Masennuksesta voi toipua
Masennuksen hoidoksi ei riitä pelkkä lääkitys, sillä lääkkeet eivät vie perimmäisten kysymysten äärelle.
Masennuksesta on tullut kansantauti. 200 000 suomalaisen arvioidaan kärsivän siitä parhaillaan. Masennus vaivaa kaiken ikäisiä ihmisiä, ja naisia kaksi kertaa useammin kuin miehiä.
Nykyään mielenterveyden häiriöt aiheuttavat eniten sairauslomia ja työkyvyttömyyttä. Viime aikoina masennus on alkanut viedä työkyvyttömyyseläkkeelle vasta kolmikymppisiä naisia.
— Nuorten naisten masentumisen taustalla on monia tekijöitä. Pian aikuistumisen jälkeen alkaa elämän vaativin vaihe: työelämä on rankkaa samaan aikaan kuin pitäisi perustaa perhe ja saada lapsia. Myös sinkkuuden takia voi syrjäytyä, pohtii psykologi Pirkko Siltala.
Hän on seurannut pitkään suomalaisten mielenterveyden kehitystä ja työskennellyt niin psykoanalyytikkona kuin psykoterapeuttina.
Pirkko Siltalan mukaan masennus on monimerkityksinen ilmiö, eikä kaikki masentuminen ole sairastuttavaa ja invalidisoivaa. Hän erottaa toisistaan eheyttävän ja kliinisen masennuksen.
Jokainen kokee menetyksiä
Masennus liittyy menetyksiin, elämänmuutoksiin tai vaikeisiin elämänkohtaloihin.
— Elämän tosiasioita on, että jokainen kokee elämänsä aikana erilaisia menetyksiä. Masentuminen voi liittyä tietyn ihmissuhteen tai emotionaalisen vuorovaikutuksen menettämiseen, Pirkko Siltala kertoo.
Masentumisen taustalla voi olla myös kodin tai kotiseudun menetys, vakava sairastuminen, yhdestä elämänvaiheesta toiseen siirtyminen kuten vaikkapa vanheneminen, työn menetys, kuolemiseen liittyvät menetykset, petokset tai haavoittavat kokemukset.
"Masennus on eheyttävää silloin, kun ihminen
löytää itsestään erilaisia tunteita."
— Masennus on eheyttävää silloin, kun ihminen löytää itsestään erilaisia tunteita, kuten surua, ahdistusta, avuttomuutta, pelkoa, vihaa, kiukkua, kaipausta tai kiintymystä menetettyyn. Tunteet voivat olla kipeitä. Silti ne voidaan ottaa vastaan, ja menetystä voidaan työstää niiden avulla.
Surutyöskentelyssä tärkeitä ovat tunteiden ohella myös muistot.
— Voi muistella, millaista elämä oli menetetyn kanssa tai ennen muutosta. Aikaa myöten mieleen nousee yhtä hyvin entisen elämänvaiheen huonoja kuin hyviäkin puolia. Muistellessaan ihminen ei jymähdä hautomaan pelkkää menetystä, vaan tapahtunut alkaa tulla monella tavalla todeksi. Ihminen alkaa ymmärtää, miten on käynyt, ja löytää vähitellen elämälleen uutta polkua.
Kansanperinteen surulaulut
Pirkko Siltalan mukaan ihmisten tavat ja valmiudet työskennellä tunteidensa ja muistojensa kanssa ovat erilaisia. Toiset käyvät niitä läpi yksin, toiset yhdessä ystävien, omaisten, saman kokeneiden ihmisten tai tarvittaessa jonkun ammattilaisen kanssa.
— Työstäminen saa kestää niin pitkään kuin ihminen sitä tarvitsee — siis kunnes löytyy uusi elämänote, joka auttaa ja tukee surun loppumista.
Psykologi harmittelee, ettei nykykulttuuri varusta ihmisiä menetysten kohtaamiseen ja niiden työstämiseen niin kuin kansanperinne teki.
— Kansanperinteeseen kuuluvat naisten surulaulut osoittavat, että surun kokemus ja suremisen kyky ovat ikiaikaisia, vaikka olosuhteet ja tavat ovatkin erilaisia. Tunnetilaa ja kärsimystä voitiin ennen ilmaista laulujen sanoilla ja sävelmillä.
— Menetyksen merkitys selvisi laulaessa. Tunteita ei tarvinnut torjua eikä eristää omasta itsestä. Vähitellen menetys eheytyi osaksi laulajan menneisyyttä.
Esimerkkejä naisten surulauluista löytyy muun muassa Aleksis Kiveltä. Kun Seitsemässä veljeksessä Seunalan Anna tuudittelee lastaan uneen, hän tyynnyttää samalla itseään. Hän käy läpi äidiksi tulemiseen liittyvää muutosta ja alakuloa sekä valmistaa itseään menetykseen, kuolemaan ja omaan kuolevaisuuteensa aikana, jolloin lasten ja äitien kuolleisuus oli paljon suurempaa kuin nykyään:
"Tuonen lehto, öinen lehto. / Siell’ on hieno hietakehto. / Sinnepä lapseni saatan. / Siell’ on lapsen lysti olla, / Tuonen herran vainiolla…"
— Kun kokemukset ja tunteet laulettiin ulos, ne eivät jääneet ihmisen sisään möyrimään ja aiheuttamaan tekoja.
Pirkko Siltalan mielestä taidekirjallisuus ja kuvataide ovat hyviä itsehoidon välineitä, ja jopa välttämättömiä apuvälineitä psykoterapiassa. Ne antavat pelkkää tietoa laajemman kuvan ihmisyydestä ja maailmasta.
— Kun masentunut mieli saa käyttövoimakseen surun, se ei nujerru. Ennen pitkää se löytää uusia vaihtoehtoja, joita se alkaa toivoa, haluta ja tahtoa. On pahanlaatuista medikalisoitumista, jos eheyttävään suruun annetaan lääkkeitä, ja siten turrutetaan pois tunteet, ihmiselle tarpeellinen työskentelyväline.
Epämääräisen tuskainen olo
Kliininen masennus, siis masennus sairautena, eroaa Pirkko Siltalan mukaan suuresti eheyttävästä masennuksesta.
— Keskeistä on, että eheyttävä työskentely puuttuu. Ihmisen mieli on tyhjä. Hän ei tunne tai tunnista surua. Hänen olonsa on epämääräisen tuskainen ja lamaantunut, ja hänellä voi olla hahmotonta kärsimystä ja erilaisia ruumiillisia oireita. Ihminen ei tällöin useinkaan osaa ilmaista itseään, tiivistää Siltala.
Lievä masennus ei vie työkykyä, mutta tekee elämän raskaaksi ja hankalaksi. Siihen voi liittyä unettomuutta ja syömishäiriöitä. Keskittymiskyky laskee, tulee muistivaikeuksia, yleinen jähmeys lisääntyy. Syvässä masennuksessa voivat masennus ja mania vaihdella jyrkästi.
— Jos kliinisesti masentunut tuntee vihaa, se on hyvin peiteltyä tai suuntautuu useimmiten ihmistä itseään kohtaan itsemurha-ajatuksina. Jos masentunut löytää netistä samanmielisiä, voi oma ajatusmaailma saada vahvistusta, niin kuin näyttää käyneen koulusurmien yhteydessä, pohtii Pirkko Siltala.
Mielialahäiriön kokonaiskuvaan voi kuulua epäluuloisuutta, syyllisyyttä, tarkoituksettomuutta, toivottomuutta, päättämättömyyttä, arvottomuutta, huonommuutta tai häpeää.
Häpeä syntyy siitä, ettei ole tullut otetuksi vastaan omana itsenään.
— Lapsi on ojentanut käden, eikä kukaan ole tarttunut siihen. Perheessä on voinut olla ylimitoitettu vaatimustaso: se joka ei täytä sitä, on arvoton. Ei ole lähdetty siitä, millainen lapsi voi olla.
Näin voi saada alkunsa itsehalveksunta ja peruspyrkimys vajota maan alle. Masentuneelle tunnusomaista on, ettei hän osaa eikä uskalla nauttia omasta olemassaolostaan, vaan vetäytyy yksinoloon.
Masentuneen itsesyytökset nousevat sisältä
Pirkko Siltala kertoo, että jos masentuneella on vahva syyllisyydentunne, sillä ei yleensä ole minkäänlaista tosiasiallista yhteyttä hänen elämäänsä ja sen tapahtumiin.
— Itsesyytökset nousevat sisältä: ihminen kokee aina olleensa paha, huono ja kelvoton, ja siksi arvoton, täysin tuomittu.
Psykologin mukaan kliinisen masennuksen taustalla voi olla lapsuuden ensimmäinen tärkeän ihmisen menetys.
— Ilman riittävää hoivaa ja huolta lapsen ei ole mahdollista surra tapahtunutta. Hän voi jäädä ajatukseen, että aiheutti itse vanhemman poislähdön, kuoleman tai sairauden. Niinpä menetyksen synnyttämä viha voi kohdistua vain lapseen itseensä, koska hän pitää itseään syyllisenä. Lapsi alkaa pitää itseään huonona ja menetettyä vanhempaansa täydellisen hyvänä.
"Kliinisesti masentuneen mieli on tyhjä.
Hän ei tunne tai tunnista surua."
Ihmisellä on taipumus toistaa tuttuja, ja vaikka kuinka huonoja, selviytymis- ja tulkintatapojaan. Niinpä huonommuudentunteet voivat voimistua uusien menetysten myötä ja masennus jatkua.
Pirkko Siltala myöntää, että kliinisestä masennuksesta puhuttaessa joudutaan vanhemmuuden ydinalueelle. Hän ei halua syyllistää ketään erityisesti, muttei myöskään vähätellä todellisuudentajuisen, terveen syyllisyyden myönteistä merkitystä.
— Jos lapsen ja vanhemman välinen vuorovaikutus on kapeaa ja ohutta, lapsi ei saa siitä riittävästi tunteita, ajatuksia ja mielikuvia omaa kasvuaan ja kehitystään varten — eikä siis varusteita elämänsä erilaisten tapahtumien varalle.
Vertaistukea, ystävänapua, terapiaa
Vaikka masentumiselle löytyy erilaista yksilöpsykologista taustaa, masennus ei ole vain yksilön ja hänen lähiympäristönsä asia, vaan laajempi ajan ilmiö.
— Työnantajilla on suuret odotukset, eivätkä työntekijät voi itse vaikuttaa työhönsä. Työelämästä putoamisen pelossa ihmiset alkavat kilpailla itsensä hengiltä. Aina on mielessä tehokkuus. Ihmisiä mitataan rahassa, muut arvot ovat hävinneet, luettelee Pirkko Siltala.
Erilaisten vastoinkäymisten, kuten työttömyyden, kielteisiä vaikutuksia vastaan voi kuitenkin kamppailla. Siltala suosittelee samoja keinoja, joilla ennaltaehkäistään ja hoidetaan masennusta: tarvitaan kyllin hyvä perhe ja ystäväpiiri, harrastuksia, arkiluovuutta, kävelyä ja muuta liikuntaa.
— Hoidoksi masennukseen ei riitä pelkkä lääkitys. Lääkkeet rauhoittavat mieltä ja auttavat kestämään olotilaa, mutta ne eivät vie perimmäisten kysymysten äärelle: katsomaan sitä, mitä ihminen kokee ja mitä on hänen masennuksensa taustalla.
Pirkko Siltalan mielestä vertaistuki ja ystävänapu ovat hyviä keinoja ja riittävät toisinaan, mutta ammatillisesta avusta ja psykoterapiasta olisi hyötyä useammille kuin sitä tätä nykyä annetaan.
Kirjallisuus:
Pirkko Siltala: Nainen ja masennus.
Kirjapaja 2006.
Pirkko Siltala: Askelista, jotka otamme. Psykoanalyyttisia esseitä. Therapeia-säätiö 2007.
Oppaita masennuksen hoitoon
Apua itsehoidosta
Aku Kopakkala: Masennus.
Mieli-sarja. Edita 2009.
Kirja kertoo optimistisesti, kuinka masentunut voi itse parantaa tilannettaan ratkaisevasti.
"Vielä muutama vuosi sitten suhtauduin alentuvan ylimielisesti itsehoitoon. Se on kuitenkin masennuksen yleisin hoitomuoto. Vaikka terveydenhuoltomme tulisi paremmaksi masennuksen hoidossa, onnistuminen riippuu silti aina masentuneen omista toimista", psykologikirjoittaja kertoo.
Hänen mukaansa vakavakin masennus voidaan parantaa hyvällä hoidolla. "Jos kyseessä on ensimmäinen selkeä masennusjakso, noin 15 kerran terapialla saadaan valtaosan masennus lievittymään lievän masennuksen tasolle tai kokonaan pois", kirjassa todetaan.
Irti kielteisen ajattelun noidankehästä
Mark Williams, John Teasdale, Zindel Segal & Jon Kabat-Zinn: Mielekkäästi irti masennuksesta. Tietoisen läsnäolon menetelmä. Basam Books 2009.
"Kun mielemme alkaa masentua, me varsin ymmärrettävästi yritämme usein tukahduttaa ikävät tunteet tai päästä niistä eroon ajattelemalla. Silloin mieleen nousee murheita menneisyydestä ja huolia tulevasta. Mietimme jos jonkinlaisia ratkaisuja, ja pian meille tulee kurja olo siitä, ettemme keksi mitään keinoa tukahduttaa tuskallisia tunteitamme", todetaan kirjassa Mielekkäästi irti masennuksesta.
Kielteisen ajattelun noidankehästä ja liiallisesta ja turhasta vatvomisesta voi opetella pyristelemään eroon parhaiten silloin, kun ei ole syvällä masennuksen syövereissä. Toisinaan tarvitaan vain se, että hyväksymme sen mitä tapahtuu emmekä jää miettimään mitä pitäisi tapahtua.
Itsehoito-ohjelmassa yhdistyvät kognitiivisen psykoterapian ja meditaation menetelmät.
Ettei masennus jäisi päälle
Irma Karila & Anna-Maija Kokko:
Krooninen masennus. Mitä on tehtävissä? Edita 2008.
Kirja käsittelee kroonistunutta masennusta ja sen ehkäisemistä. Masennusta voidaan pitää kroonisena, jos oireet ovat jatkuneet yhtäjaksoisesti vähintään kaksi vuotta eikä välillä ole ollut paria kuukautta pidempää oireetonta jaksoa.
"Kroonisesti masentuneilta puuttuu motivaatio ryhtyä tekemään jotakin, eikä tekeminen anna mielihyvää. Varsin usein he tuovat esiin sen, ettei heillä ole mitään mahdollisuutta vaikuttaa oireisiinsa", kirjassa todetaan.
Kognitiivisessa terapiassa masentunut voi oppia uudenlaisia ajattelu- ja toimintatapoja, joiden avulla hän voi päästä irti matalan itsearvostuksen, avuttomuuden ja toivottomuuden kierteistä.
Kirja ja sen hoitomallit on suunnattu lähinnä terapian ammattilaisille.
Kun ikäihmiseltä menee elämänhalu
Sirkka-Liisa Kivelä: Depressiosta tasapainoon. Hyvä elämä iäkkäänä. Kirjapaja 2009.
Kirjassa pohditaan muun muassa, mikä olisi oikea tapa suhtautua iäkkääseen henkilöön, jonka elämänhalun masennustila on murtanut ja jolla on hitaan itsetuhoisuuden piirteitä. Tämä voi näkyä muun muassa ravinnon, liikunnan ja fyysisten sairauksien laiminlyöntinä tai runsaana alkoholinkäyttönä.
Tietoa iäkkäiden ihmisten masennuksen erityispiirteistä sekä hoidosta ja lääkityksestä tarvitsevat etenkin vanhustenhoidon ammattilaiset, mutta myös vanhusten läheiset ja vanhukset itse. Kirjan esimerkkitapaukset vakuuttavat, että yli 80-vuotiaskin voi toipua depressiosta.
Jaa tämä artikkeli: