Menneen ihanuus
Yhteiskuntapolitiikkaa ohjaa Suomessa kolme ydintotuutta: vapaa markkinakilpailu, kestävä kehitys ja ihmisoikeudet. Näiden kolmen asema on niin vahva, että niiden vastustamisella ei pitkälle pötkitä.
Mitkään yhteiskunnalliset ydintotuudet eivät ole osoittautuneet ikuisiksi. Ne kestävät aikansa, kunnes niiden sijaan tulee uutta.
Populismin kannatus pohjautuu siihen, että nykyisillä ydintotuuksilla Suomea ohjataan eri suuntaan kuin osa kansasta toivoo. Populistit eivät kuitenkaan esitä uutta, vaan vetoavat peruutuspeilin näkymiin. He tarjoilevat menneisyysromantiikkaa.
Markkinakilpailua on vastustettu maahanmuuttokritiikillä ja Euroopan Unionin arvostelulla. Monet muutkin kuin populistit kritisoivat tuloerojen kasvua ja talouselämän ylisuuria kannustimia. Kaikki eivät usko myöskään suurten hallinnollisten organisaatioiden ja palvelukokonaisuuksien erinomaisuuteen.
Kestävää kehitystä vastustetaan maaseudun elinvoimaisuuden puolustamisella ja vaatimuksilla pitää koko maa asuttuna sekä kaupunkirakenteiden tiivistämisen arvostelulla. Myös kuntauudistuksen vastustaminen pohjautuu osittain tähän. Ja niitäkin on, jotka eivät usko ihmisen rooliin ilmastonmuutoksessa.
Ihmisoikeuksiin perustuvaa yhteiskunnan kehittämistä vastustetaan arvostelemalla monikulttuuristumista tai pyrkimällä estämään tasa-arvoista avioliittolakia.
Uskovaisten piirien verkkokeskustelut homoseksuaalisuudesta kuumenivat käsittämättömäksi vihapuheeksi Helsingissä viime viikonloppuna pidettyjen lähetysjuhlien alla. Kaikki tuntuvat tietävän, että ennen pitkää laki turvaa Suomessakin homoseksuaaleille avioliiton ja muut tasa-arvoisen elämän oikeudet, ja että eduskunnan päätösten jälkeen kirkossa tehdään vastaavat ratkaisut. Juuri siksi vastustus on niin raivoisaa.
Homovastaisia konservatiivisia näkemyksiä esitetään muuallakin kuin uskovaisten keskuudessa. Jälkimmäisten vihan paatos on auttanut minua tajuamaan eri aikakausien ja sukupolvien uskon nimissä tekemiä syntejä. Uuden pelosta se johtuu.
mikko.malkavaara@diak.fi Kirjoittaja on kirkollis-yhteiskunnallinen
moniottelija, tutkija ja opettaja.
Jaa tämä artikkeli: