Matkalla juurettoman ihmisen sieluun
Olga Tokarczuk: Vaeltajat.
Otava 2012.
Puolalaisen Olga Tokarczukin kolmas suomennettu kirja laittaa mielen liikkeelle. Irrallisista kertomuksista, pienistä tietoiskuista ja jopa parin lauseen teksteistä koostuva teos liikkuu vallattomasti eri aikakausissa, paikoissa ja aiheissa. Kirjassa siirrytään saumattomasti 1600-luvun Hollannista Wikipediaan ja Wienin vahamallikokoelmista Uuteen-Seelantiin.
Yhdistäviä teemoja ovat matkat ja matkustaminen, liike ja etäisyydet ihmisten välillä. Kirjassa kuvataan psykologia, joka saarnaa lentokentillä matkapsykologia-nimisestä tieteenhaarasta. Siinä tutkitaan liikkeessä olevaa ihmistä, jolle ominaista on kaipuu ja jonka minä on vahvistunut ja vapautunut.
Yksi teoksen aihe on ihmisruumiin anatomia. Suuri anatomisti Philip Verheyen menetti jalkansa ja puhui ensimmäisenä aavesärystä. Kirjassa kuvataan myös säveltäjä Frédéric Chopinin sydämen salakuljetusta Ranskasta Preussin vallan alaiseen Puolaan.
Niin aavesärky kuin sydämen salakuljetushankekin voivat Tokarczukin mukaan kertoa ihmisen sisäsyntyisestä tarpeesta kokea maailma yhtenäiseksi. Sen vuoksi hän yrittää luoda kokemustensa sirpaleista eheää kokonaisuutta. Menetettyjä jäseniä korvaamaan tarvitaan nimiä ja rituaaleja.
Nimikertomuksessa parantumattomasti sairaan lapsen äiti jättää perheensä vapaapäivänään. Tutussa kirkossa hiljentyessä, kykenemättä lohduttavaan itkuun, hänelle avautuu ihmiselon hauraus ja väliaikaisuus. Hän alkaa vaeltaa metrojunissa ja seurata kummallista palopuhetta suoltavaa mummoa, jonka sanoma kertoo liikkumattomuuden tuhoisuudesta: ”Kaiken karvaiset tyrannit haluavat naulita maailman paikalleen viivakoodien avulla, liimata jokaiseen asiaan etiketin. Lähde liikkeelle, lähde. Siunattu on se joka pysyy liikkeessä.”
Tokarczuk on entiseltä ammatiltaan psykologi. Hänen filosofis-psykologiset matkansa juurettomien ihmisten sieluun, kohtaamisiin ja matkalla olemisen tilaan ovat intohimoista ja kiehtovaa luettavaa.
Jaa tämä artikkeli: