Elefantin matka jäi viime vuonna kuolleen José Saramagon viimeiseksi romaaniksi.

Marssi halki Euroopan

José Saramago: Elefantin matka. Tammi 2011.

• 04.05.2011 09:41
• Hannu Kylkisalo

Portugalilainen mestarikertoja José Saramago eli miltei 90-vuotiaaksi. Hänen viimeiseksi jäänyttä romaaniaan Elefantin matka tekisi mieli pitää jonkinlaisena allegoriana vanhenemiselle ja elämän pitkälle, uuvuttavalle matkalle. Toki siinä ovat läsnä myös Saramagon tavaramerkit: verraton ironian taju, inhimillisyys ja tietty pessimismi ihmisen päähänpistoja kohtaan.

Kun Portugalin kuningas Juhana III päättää antaa Itävallan arkkiherttualle kihlajaislahjaksi elefantin, on todellakin kysymys päähänpistosta. Salomo-elefantin, sen hoitajan ja muun saattueen vaarojentäyteisestä, todellisuudessa tapahtuneesta marssista yli Alppien syntyy kuitenkin mielenkiintoinen ja vaiherikas romaani.

Tuollainen matka on 1500-luvun Euroopassa jotain tavatonta, kuten itse elefanttikin. Lisäksi Salomo oppii kumartamaan basilikaan päin, ja sitä pidetään ihmeenä. Se ei surmaakaan jalkoihinsa heittäytyvää pikkutyttöä, vaan pelastaa tämän kärsällään.

Saramago käyttää kirjassaan kertojaa, joka sulautuu oivaltavasti henkilöiden mieliin, arvoihin ja asenteisiin. Ehkäpä hän haluaa osoittaa koko matkan uuvuttavuutta ja turhuutta myös sillä, että kirjassa ei ole isoja alkukirjaimia, kappalejakoa eikä vuoropuhelun ja suoran kerronnan erottelua.

Romaanin filosofian ytimessä on elefantinhoitaja Subhro, jonka arkinen viisaus lyö kerta toisensa jälkeen laudalta markkinamiesten ja hallitsijoiden omaan egoonsa tukehtuvan mahtailun.