null Menkää ja tehkää

Menkää ja tehkää

Kirkko ja kaupungissa on viime aikoina käsitelty tavallista enemmän lähetystyöhön ja kirkon ulkomaiseen apuun liittyviä aiheita. On avattu ikkunoita muun muassa Tansaniaan, Haitiin ja Etiopiaan. Tällä kaikella on haluttu valottaa yhtä keskeistä kirkon toiminnan ja kutsumuksen aluetta. Samalla on tähdätty runsaan viikon päästä Helsingissä järjestettäviin Lähetysjuhliin.

Lähetystyötä tekevien järjestöjen ympärillä on viime vuosina käyty myös näyttävää kirkkopoliittista painia. Tässä ensimmäisen ja selkeimmän vyörytyksen on tehnyt Helsingin yhteinen kirkkovaltuusto keskittämällä lähetysmäärärahat yleiskirkollisille järjestöille.

Suuria intohimoja herättäneiden kirkkopoliittisten painiliikkeiden ohella Helsingissä on tehty muitakin merkittäviä lähetystyöhön liittyviä linjauksia. On lähdetty tukemaan isoja ja näyttäviä monivuotisia projekteja. Tästä ovat esimerkkeinä etiopialaisen Dessien seurakunnan kirkkohanke ja Suvivirsi-kampanjalla ryyditetty Haitin koulujen rakentaminen. On haluttu tehdä näkyvämmäksi ja näyttävämmäksi se, mitä helsinkiläisten antamilla euroilla saadaan aikaan.

Tätä linjaa kannattaisi viedä pidemmälle. Esimerkiksi siten, että seurakunnat valitsisivat yhden selkeän kumppanuuden, jota sitten pitkäjänteisesti kehittäisivät. Yhtymän budjettivaroja voitaisiin suunnata näille hankkeille. Vuorovaikutus kaukana elävien ihmisten ja kirkkojen kanssa tulisi todellisemmaksi ja rikastuttaisi molempia.

Lähetystyö ei ole mitään menneen maailman vähän nuhjuisen oloista puuhastelua. Se on yhä kirkon tärkeä tehtävä tässä maailmassa. Se tulisi nostaa osaksi koko seurakunnan elämää sen sijaan, että se on väljähtynyt ”työala”, joka on nakitettu siitä innostuneiden askartelupiiriksi.

Jotkut väittävät lähetystyön olevan jonkinlaista kulttuuri-imperialismia. Se on höpöpuhetta. Kristillinen sanoma armollisesta Jumalasta, lähimmäisen rakastamisen tarpeesta ja kaikkien ihmisten yhtäläisestä arvosta on tarpeen ja tekee hyvää kaikille ihmisille, kansoille ja kulttuureille. Sitä sanomaa helsinkiläisetkin on kutsuttu toteuttamaan ja levittämään. Menkää ja tehkää.

Seppo Simola, päätoimittaja
seppo.simola@evl.fi

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.