Kun elämä toi Anneli Johanssonille tullessaan suuria muutoksia, hän oppi, että hiljaisuudessa voi olla sisältöä yllin kyllin.
Martasta Mariaksi
Elämä vei Anneli Johanssonia aikansa ja pyöritys oli kovaa. Sitten tuli stoppi.
Anneli Johanssonin hyvän olon näkee tai pikemminkin suorastaan tuntee. Tähän on kuitenkin ollut pitkä, välillä hyvinkin raskas taival.
– Minulla on eheytynyt, hyvä olo. Olen löytänyt hiljaisuuden monesta suunnasta, Johansson sanoo.
Johanssonin kotona arvostettiin akateemisuutta ja titteleitä. Hän protestoi kodin arvomaailmaa ja kouluttautui sairaanhoitajaksi. Ammatti sopi ylisosiaaliselle ja auttavaiselle Johanssonille. Naimisiin hän meni uraa arvostavan miehen kanssa.
– Tuli kolme lasta. Minä pyöritin viiden hengen huushollia ja kävin välillä keikkatöissä. Minulla oli paljon tekemistä ja lapsilla harrastuksia, Johansson kertoo.
Mutta sitten tuli stoppi. Perheen ja suvun auttaja ja puuhaaja uupui omaan rooliinsa ja toisten ihmisten kautta elämiseen.
– Olisin kaivannut apua, mutta en sitä saanut. Myöhemmin tajusin, ettei kukaan osannut auttaa, koska minä olin aina ollut se auttaja. Ei minun eikä miehenikään suvussa tavattu käsitellä vaikeita asioita vaan ne siivottiin maton alle. Ahdistuksessani käännyin Jumalan puoleen ja sain Häneltä apua.
Anneli Johansson tunsi kuitenkin itsensä epävarmaksi, sillä hän oli tottunut ajatukseen, että muut tiesivät, hän ei. Niinpä hän otti uskoon liittyvistä asioista selvää, luki hengellistä kirjallisuutta, kävi kursseilla ja pyhillä paikoilla. Piti olla kunnon selustatuki kaikkia tietäviä vastaan.
Hän muuttui, löysi kristittyjä ystäviä ja etsi omaa itseään. Mutta yhden muuttuminen vie myös lähipiirin uusien asioiden äärelle. Aina se ei käy kivutta. Perheen oli vaikea sopeutua, ja kolmenkymmenenkolmen vuoden avioliiton jälkeen tuli ero.
– Alkuun oli vaikeaa, mutta näen ne ajat tarpeellisina. Jumala laittoi minut hiljaisuuteen, kun itse olisin jatkanut hössöttävää elämäntapaani.
Aiemmin Anneli Johanssonilla ei ollut ollut aikaa omille harrastuksille. Yhtäkkiä oli. Hän löysi musiikin, taiteen – ja hiljaisuuden.
– Luen edelleen paljon, kuuntelen musiikkia ja maalaan. Minulla on maalatessani kaikki värit! Sosiaalisuuteni ei ole hävinnyt, mutta en ole enää hääräämässä joka paikassa. Jumala antoi minun hoitaa ensin Martan roolin loppuun ja johdatti sitten minut kohti omaa hiljaisuutta. Hiljaisuudessa Jumalalla on tilaa puhua. Tajusin, että Jumala voi puhua suoraan minulle. Väliin ei tarvita auktoriteetteja, Johansson kertoo.
Hän käy hetkipalveluksissa ja hiljaisuuden retriiteissä säännöllisesti. Usein hiljaisuudessa on sisältöä yllin kyllin.
– Alkuun kävin usein Tuomasmessussa, nyt harvemmin. Tuntuu, että siinäkin on minulle liikaa kaikkea. Tavallinen messu ja Hiljaisuuden messut riittävät hyvin. Enkä enää tuputa uskoa, niin kuin alkuun innokkaana uutena kristittynä tein. Sen, että olen kristitty, pitäisi näkyä minussa ja siinä, mitä teen. Ei toisia tarvitse kasvattaa, kun itsessä on riittävästi kasvatettavaa.
Jaa tämä artikkeli: