null Matalan kynnyksen palvelut ovat tarpeellisia lähisuhdeväkivaltaa kokeville

Matalan kynnyksen palvelut ovat tarpeellisia lähisuhdeväkivaltaa kokeville

Perjantaina 25.11.2016 vietetään taas ”Naisiin kohdistuvan väkivallan vastaista päivää”, jonka koordinoi tänä vuonna Naisten Linja. Tapahtumassa puolustetaan naisten ihmisoikeuksia, ruumiillista koskemattomuutta ja oikeutta väkivallattomaan elämään. NYTKIS:in (naisjärjestöt yhdessä ry.) aluetoimikunnat järjestävät päivän aikana asian puolesta tukitapahtumia ympäri Suomen.

Tänä vuonna päivän teemana ovat matalan kynnyksen palvelut. Suomessa on kattava ensi- ja turvakotien verkosto, joiden yhteydessä on myös avohuollon palveluja. Kuitenkin Suomeen tarvitaan lisää matalan kynnyksen palveluja lähisuhdeväkivaltaa kokevien auttamiseksi. Lisäksi tällä hetkellä matalan kynnyksen palvelut ovat koulutettujen vapaaehtoisten vetämiä eli suurimmaksi osaksi nämä palvelut ovat olleet kolmannen sektorin harteilla.

Elämänmuutoksen tekeminen ei aina onnistu kerralla. Joskus tarvitaan useampia keskusteluja auttavien tahojen kanssa sekä palveluohjausta ennen kuin uusi suunta löytyy. Tähän matalan kynnyksen palvelut tarjoavat mahdollisuuden.

Espoossa on ollut toiminnassa matalan kynnyksen Omatila-palvelu vuodesta 2013 alkaen lähisuhdeväkivaltaa kohdanneille, väkivaltaisissa kodeissa eläville ja lähisuhdeväkivaltaa pelkääville espoolaisille. Toiminnassa on tarkoituksena ymmärtääkseni kohdata asiakkaat yksilöllisesti ja kartoittaa heidän tilannettaan.

Tukea tarjotaan myös muun muassa väkivaltaisista kokemuksista selviytymiseen yksilö- ja ryhmätuen keinoin. Espoon NYTKIS ry. haluaa kiinnittää huomiota siihen, että muut kunnat voisivat ottaa mallia Espoon toiminnasta ja tarjota matalan kynnyksen palveluja lisää kuitenkaan karsimatta samalla tärkeästä turvakotityöstä. Espoon NYTKIS ry. toimintaa ohjaavat valtakunnallisen NYTKIS ry:n lähtökohdat sukupuolten välisestä tasa-arvosta, naisten ihmisoikeuksista sekä naisiin kohdistuvan syrjinnän lopettamisesta.

 

Maria Rajakari
Espoon NYTKIS ry. puheenjohtaja (KD), yhteiskuntatieteiden ylioppilas,
sosionomi AMK

Jaa tämä artikkeli: