Holhoojan otteessa. Asianajaja Nils Bjurman himoitsee avuttoman oloista holhokkiaan, mutta kokee yllätyksen toisensa jälkeen.
Melkein mahdoton yritys
Tieto, jonka mukaan Stieg Larssonin Millennium-trilogia tehdään myös sarjakuvaksi, tuntui ensin mahdottomalta. Miten sarjakuva voisi välittää pientäkään osaa kirjojen paikoin verkkaisesta mutta jännittävästä juonesta, pitkistä keskusteluista, ihmisten ajatuksista puheiden vaiettua, ihmissuhteista ja kaikesta tiedosta, jota Larsson juonen kehittelyn lomaan solmi?
Entä miten kävisi kirjan keskuksen, monisärmäisen nuoren naisen Lisbeth Salanderin? Taipuisiko hän sarjakuvamuotoon vai tulisiko hänestä eloton nukke?
Mielessä vilahtivat myös epäilevät ajatukset erinomaisen kirjasarjan ryöstöviljelystä. Kun yksi on rakentanut hyvän juonen, muiden on helpompi sitä hyödyntää.
Sarjakuvasovituksen on tehnyt Denise Mina , skotlantilainen dekkaristi ja näytelmäkirjailija. Hän on tietoisesti feministi niin kuin Larssonkin. Niin romaanissa kuin sarjakuvassakin saadaan monia esimerkkejä siitä, mitä tapahtuu, kun miehet vihaavat naisia ja ne, joilla valtaa on, käyttävät sitä omaksi edukseen.
Ensimmäinen osa sarjakuvaa vie paikoin lähes samoihin näkymiin kuin Niels Arden Oplevin ohjaama elokuva Miehet jotka vihaavat naisia . Varsinkin Henrik Vangerin kotitalo ja sen sisustus on kuin suoraan elokuvasta. Muiden tekemä karsinta on kätevää.
Sarjakuva-versiota lukee ensi kerralla hämmentyneenä, sillä kirjat ja elokuvat ovat luoneet omaan päähän niiden henkilöistä selvän tulkinnan. Asianajaja Nils Bjurmanin hahmo on kuvissa tehostetun niljakas. Piirtäjät panevat ison vaihteen päälle myös kuvatessaan Lisbethin kärsimyksiä Bjurmanin makuuhuoneessa. Sama silmille ryntäävä ote on käytössä, kun Lisbeth kostaa kokemansa.
Muuten Leonardo Manco ja Andrea Mutti vaihtelevat kiitettävästi kuviensa latausta ja tyyliä. Ja mikä parasta, kirjasta löytyy myös mukavasti hengittäviä sivuja, joilla ei puhuta sanaakaan.
Stieg Larsson kuvaa Lisbeth Salanderia nuorena naisena, joka ihmissuhdevaikeuksistaan huolimatta ei koskaan ollut uhri eikä varsinkaan hakenut apua viranomaisilta. He olivat aiheuttaneet hänelle jo ihan tarpeeksi pettymyksiä.
Tätä neuvokkuutta myös Denise Mina tavoittelee. Sarjakuvalta on ehkä kohtuutonta vaatia samaa kuin kirjalta. Lisbethin kohdalla hänen hahmonsa typistäminen ulkoiseksi toiminnaksi tuntuu harmilliselta, kun hänen viehätyksensä kirjassa on niin paljon ajatuksissa ja tunteiden kehityksessä.
Marja Kuparinen
Stieg Larsson: Miehet jotka vihaavat naisia.
Sarjakuvasovitus – osa 1. Teksti Denise Mina,
suomentanut Ville Viitanen. Piirrokset Leonardo
Manco ja Andrea Mutti. WSOY 2012.
Jaa tämä artikkeli: