null Maalta muutettiin Helsingin metsälähiöihin

Sanna Meriläinen uskoo, että rakennukset kertovat oman aikansa yhteiskunnasta ja ihanteista. Kuva: Esko Jämsä

Sanna Meriläinen uskoo, että rakennukset kertovat oman aikansa yhteiskunnasta ja ihanteista. Kuva: Esko Jämsä

Maalta muutettiin Helsingin metsälähiöihin

Arkkitehti Sanna Meriläinen kiinnostui tavallisista asuinrakennuksista ja niiden historiasta. Hänestä onnistunut arkkitehtuuri ylittää aikansa muodin.

Kaupunkien asuintalot ovat kuin hammasharjoja. Ne hoitavat jokapäiväisen tehtävänsä huomiota varastamatta.

– Asuntorakentaminen on puserrettu niin tiukkaan muottiin, että se tuntui nuoresta arkkitehdistä latistavalta. Myöhemmin minua alkoi askarruttaa, mistä normaali syntyy, kertoo arkkitehti Sanna Meriläinen.

Hän tutkii alkuvuonna ilmestyneessä kirjassaan Tavallisia koteja kuutta eri vuosikymmenen asuinrakennusta. Esimerkit löytyivät vanhoista näyttelykatalogeista ja arkkitehtuurilehdistä.

– Tein myös raakaa jalkatyötä. Pyöräilin ympäri pääkaupunkiseutua ja etsin omalle ajalleen tyypillisiä taloja.

Meriläinen uskoo, että rakennuksiin tiivistyy aina aikansa idealismia ja tulevaisuuden toiveita. Toisaalta asuintalot kertovat esteettisistä ihanteista ja yhteiskunnan muutoksista.

 

Suomalaiset metsälähiöt ovat olleet helposti lähestyttävä kaupunkiasumisen muoto maalta muuttaville ihmisille.

 

Vuosisadan vaihteen porvarisasuntojen ruokailuhuoneet toimivat edustustiloina, joissa vieraita kestittiin. 1950-luvulla asetelma vaihtui. Ydinperheet muuttivat Maunulan Sahanmäen käytännöllisiin tornitaloihin, joiden keittiöstä saattoi vahtia leikkiviä lapsia. Sahanmäki vastasi kiihtyvään muuttoliikkeeseen.

– Suomalaiset metsälähiöt ovat olleet helposti lähestyttävä kaupunkiasumisen muoto maalta muuttaville ihmisille.

Vuosikymmen myöhemmin Haagan Orakoto valmistui ylemmälle keskiluokalle. Kalliota reunustavat rivi- ja atriumtalot kuvaavat suomalaisten elintason nousua ja tulevaisuususkoa.

– Perheen keskinäinen aika korostui. Asunnot olivat niin tilavia, ettei viihdykkeitä tarvinnut lähteä etsimään muualta.

1990-luvulla hillitty jäi historiaan. Pikku Huopalahden terassitalo härnää katsojaansa vuorimaisuudellaan ja värikkyydellään. Huimapäinen ulkonäkö saattaa johtaa harhaan, sillä elementtisaumainen rakennus syntyi edullisesti arjen tarpeisiin.

Uutta elämää lähiöihin

Lähiön käsitteen keksi arkkitehti Otto-Iivari Meurman 1940-luvun lopussa. Sanalla hän tarkoitti koulupiirin kokoista 6000 asukkaan aluetta, jossa välimatkat taittuvat kävellen.

– Meurman ajatteli erityisesti idyllistä ydinperhettä. Kun lähiöitä rakennettiin, idealismi alkoi karista.

Meriläisen mukaan lähiö muuttui lähes kirosanaksi, kun yksittäiset rakennusyhtiöt alkoivat valmistaa kaupungista irrallisia ja yksipuolisia taloryppäitä.

– Tosin lähiöiden renessanssi on ollut vallalla Helsingissä jo pitkään. Kaupunki haluaa tuoda uutta elämää lähiöihin täydennysrakentamalla.

 

"Hyvä arkkitehtuuri ylittää kuvauksellisuuden ja aikansa muodin. Onnistuneen rakennuksen aistii hitaasti."

 

Meriläinen suhtautuu muutokseen varauksella. Nyt uusia asuinrakennuksia valmistuu nopeammin kuin koskaan, ja arkkitehtejä patistetaan suunnittelemaan yhä korkeampaa ja tiiviimpää.

– Lähiöissä väljyys on olennainen osa alueiden viihtyisyyttä.

Meriläinen pelkää, että tiivistäminen vie viihtyvyyden mennessään. Hän myös toivoo, että nykyrakentamisessa vältetään 1970-luvun virheet. Silloin lähiöitä pystytettiin puolihuolimattomasti nopealla aikataululla.

Arkkitehdin mielestä tulisi muistaa, että rakennus on pystyssä vielä sadan vuoden päästä. Siksi suunnittelua ja rakentamista ei saisi tehdä kiireessä.

– Hyvä arkkitehtuuri ylittää kuvauksellisuuden ja aikansa muodin. Onnistuneen rakennuksen aistii hitaasti.

P.S.

Ilahdun, kun kaksi kuukautta vanha tyttäreni hymyilee.

Asun helsinkiläisittäin tyypillisesti kivassa, mutta vähän liian pienessä asunnossa.

Aamuisin haluaisin, että joku keittäisi minulle maitokahvin.

 

Jaa tämä artikkeli: