null Mainiot messubongaukset

Mainiot messubongaukset

Eipä olisi vuoden alussa voinut arvatakaan, miten monenlaista iloa Bongaa messu -kampanja oli meille siihen osallistuville tuova tullessaan. Silkka uteliaisuus taisi vetää mukaan aluksi, mutta pian bongaamisesta tuli tapa, ja hyvistä syistä. Vuoden mittaan on tullut nähdyksi, miten paljon seurakuntayhtymässä on kauniita kirkkoja, ja kuinka yksi ja sama messu elää jokaisessa seurakunnassa aivan omalla tavallaan.

Erityisen mukavaa on ollut se, että bongaus on antanut luontevan viitekehyksen osallistua kirkkokahveille rupatellen. Useinhan seurakunnissa messun jälkeinen kahvittelu voi tuntua hankalalta, ellei entuudestaan tunne ketään. Silloin voi helposti kokea jäävänsä yhteisen keskustelun ulkopuolelle. Nyt sen sijaan jutun juurta on aina löytynyt vähintäänkin tutuksi käyneen bongariporukan kesken, ja uusia ystävyyksiäkin on syntynyt.

Lämmin kiitos siis koko Bongaa messu -tiimille tilaisuudesta päästä kokemaan kirkkomme messujen rikasta skaalaa ja seurakunnille siitä, että olette tarjonneet meille parastanne, ei vähiten musiikin saralla. Mikäli messubongaukset jatkuvat jossain muodossa myös vuodenvaihteen jälkeen, toivottavasti saamme sinutkin, joka tätä luet, mukaan bongaamaan itsellesi uusia kokemuksia ja hyvää mieltä.

Asta ja Merja-Liisa

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.