Tukea minuuteen. Elämäntarina-ryhmässä jokaisen menneisyys tulee näkyväksi.
Mennyt puntariin
Elämäntarina-ryhmässä voi työstää muistojaan ja kokemuksiaan ja tehdä siten inventaariota eletystä elämästä.
Teksti Eila Jaakola
Kuva Esko Jämsä
Herttoniemen seurakunnan diakonissa Ulla Mäenpää käynnistää alun perin HelsinkiMission kehittämän Elämäntarina-ryhmän Myllypuron kirkolla helmikuussa.
− Kotikäyntejä tehdessäni olen huomannut, että monet ikäihmiset ovat aika yksin asioidensa kanssa. On arkuutta puhua syvemmistä tunteista.
– Kouluttauduin ryhmän ohjaajaksi, koska näin voin auttaa useampaa ihmistä tulemaan kuulluksi. Osallistujat saavat toisiltaan tukea ja uusia näkökulmia tapahtuneiden asioiden käsittelyyn. Asioita jakamalla ihminen tulee näkyväksi, hänen elämänsä tulee merkitykselliseksi.
Elämänvaiheet käydään kahdeksassa kokoontumisessa läpi ajanjakso kerrallaan lapsuudesta murrosikään ja aikuistumisen kautta keski-ikään ja eläkkeelle siirtymiseen. Jokaisella on vuorollaan oma aika kertoa tarinaansa ilman, että muut keskeyttävät. Kaikki on luottamuksellista.
Elämäntarina-ryhmä oli Hannele Gerzille , 65, vapauttava kokemus parisen vuotta sitten.
– Kun näin ilmoituksen, kamppailin juuri silloin omien raskaiden tunteideni kanssa. Olin ahdistunut, koska jouduin ottamaan vastuun muistisairaan äitini hoidosta. Äitisuhteeni on aina ollut ongelmallinen. Samaan aikaan kävin läpi eroa vaikeasta avioliitosta.
Osallistujia kehotetaan valmistautumaan kokoontumisiin päiväkirjan, valokuvien tai vaikka vanhojen kirjeiden avulla. Vaikka kyseessä ei elämäkerran kirjoittamiskurssi olekaan, Gerz laittoi etukäteen paperille tuntemuksia ja muistikuvia kulloinkin käsiteltävästä elämänvaiheesta.
– Ajattelin aluksi, haluanko edes kuulla muiden asioista, mutta huomasin nopeasti, että kuunteleminen oli antoisaa. Olin jutellut asioistani ystävieni kanssa, mutta ryhmässä oli toisenlaista puhua. Muiden tarinoiden myötä muistin seikkoja, jotka olin sulkenut pois mielestäni. Kiirehdin usein kokoontumisten jälkeen täydentämään kirjoituksiani.
− Toisaalta ryhmä auttoi suhteuttamaan elämää: en ole ainoa, jota on kohdeltu väärin. Vastaavasti minun kertomani avasi varmasti muille uusia vinkkeleitä, hän kuvailee.
Jos elämässä on hiljattain tapahtunut jokin kriisi, ei ryhmään pidä tulla, vaan sairastumisesta, läheisen menetyksestä tai vastaavasta on syytä olla kulunut vähintään vuosi.
Ulla Mäenpää kertoo ryhmänvetäjän kokemuksellaan, että moni on puhunut ryhmässä asioista, joista ei ole koskaan aiemmin puhunut kenellekään. Avoimella mielellä työskentelystä saa eniten irti. Ihmisten tarinoista kumpuaa elämän hauraus ja keskeneräisyys.
− Muisteleminen tukee minuutta. Kun kuulee muiden tarinoita, oppii myös ymmärtämään paremmin itseä ja muita ihmisiä: olen tällainen, koska minulle on tapahtunut näin ja näin, ahdistukseni on luonnollinen seuraus menneistä asioista, Mäenpää jatkaa.
Elämäntarina-työskentely auttoi Hannele Gerziä hyväksymään omat tunteet, jotka hän oli aiemmin kokenut vääriksi.
– Minulla ei ole oikein positiivisia tuntemuksia äitiäni kohtaan hänen narsisminsa takia. Ainoana lapsena en pysty silti hylkäämään häntä nyt, kun hän on sairas.
– Myös avioerossa riitti työstettävää. Olin liitossani läheisriippuvainen. Mietin sitäkin, miten olen ollut niin tyhmä, että pysyttelin niin pitkään henkisen väkivallan keskellä, Gerz sanoo.
Ryhmässä pyyhittiin kyyneleitä monet kerrat. Gerz ei silti kokenut työskentelyä liian raskaaksi. Ilonaiheitakin nousi monia, niistä suurimpina lasten syntymät ja kasvut.
– Elämäntarina-ryhmä auttoi jäsentämään asioita ja antoi tukea jatkaa elämässä eteenpäin, hän summaa kokemuksiaan.
Yli 60-vuotiaille tarkoitettu maksuton Elämäntarina-ryhmä Myllypuron kirkolla, Myllynsiipi 10, 4.2. lähtien maanantaisin klo 13–15. Ryhmän ohjaajina Herttoniemen seurakunnan diakoniatyöntekijät Ulla Mäenpää ja Vuokko Strandvik. Ilmoittautumiset Ulla Mäenpäälle, p. 050 306 7548, viimeistään 30.1.
Jaa tämä artikkeli: