinnalle”, kertoo solussa jo 15-vuotiaasta käynyt Hanna-Leena Nuutinen.
”Se oli jotain muuta kuin mihin keskiluokkainen tapiolalainen teinityttö oli tottunut.”
Ikkuna aukesi paitsi Eurooppaan myös toisiin kirkkoihin ja erilaisten ihmisten elämään.
”Taizén taktiikka oli yksinkertainen: tutustuttaa ihmisiä toisiinsa. Istuimme alas ja keskustelimme”, Nuutinen kertoo.
Tee tämä kotona
Taizén yhteisö ei suostunut liikkeeksi, jonka jäseniksi ryhdytään. Päinvastoin sen veljet halusivat varustaa nuoret omien maidensa ja kirkkojensa elämään. Yhteisö oli ruohonjuuritason rauhanrakentaja ja kutsui kävijänsä uuteen elämäntapaan: minkä hyvän löydät täältä, toteuta se kotona.
Anna-Maija Raittilaa puhutteli rauhallinen, kuulosteleva luottamus. Se oli sukua hänen Italian matkoilla omaksumalleen fransiskaaniselle yksinkertaisuudelle. Uhon sijaan oli asetuttava luottavaisena mutta määrätietoisesti niiden rinnalle, joilla ei ole omaa ääntä.
Taizén ajattelusta innostuneet suomalaiset alkoivat haaveilla omasta yhteisöstä. Ensimmäinen sellainen perustettiin Halikon Vartsalaan. Omenapuukylän kohtaloksi koitui kuitenkin realismin puute.
Uusi yritys Kaarinan Morbackassa onnistui paremmin. Morbacka oli Taizén kävijöiden ja elämässään kolhiintuneiden kohtaamispaikka. Se vakiinnutti hiljaisuuden liikettä suomalaiseen hengellisyyteen järjestämällä säännöllisesti retriittejä.
Kutistuvia unelmia
Ylätason ja rakenteiden muuttamisen sijaan Anna-Maija Raittilan katse oli varvikon tasalla, yksilöissä.
”Aina oli joku pulassa jossakin päin maailmaa, ja Anna-Maija keräsi vaivojaan säästelemättä rahaa”, Hanna-Leena Nuutinen kertoo.
”Ja koska aina tavattiin ihmisiä, tiesi se jatkuvaa trafiikkia ja yösijojen tarvetta. Kerran matkalta tullessani äitini oli satamassa vastassa vain kertoakseen, että kahdeksan unkarilaista on asutettu asuntooni.”
Yhteisöelämä sen sijaan kituutti sitoutuvien jäsenten puutteessa.
”Meiltä puuttuvat Suomessa yhteisöelämän malli ja kulttuuri”, Nuutinen arvioi.
Vuonna 2000 Anna-Maija Raittila sai aivoinfarktin ja halvaantui. Sairaus vei sanankäyttäjältä sanat. Seitsemän vuotta myöhemmin halvaantuneen Raittilan hoitaminen kävi mahdottomaksi Morbackan kutistuneessa yhteisössä, ja hän muutti Helsinkiin.
Vuonna 2005 Anna-Maija Raittila kävi toiseksi viimeistä kertaa Taizéssa, yhdessä Hanna-Leena Nuutisen kanssa. Itse asiassa se oli heidän ensimmäinen yhteinen matkansa tuolle kummankin elämään paljon antaneelle kukkulalle.
”Emme tavanneet veli Rogeria”, Nuutinen kertoo.
”Anna-Maijan mielestä niin oli hyvä.”
Muutamaa viikkoa myöhemmin veli Roger puukotettiin traagisesti kesken Sovituksen kirkon rukoushetken, yli kahdentuhannen pyhiinvaeltajan silmien edessä.
Painava perintö
Taizén perintö vaikuttaa painavana suomalaisessa kristillisyydessä. Rukoushetkien laulut ovat tuttuja etenkin rippikoululaisille, tuomasmessulaisille ja retriiteissä kävijöille. Vuosisatoja vanha rukoushetkitraditio on sekin elpynyt osin Taizé-yhteyksien myötä.
Virta Taizén kukkulalle Burgundiin on sekin ennallaan. Viikoksi kerrallaan yhteisön elämään osallistuvat nuoret ja nuoret aikuiset keskustelevat raamatunteksteistä, kokoontuvat rukoushetkiin ja tekevät osansa suuren joukon majoittamisen ja ruokkimisen vaatimasta talkootyöstä.
Onko olohuoneesi lattialla tilaa?
Syyskuussa (28.-30.9.) Taizén yhteisö järjestää ensimmäisen suurtapaamisen Suomessa. Mukaan odotetaan tuhansia nuoria etupäässä Pohjoismaista ja Baltiasta. Tapahtuma on ainutlaatuinen tilaisuus kaikenikäisille suomalaisille päästä osallistumaan yhteisön elämäntapaan.
Koska Taizén toimintatapa on tutustuttaa ihmisiä toisiinsa, tapahtumaan kutsutut nuoret majoittuvat tavallisten pääkaupunkiseutulaisten kodeissa. Pari neliötä lattiapintaa riittää yhtä nuorta kohti. Nuoren tai kahden majoittaminen ei ole velvollisuus vaan mahdollisuus. Näin on syntynyt monta elämänikäistä ystävyyttä.
Onko sinun olohuoneesi lattialla tilaa? Ilmoittaudu majoittajaksi ja tutustu tapahtumaan osoitteessa taizehelsinki2012.wordpress.com
Jaa tämä artikkeli: