
Luottamusta. Riitta Asikaniuksen mielestä kirkkoherrojen kannattaisi pitää jatkuvaa yhteyttä oman seurakuntaneuvostonsa vara-puheenjohtajaan eikä tavata vain kokouksissa.
Mainettaan parempia työpaikkoja
Seurakuntiin kohdistetaan aivan liikaa odotuksia. Työpaikkoina ne ovat samanlaisia kuin kaikki muutkin.
Teksti Sirkku Nyström
Kuva Esko Jämsä
Moni pettyy pahasti, jollei ennestään tiedä, että seurakunnat ovat samanlaisten ihmisten työpaikkoja kuin kaikki muutkin.
Riitta Asikanius on seurannut 13 vuotta seurakuntien elämää seurakuntayhtymän tasolta. Hän on yhteisen kirkkoneuvoston ja kirkkovaltuuston jäsen ja harrastaa omien sanojensa mukaan ”matkailua” eri seurakuntiin.
– Noin kerran kuussa menen jonkin Helsingin seurakunnan tilaisuuteen katsomaan, millaista siellä on. Olen käynyt muun muassa diakoniatapahtumissa, konserteissa, ruokailuissa, perhekirkoissa ja kirkkokahveilla. Heti sisään tultua pystyy aistimaan, millainen ilmapiiri paikassa vallitsee.
Riitta Asikanius on koulutukseltaan psykoterapeutti ja tehnyt julkisen sektorin työyhteisökoulutuksia kohta 40 vuotta.
Hänen mielestään seurakunnat ovat ihan samanlaisia työyhteisöjä kuin kaikki muutkin. Uudet ihmiset odottavat niiden olevan parempia kuin muut työpaikat ja pettyvät. Seurakunnat ovat myös varsin sisäänpäinkääntyneitä.
– Kymmenessä vuodessa olen huomannut, että muutosta on tapahtunut. Menen retkilläni peräpenkkiin katsomaan, miten satunnaiseen kävijään suhtaudutaan. Yhä useammin suntiot huomioivat uuden tulijan ja saattavat lähtiessä kysäistä, vastasiko tilaisuus sitä mitä odotin.
Asikanius olettaa, että muutos on seurausta yhä laajemmasta koulutuksesta. Reilusti yli puolet kirkon työntekijöistä on vuosittain jossain koulutuksessa. Niiden tuottama muutos ei tapahdu yhtäkkiä, mutta alkaa vähitellen näkyä.
Asiantuntijaorganisaation johtaminen vaatii toisenlaisia taitoja kuin linjaorganisaatioon perustuvan työyhteisön ohjaaminen. Helsingin hiippakunnan dekaani Reijo Liimatainen seuraa läheltä papistolle annettavaa koulutusta ja näkee sen vaikutukset seurakunnissa.
Liimatainen vertaa seurakuntaa työyhteisönä opettajainhuoneeseen. Kaikki ovat asiantuntijoita, kaikilla on omat vastuunsa ja oppisuunnista syntyy herkästi kiistoja. Esimiehen pitää osata käsitellä asiantuntijoita ja ottaa vielä huomioon että ”kaikki ovat Jumalalla töissä”.
Kirkkoherroja alettiin järjestelmällisesti kouluttaa hyvän hallinnon hoitamiseen 1980-luvulla. Esimiestyötä rakentava valmennus käynnistyi vasta lähempänä vuosituhannen vaihdetta. Nykyisin tie kirkkoherraksi edellyttää myös psykologista testausta. Kaikki tämä on pikkuhiljaa parantanut johtamisen laatua ja tuloksetkin alkavat näkyä.
Kun kirkkoa tutkitaan työyhteisönä, ihmiset osoittautuvat erittäin sitoutuneiksi ja motivoituneiksi. Korkeita pisteitä tulee työn hyödyllisyydestä ja mahdollisuuksista käyttää kykyjään. Luottamus esimiehiin ja työtovereihin on myös korkealla.
Tyytyväisyys esimiehiin ja saatuun palautteeseen on nousussa, sen sijaan esimiesten kyky sovitella ristiriitoja ei ole vielä toivotulla tasolla. Varmuutta työpaikan säilymisestä pidetään arvossa, mutta pitkät työsuhteet samassa seurakunnassa ovat Reijo Liimataisen mukaan riski, koska turvallisessa paikassa on helppo sulkea silmät ulkopuoliselta maailmalta.
Liimatainen luettelee kirkon haasteita. Suomalaisten arvomaailma on muutoksessa, kirkkoa kritisoidaan kuten kaikkia muitakin instituutioita ja moni kysyy, mihin seurakuntaa tai kirkkoa yleensä tarvitaan. Haasteet vaativat kykyä reagoida muutoksiin.
Johtamistehtävät seurakunnissa ovat usein vaativia. Työntekijät ovat hyvin itsenäisiä ja joskus joku kokee olevansa vastuussa vain ylimmälle johtajalle eli Jumalalle.
Espoon hiippakunnan diakoniasihteeri Anne Kostiainen toimi yli kuusi vuotta johtavana diakoniasihteerinä Helsingin seurakuntayhtymässä. Sinä aikana hän ehti nähdä, miten seurakuntien toimintakulttuurit poikkeavat toisistaan.
Väliportaan esimiehet ovat hänen mukaansa parantaneet työyhteisöjen ilmapiiriä. Omalla sektorillaan he osaavat arvioida muun muassa ihmisten työn kuormittavuutta ja työn jakautumista paremmin kuin kirkkoherra.
– Johtaminen seurakunnissa on vaihtelevaa. Toisissa asiat ovat kohdallaan, toisilla on melkoisesti kehitettävää. Samaan tahtiin kuin johtamiskoulutusta on kehitetty, rekrytointiin on kiinnitetty yhä enemmän huomiota.
Työyhteisökouluttaja Riitta Asikanius näkee myös rekrytoinnin tärkeyden. Hänen mielestään haastatteluissa pitäisi yhä enemmän hyödyntää seurakunnan luottamushenkilöiden näkemyksiä ja osaamista.
– Nykyiset 20–30-vuotiaat ovat usein kovin erilaisia kuin heitä rekrytoivat. Nykyhakijoita on lapsesta asti arvioitu osaamisen ja suoritusten perusteella. He ovat oppineet vaatimaan paljon itseltään ja sen he tekevät myös muille. On erityisen tärkeää määrittää tarkkaan, millaista henkilöä tehtävään haetaan. Silloin he voivat heti arvioida, onko työ heille sopiva vai ei.
Jaa tämä artikkeli: