Menettääkö Suomen Lähetysseura sielunsa?
Tänä vuonna 150 vuotta täyttänyt Suomen Lähetysseura (SLS) on Suomen vanhin yksityisten kansalaisten perustama lähetysjärjestö.
Kansalaisjärjestön nimeä saavat kuitenkin kantaa vain järjestöt, joissa on jäseninä yksityisiä kansalaisia, ja joiden päätöksenteko perustuu yhdistyslain periaatteisiin ja vapaaehtoisuuteen eli yhdistysvapauden kunnioittamiseen.
Nyt SLS on tehnyt ensimmäisessä vuosikokouskäsittelyssään kesäkuussa sääntömuutospäätöksen, jonka mukaan järjestöön ei enää huolita henkilöjäseniä. SLS ei siten enää kaipaa yksityisten lähetysystävien panosta päätöksentekoon eikä hallintoon. Järjestön luonne kansalaisjärjestönä päättyy sääntöjen muutoskäsittelyssä marraskuussa 2009. Sen jälkeen ei enää voida puhua kansalaisjärjestöstä vaan pikemminkin viranomaisten organisaatiosta, varsinkin kun johtokunnan valintaprosessissa varainhankinta ja päätösvalta painottuvat veronkerääjätahoihin eli seurakuntiin ja tuomiokapituliin. Yksityisten kansalaisten ja lähetysystävien ääntä ei enää halutakaan kuulla. Sääntömuutos ei mahdollistaisi edes entisten tai nykyisten lähettien jäsenyyttä järjestössä.
Menettääkö SLS samalla sielunsa tässä muutoksessa? Onko veronsaajan kylkeen tukeutuminen politiikoille antautumista? Vielä SLS voidaan pelastaa, mikä edellyttäisi sääntöjen seuraavassa käsittelyssä muutoksen hylkäävää kannanottoa.
Muita kirkon virallisia lähetys- ja kansalaisjärjestöjä ovat Suomen Evankelisluterilainen Kansanlähetys, Kylväjä, Evankeliumiyhdistys, Sanansaattajat, Suomen Pipliaseura ja SLEF. Niitä voidaan yhä kutsua kansalaisjärjestöiksi, ja aktiivisilla lähetysystävillä on niissä päätäntävaltaa.
Toinen erikoisuus SLS:n jäsenistössä on seurakuntien väitetty jäsenyys. Tosiasiassa harva jos mikään seurakunta on tehnyt valtuustotasollaan päätöstä jäsenyyden hakemisesta, ja varmuudella SLS:n johtokunta ei ole tehnyt yksilöityjä päätöksiä jäseneksi hyväksymisestä. Perustuslaillinen yhdistysvapaus ei mahdollista niin sanottua pakkojäsenyyttä eli SLS ei voi pitää seurakuntia jäseninään pelkästään sillä perusteella, että se säännöissään kutsuu seurakunnat jäsenyyteensä tai että seurakuntien edustajia liikkuu kesäjuhlilla ja kokouksissa. Ihmeellistä politiikkaa on se, että pelkkä matkamääräys ja -lasku katsotaan jo instituutioksi muodostuneen yhteisön jäsenyydeksi.
Risto Airikkala
varatuomari
SLS:n johtokunnan jäsen 2002–2005
Jaa tämä artikkeli: