Kuva: Jukka Granström
Marja-Liisa Nore, tarkan markan isoäiti
Kun Espoon Seurakuntayhtymän talouspäällikkö Marja-Liisa Nore, 66, helmikuussa 1990 aloitti työt seurakuntayhtymässä, elettiin keskellä pankkilakkoa.
”Ensimmäisiä työtehtäviäni oli hakea pankista suuri summa käteistä rahaa palkkojen maksamiseen”, hän muistelee. ”Onneksi lakko päättyi niin, että palkat saatiin maksettua pankin kautta.”
Nyt diplomiekonomi Nore on lähdössä eläkkeelle. Samaan aikaan, kun hän siivoaa työvuosien aikana kertyneitä papereita huoneestaan, koko euroalue pidättelee henkeään monia valtioita uhkaavan konkurssin edessä.
”Onneksi Espoon seurakuntien taloudella menee kohtuullisen hyvin. Siitä on pitkälti kiittäminen hallintojohtajaamme Markku Porvaria, joka on pitänyt tarkan talouskurin. ”
Nore jos kuka pystyy sanomaan näin, sillä hän alaisineen hoitaa Espoon kaikkien seurakuntien laskujenmaksun, laskutuksen ja kirjanpidon. Lisäksi Noren tiimi huolehtii seurakuntien varainhoidosta esimerkiksi sijoittamalla.
”Homoillan jälkeiset kirkosta eroamiset tekivät melkoisen loven jäsenmääräämme, jonka perusteella kirkollisverotulot määräytyvät”, hän toteaa.
Tänä vuonna kirkon jäsenmäärä on taas kääntynyt nousuun Espoon nopean kasvun vanavedessä.
Puhelinsoitto seurakunnasta muutti elämän
Nore esittelee hymyillen kansiota, joka pitää sisällään muun muassa Kirkkohallituksen ohjeistuksen seurakuntien tilinpäätöksen tekemiseen. Usein kankeaksi moitittu kirkon byrokratia ei tympäise, kun sitä katsoo hänen näkökulmastaan.
”Olen päätynyt seurakuntayhtymän tehtäviin Jumalan johdatuksesta, ja ajattelen menneitä työvuosia kiitollisena.”
Aivan helposti taloushallinnon korkeakoulutuksen saanut ihminen ei seurakuntien tehtäviin päädykään, sillä kirkko ei pysty kilpailemaan palkkatasolla liike-elämän kanssa. Porista kotoisin oleva Norekin työskenteli liike-elämässä yliopistosta valmistumisensa jälkeen. 1980-luvun alussa tuli elämänmuutos.
”Kun isäni eli viimeisiä kuukausiaan, äidille tuli hätä tämän taivaaseen pääsystä. Äiti etsi hengellistä kotia jonkin aikaa ja löysi sen lopulta rukoilevaisten illoista, jotka kokoontuivat Porissa aktiivisesti. ”
Marja-Liisa Nore oli tuolloin vielä ”maallistunut tapakristitty”, kuten hän asian ilmaisee.
”Noihin aikoihin Kansan Raamattuseura pyöritti maanlaajuista, Tässä elämä- nimistä evankelioimiskampanjaa. Asuimme tyttäreni kanssa Helsingissä Alppilan seurakunnan alueella, ja eräänä päivänä minulle soitti aivan vieras ihminen, joka pyysi mukaan seurakunnan pienryhmään.”
Yksinhuoltaja Nore kieltäytyi ensin sanoen, ettei voi jättää pientä tytärtään yksin.
”Siihen soittaja totesi, että meillä on täällä paljon innokkaita seurakuntanuoria, jotka voivat pitää lapsesta huolta.”
Nore suostui ja jäi sille tielleen.
Ei naispapin toimittamalle messulle
Eräänä viikonloppuna Noren äiti oli lähdössä Rymättylään rukoilevaisten seuroihin, kun Nore ilmoitti tulevansa tyttärensä kanssa mukaan.
”Äiti oli pudota tuolilta ilosta. Rukoilevaisuudesta tuli hengellinen kotini melkein saman tien.”
Erityisesti Länsi-Suomessa vaikuttava rukoilevaisuus on vanhin Suomen evankelis-luterilaisista herätysliikkeistä. Länsi-Suomen rukoilevaiset muun muassa pitäytyvät vuoden 1776 Raamatunkäännöksessä eivätkä hyväksy naispappeutta.
”Minulla on monta naispappia ystävinä, mutten menisi heidän toimittamaansa messuun,” Nore sanoo.
Avoimesti hän on kertonut taustastaan myös seurakuntayhtymässä.
”Tämä on ollut hyvä ja inhimillinen työpaikka, ja voin suositella tätä lämpimästi muillekin. En koe, että minua olisi mitenkään syrjitty, mistä olen ollut vähän yllättynytkin.”
Yhtä tyytyväinen hän ei ole konservatiivien kohteluun kirkossa yleensä.
”Minusta esimerkiksi lähetysjärjestöjen tuen evääminen oli suvaitsematonta.”
Taloushallinto vaihtuu lastenhoitoon
Noren uran aikana seurakuntien taloushallinnossa käytettävät tietotekniset sovellukset ovat muuttuneet moneen kertaan. Hän ei kuitenkaan ole niitä eläkkeelle lähtijöitä, jotka päivittelevät jatkuvaa muutosta.
”Olen aina ollut innokas kehittämään ja löytämään helpompia ja tehokkaampia työtapoja. En tietenkään voi ottaa tästä kunniaa pelkästään itselleni, mutta meillä on otettu monia taloushallinnon sovelluksia käyttöön ensimmäisinä seurakuntina Suomessa.”
Talouspäällikön virassa Norea seuraa Harri Hakulinen. Hänen ensimmäiset haasteensa liittyvät 2012 toimintansa aloittavaan Kirkon palvelukeskukseen. Palvelukeskukseen keskitetään kaikkien Suomen seurakuntien laskujenmaksu, palkanlaskenta ja kirjanpito; Espoon seurakuntayhtymän on tarkoitus siirtyä palvelukeskuksen asiakkaaksi vuonna 2013.
Norea itseään huolettaa kirkon hengellinen tulevaisuus enemmän kuin sen talous.
”Kirkon pitäisi palata enemmän juurilleen, tunnustukselliseen julistukseen.”
Hänen oman lähitulevaisuutensa tärkein sisältö ovat kuitenkin tyttären 8-, 5- ja 1-vuotiaat lapset.
”Luultavasti kuljetan tulevina vuosina Lauraa, Vilmaa ja Kallea harrastuksiin aika paljon”, Nore hymähtää.
Hän on jo muuttanut Saloon tyttären perheen perässä ja ajanut sieltä Espooseen töihin päivittäin.
Muitakin suunnitelmia Norella on. Se, että mummo harrastaa pitsinnypläystä, ei hänen tapauksessaan ole vitsi.
”Omalta äidiltäni minulle on jäänyt isoäidin vanha nypläystyyny, ja aion mennä kurssille ottamaan selvää, miten sitä käytetään.”
Jaa tämä artikkeli: