Tekniikka. Aurinkoenergialla toimiva Megavoice-kuuntelulaite mahdollistaa raamatuntekstien kuuntelun sähköttömissä olosuhteissa ja ihmisille, jotka ovat lukutaidotto mia. Kuva Papua-Uusi-Guineasta noin tuhannen ihmisen suuruisesta pinai-hagahai-heimosta.
Menkää kaikki
Tulkaa kaikki -liike antaa lähetysjärjestöjen johtajille puheenvuoron Alppilan kirkossa.
Teksti Anu Heikkinen
Kuva Markus Melliger / Pipliaseura
Menkää ja tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni, kehotti Jeesus lähetyskäskyssään.
Kirkon uudistusmielisiä kokoava Tulkaa kaikki -liike on kutsunut kirkon lähetysjärjestöjen johtajat vieraikseen kertomaan siitä, mikä heidän mielestään on lähetystyössä tärkeintä. Kaikille avoin tilaisuus järjestetään lauantaina Alppilan kirkossa.
Tilaisuuteen kutsuttiin kaikkien kirkon virallisten lähetysjärjestöjen johtajat. Puheenvuoron käyttävät Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen, Pipliaseuran pääsihteeri Markku Kotila, Lähetysyhdistys Kylväjän lähetysjohtaja Pekka Mäkipää, Sanansaattajien henkilöstöjohtaja Marko Pihlajamaa sekä kirkon lähetyssihteeri Risto Jukko .
Suomen Luterilaisen Evankeliumiyhdistyksen (Sley) ja sen ruotsinkielisen sisarjärjestön lähetysjohtajat eivät osallistu tapahtumaan. Suomen Evankelis-luterilainen Kansanlähetys (SEKL) oli niin ikään tällä erää estynyt.
– Yksi liikkeemme tavoitteista on rakentaa luottamusta eri tavoin ajattelevien välille. Lähetystyönkin kohdalla kirkossa on puhuttu paljon toisten ohi. Nyt haluamme ennen kaikkea kuunnella, Tulkaa kaikki -liikkeen koordinaattori Vesa Hirvonen kertoo.
Lähetysjärjestöjen välisistä näkemyseroista on viime aikoina puitu julkisuudessa suhtautumista naispappeuteen ja seksuaalivähemmistöihin. Nämä asiat ovat myös vaikuttaneet seurakuntien antamaan taloudelliseen tukeen lähetysjärjestöille.
Tulkaa kaikki -liike tunnetaan naispappien ja seksuaalivähemmistöjen aseman vahvistajana kirkossa. Vesa Hirvonen tähdentää, että tilaisuus ei liity esimerkiksi siihen, että Suomen Lähetysseura siunasi kesällä rekisteröidyssä parisuhteessa elävän miesparin työhönsä Kambodžaan.
– Olemme pyytäneet lähetysjohtajia kertomaan henkilökohtaisia näkemyksiään lähetystyöstä, emme järjestöjen virallisia linjauksia.
Suomen Lähetysseuran toiminnanjohtaja Seppo Rissanen kertoo, että lähetystyö on hänelle henkilökohtainen kutsumus.
– Lähetyskutsu on annettu koko kirkolle, mutta samalla se on henkilökohtainen kutsu jokaiselle kristitylle. Lähetystyön ydin on evankeliumin sanoma Jumalan rakkaudesta Kristuksessa. Kutsu sen julistamiseen saadaan kasteessa.
Rissasen mukaan on tärkeää nähdä, että lähetystehtävän toteuttamiseen kuuluvat rinnakkain sanallinen julistus ja käytännön palvelutyö apua tarvitsevien keskellä.
– Sanoman tulee aina konkretisoitua käytännön elämässä, mutta pyyteettömästi, hän sanoo.
– Kuten Jumalan armo ei vaadi ihmisen tekoja, myöskään avustustyön vastineeksi ei vaadita kristinuskon omaksumista. Se olisi proselytismiä (pakkokäännytystä), ja se ei kuulu lähetystyöhön.
Kylväjän lähetysjohtajan Pekka Mäkipään mielestä tärkeintä lähetystyössä ovat Jeesuksen sanat, teot ja sovitustyö, joista tulee kertoa kaikille ihmisille. Kylväjä tekee työtä erityisesti siellä, missä on vähän tai ei lainkaan kristittyjä.
– Evankeliumin välittämisessä on kyse ihmisten pelastuksesta ja iankaikkisesta elämästä. Ilman lähetystyötä kirkkoa ei olisi olemassa. Jos murennetaan lähetystyötä, murennetaan kirkon perustaa, Mäkipää tiivistää.
Lähetysjohtajien tapaaminen ei Mäkipään mukaan ole mitenkään uutta, sillä yhteistyötä tehdään paljon ja monesta asiasta ollaan samaa mieltä.
– Tosiasia kuitenkin on, että kirkossa on tahoja, jotka arvostavat kaikkien järjestöjen työtä ja toisia, jotka jaottelevat lähetysjärjestöt jyviin ja akanoihin.
Raamatunkäännöstyöhön ja Raamattujen jakeluun keskittyneen Suomen Pipliaseuran pääsihteeri Markku Kotila on ilahtunut siitä, että lähetystyön sisällöstä keskustellaan.
– Kirkossa on aina ollut erilaisia teologisia suuntauksia ja erilaista raamatuntulkintaa. On tärkeää pitää yllä dialogia, vaikka joskus kiivaanakin.
– Emme keskustelisi nyt lähetystyöstä, ellei joku olisi tuonut evankeliumia tähän maahan, hän sanoo.
Kotilan mukaan lähetystyö kuuluu kirkon toiminnan ytimeen, ja sen sisältö ja oikeutus nousevat Raamatusta.
– Keskeistä on todistus Jumalan rakkaudesta sanoin ja teoin. Ensisijaisesti on mentävä sinne, missä Kristusta ei vielä tunneta, ja sinne, missä inhimillinen hätä on suurin.
– Tällöin kyse ei ole ainoastaan ensiavusta vaan myös sortavien ja ihmisoikeuksia rikkovien rakenteiden haastamisesta.
Mikä lähetystyössä on tärkeintä?
Lähetysjärjestöjen johtajat Tulkaa kaikki -liikkeen vieraina lauantaina 26.10. kello 13–15.30 Alppilan kirkolla, Kotkankatu 2.
Jaa tämä artikkeli: