null Mafian kätyrit jo Kätilöopistolla

Mafian kätyrit jo Kätilöopistolla

Pikku Maria syntyi terveenä Kätilöopiston synnytysosastolla. Kiitos henkilökunnalle, varsinkin Merja-kätilölle, joka napakkana johtaa sinfoniaa. Orkesteriin kuuluu laborantti, lääkäri, joitakin hoitajia, kandi sekä vauvan isä.

Monitorin mukaan kuusi kanssasisarta eri huoneissa on suorittamassa yhdeksän kuukautta kestäneen maratoninsa loppurutistusta. Lähetän Johtavalle Ylilääkärille Universum.nettiin pikaviestin: Auta, rakas Isä!

Näen lapsen syntymän! Samoin Suvi, joka kirjoitti Kirkko ja kaupunki-lehteen lokakuussa (K&k 23.10.2013) samaisen äidin taipaleesta kolmen kuukauden etapilla Kampi–Kaisaniemi-akselilla.

Nyt eivät kyyneleet virtaa äidin silmistä, isäkin unohtaa elatuksen huolet. Onnea tiristen ympäröimme lapsivuoteen. Merja ojentaa sakset ja kunniatehtävän: katkaisen napanuoran! Syntyy uusi sidos, sydämiltä sydämiin. Isoveli on vielä kotimaassa. Hänen synnyttämisensä kesti kuulemma kaksi vuorokautta. Luotettava anoppi oli sentään kätilönä amputoidun jalkansa kanssa. ”Suomessa on sitten hyvin”, hymyää äiti.

Neljä päivää on kulunut. ”Ei ole lääketieteellistä syytä pitää häntä sairaalassa”, kertoo omahoitaja. Pikku Marialle ei kuulu sen enempää äitiyspakkausta kuin kantokoppakaan puhumattakaan asunnosta. Vanhempiahan ei ole rekisteröity työvoimaksi, hyöty-siirtolaisiksi.

He ovat kyllä yrittäneet, myyneet Isoa Numeroa, keränneet pulloja, nukkuneet ulkosalla. Raskauden kahdeksannella kuukaudella Suvi alkaa tosissaan kysellä, miten jatketaan. Tilapäiskoti sekä hiukan työtäkin löytyy, rekisteröinti aloitetaan: Hirundo, poliisi, maistraatti, suurlähetystö, tulkki, paperittomien lääkärit, yksi sikiön kuvauskin. Kunnes Marian syntymän aika tulee.

Neljän päivän jälkeen pikku Marian viitekehys muuttuu romani-ongelmaksi: Kirkkokansa Saalemista Paavaliin tietää, että Maria on jotenkin mukana mafiassa, ainakin kannattaa olla varovainen.

Eeva Lallo

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.