null Meren rakastaja

Margit Alasalmi vietti vuoden Utössä. Kuva: Esko Jämsä

Margit Alasalmi vietti vuoden Utössä. Kuva: Esko Jämsä

Meren rakastaja

Margit Alasalmi vastaa puheluun Utön saarella ja kertoo säätilan: vielä äsken oli pilvistä, mutta taivas kirkastuu parhaillaan. Aamu saaristossa alkoi kuten aiemmatkin vuorotteluvapaan aamunkoitteet.

– Heti herättyä vilkaisu ikkunasta ulos ja puolipukeissa pihalle nappaaman muutama valokuva, jotta saan näkymän talteen. Vasta tämän jälkeen on aamutoimien vuoro.

– Paikka on vielä hienompi kuin osasin ajatella, aivan huikeat maisemat, hän kuvailee maailmaa ympärillään.
Kuviin on tallentunut kalliota, taivasta, tyrskyjä ja aavaa silmänkantamattomiin.

Ajatus Utöstä ja vuorotteluvapaasta muhi Alasalmen mielessä useita vuosia. Radion uutistoimittajana hän on tottunut ripeään työtahtiin. Työ on suurelta osin minuutti- ja sekuntipeliä, sillä radiouutiset lähetetään kerran tunnissa. Uutisankkuri alkoi miettiä, eikö elämää voisi hidastaa nyt, eikä vasta eläkeiässä.

 

Utö oli tuttu paikka. Meriä seilannut puupaatin omistaja oli veneillyt saarelle kesäisin. Mutta vasta viimetalvinen käynti lumosi.

– Oli kylmin ja lumisin talvi miesmuistiin. Pakkanen paukkui ja tuuli puhalsi 20 metriä sekunnissa. Lunta tuiskutti ja seuraavassa hetkessä paistoi aurinko.

Moni olisi typertynyt, mutta Alasalmi ei kavahtanut karuja luonnonoloja. Hänessä kypsyi päätös toteuttaa vanha haave: saariston koko vuodenkierto olisi hieno kokea.

Tuumasta toimeen. Alasalmi sai kotinsa Helsingistä vuokralle; tätä ennen löytyi asunto Utöstä. Se sijaitsee vanhassa punamullatussa hirsitalossa, jonka tsaarin armeija on aikoinaan rakennuttanut.

Osa kaveripiiristä kysyy, miten syrjäisessä saaressa voi saada aikansa kulumaan, kertoo Alasalmi nyt, kun on viettänyt saaressa reilun kuukauden.

– En tee mitään ihmeellistä, mutta kertaakaan ei ole ollut tylsää.
Hänen päivänsä kuluvat pienessä puuhastelussa: ulkoilua, kuvaamista, saunomista, sukankutomista, ruuanlaittoa – paluuta perusasioihin ilman sen kummempaa tarvetta saada aikaan suorituksia.

Hän pakkasi Helsingin kodista mukaan käsityötarvikkeita ja tietotekniikkaa. Kirjoja voi lainata saaren kirjastosta, mutta toistaiseksi syksy on hellinyt säillään niin, että joutopäivät sohvan nurkassa saavat odottaa. Kunnon syysmyrskyt ja kaamos ovat vasta tuloillaan.

– Halusin ennen lähtöä hidastaa tahtia, ja tämä on juuri sellaista elämää, jota havittelin. Tahdon kokeilla, miten pärjään näissä olosuhteissa ja katsoa, josko itsestä nousee esiin jotain, josta en vielä tiedä sen tarkemmin.

Utössa asuu vuoden ympäri noin viisikymmentä asukasta. Heidän joukostaan löytyy eri ammatinharjoittajia, muun muassa matkailuyrittäjiä, it-konsultti, kuvataiteilija, kääntäjä, tutkija ja valokuvaaja. Alasalmi kertoo, että saarella kukkii aito yhteisöllisyys. Kun hän mietti veneen nostoa talviteloille ja pohti asiaa ääneen, tarjoutuivat naapurit muitta mutkitta avuksi. Yksi lainasi trailerin ja rakensi pukit, toinen veti traktorillaan veneen kuivalle maalle.

Ulla Lötjönen

P.S. Nautin suunnattomasti siitä, että koko päivänä, viikkona, kuukautena ei tarvitse lähteä minnekään. Se rauhoittaa elämän ja tekee tilaa. Utö on neliökilometrin kokoinen, joten joka paikkaan piipahtaa kävellen hetkessä.
Vaadin kestävämpiä tavaroita! On törkeä, massiivinen ympäristörikos, että viisi vuotta vanhaa kameraa ei kannata korjata, ja pyykkikone pyörii juuri ja juuri kahden vuoden takuun ajan.
Rakastan elämää, merta ja villejä taivaita.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.