Menneen maailman lumo
Historiallinen romaani avaa kutsuvan tien menneeseen – tai sitten ei.
Teksti Marja Kuparinen
Nyt eletään syksystä 1565 kesään 1566. Henrik VIII on saanut tahtonsa läpi: Anne Boleyn on hänen kruunattu kuningattarensa. Ensimmäinen vaimo, katolilainen Katariina Aragonialainen on suljettu kotiarestiin, ja katolisten luostareiden hävitys ja kirkkojen omaisuuden haltuunotto jatkuvat. Kun Anne ei synnytä kuninkaalle miespuolista perillistä, alkaa hovineito Jane Seymour saada tältä pitkiä silmäyksiä. Luonnollisesti sekä Boleynit että Seymourit kärkkyvät valtaa.
Ei käy kateeksi Thomas Cromwellia, joka on kohonnut sepän pojasta kuninkaan pääsihteeriksi, valtionarkiston hoitajaksi, Cambridgen yliopiston kansleriksi ja kuninkaan käskynhaltijaksi Englannin kirkon päänä. Suuri valta sekä vaimon ja tyttärien menetys ovat vieneet elämän yksinkertaiset ilot.
Cromwell on jo kylmähermoinen peluri, joka rakentaa taidolla todisteita, jos niitä tarvitaan. Nyt pitäisi auttaa kuningas eroon toisesta vaimostaan.
Mantel kuvaa yksityiskohtaisesti värikästä aikaa, jolloin kuninkaan himo muutti myös kirkon historiaa. Monet seuraavat kiinnostuneena, palaako Englanti nöyränä poikana Roomaan.
Aatteiden ja aikojen murroskohdasta syntyy erinomaisia kirjoja. Syytettyjen sali kuuluu niiden joukkoon.
KIRJA On melkoisen kunnianhimoinen hanke kuvata kokonaista vuosisataa. Umberto Eco käy yritykseen kirjassaan Prahan kalmisto , mutta tulos on uuvuttavan takkuinen lukukokemus.
Kirjassa vakooja ja mestarillinen väärentäjä Simone Simonini sukkuloi pitkin ja poikin Eurooppaa ja väsää eri tahoille asiakirjoja ja todisteita, kunhan vaan maksusta sovitaan. Jokunen ihminenkin pääsee hengestään, sillä Simoninia ei omatunto rasita. Hän iskee kultasuoneen sepittäessään asiakirjan, jonka mukaan juutalaiset suunnittelevat maailmanvalloitusta.
Päiväkirjassaan hän yrittää saada omia muistojaan tolkulliseen järjestykseen, mutta työtä hankaloittaa päiväkirjaan yllättäen myös kirjoittava salaperäinen apotti Dalla Piccola. Hän joko on eri ihminen kuin Simonini tai sitten hänen jakaantuneen mielensä osa.
Kun 1800-lukua ajattelee, se on runsaudensarvi. Kapinoita, taloudellista nousua ja aatteiden taistoa riittää. Econ kirjassa tapahtumista tulee kuitenkin luettelomaisia ja historiallisista henkilöistä kalpean paperisia.
Juutalaisvihalla, joka huipentui 1900-luvulla holokaustiin, on pitkät juuret. Niitä Eco paljastaa onnistuneesti. Ihmisen halu narahtaa sepitettyyn historiaan ja sopivaan totuuteen on yhä voimissaan. Missä me mahdamme sortua samaan?
KIRJA Aivan toisenlaista historiaa tulkitsee Jan Guillou Suuri vuosisata -kirjasarjan ensimmäisessä osassa. Aikakausi aukeaa elävänä ja yksityiskohtia myöten kiinnostavana, ja lukija oppii uutta.
Sillanrakentajat aloittaa 1800-luvun loppupuolelta, jolloin kolme norjalaista kalastajan poikaa jää orvoksi isän aluksen vajottua mereen. Äidin on vaikea viedä lapsia eteenpäin, sillä elanto on niukkaa.
Teknillisesti lahjakkaat lapset saavat hyväntekeväisyysyhdistyksestä sponsoreita ja pääsevät ensin katedraalikouluun ja sittemmin insinöörinoppiin Dresdeniin. Kun pojat valmistuvat, suuri vuosisata 1900 on juuri alkanut. Edessä on kunniavelan maksaminen kouluttajille ja rautatien rakentaminen kotimaassa. Veljeksistä Sverre karkaa Englantiin rakastajansa kanssa, Oscar tulee huijatuksi ja pakenee häpeäänsä Afrikkaan. Ainoastaan Lauritz palaa Norjaan.
Sillanrakentajat seuraa vuorotellen Oscarin ja Lauritzin työtä, ihmissuhteita ja ympärillä muuttuvaa maailmaa. Sverre tavataan uudelleen kirjan toisessa osassa, joka on juuri ilmestynyt ruotsiksi.
Guilloun taito on siinä, että hän ei yritä luennoida historiasta, vaan tarjoilee sen lukijoille Oscarin ja Lauritzin kokemusten kautta, ihmisen kokoisena. Molempien luonne piirtyy esiin, ja aika muuttaa heitä. Teksti hengittää ja koukuttaa lukemaan. Taustatyö ja hyvien lähteiden käyttö takaavat, että työn ja työläisten kuvaus on rehevää. En olisi uskonut, että seuraan innokkaasti rautatiesillan rakentamisen, purjehtimisen tai metsästyksen hienouksia.
Jos Saksan toimet Afrikassa eivät ole lukijalle selvät, hän viisastuu myös tämän suhteen. Saksan joukkojen mukana kulkeva Oscar kauhistuu belgialaisten toimia Kongossa: kuusi miljoonaa tapettua! Sellaiseen raakalaismaisuuteen ei hänen mielestään mikään sivistyskansa koskaan saattaisi sortua. Myös brittien sotimisesta syntyy vähemmän mairitteleva kuva.
Sodan myötä ilmapiiri muuttuu puolueettomassa Norjassakin. Entinen saksalaismielisyys saa uusia, uhkaavia sävyjä.
Hilary Mantel: Syytettyjen Sali. Suomentanut Kaisa Sivenius.
Teos 2012. 509 s., 28,40 e.
Umberto Eco: Prahan kalmisto. Suomentanut Helinä Kangas.
WSOY 2012. 521 s., 24,80 e.
Jan Guillou: Sillanrakentajat. Suuri vuosisata 1. Suomentanut Taina Rönkkö. Like 2012. 605 s., 23,90 e.
Jaa tämä artikkeli: