null Metallimiehen joulu

Hyvän puolesta. Marco Hietala ja Raskasta Joulua -kiertue keräävät Lähetysseuran kanssa rahaa kehittyvien maiden vammaisille lapsille.

Hyvän puolesta. Marco Hietala ja Raskasta Joulua -kiertue keräävät Lähetysseuran kanssa rahaa kehittyvien maiden vammaisille lapsille.

Metallimiehen joulu

Marco Hietala esittää joululauluista raskaita sovituksia, mutta kuuntelee itse mieluiten hiljaisuutta.

Teksti Nina Riutta
Kuva Sirpa Päivinen

Marco Hietala tunnetaan maailmalla mainetta niittäneen Nightwish-yhtyeen basistina ja laulajana. Nyt hän keskittyy Raskasta joulua -kiertueeseen. Hietalan lisäksi mukana on joukko muita metallimiehiä.

Yhdeksättä kertaa liikkeelle lähtenyt Raskasta joulua -kiertue siirtyy tänä vuonna rock-klubeilta konserttisaleihin ja tekee yhteistyötä Suomen Lähetysseuran kanssa. Konserteissa esitetään perinteisiä joululauluja metallimusiikiksi sovitettuina, ja niissä voi halutessaan antaa rahaa keräyslippaisiin.

– Yhteistyössä Lähetysseuran kanssa painaa paljon se, että rahaa kerätään vammaisille lapsille, jotka elävät huonoissa oloissa ulkomailla, Marco Hietala sanoo.

– Se on sellainen auttamiskohde, jonka me allekirjoitamme, vaikka emme olekaan mikään tunnustuksellinen rykmentti.

Raskasta joulua -kokoonpano haluaa, että heidän biiseistään tulee joulu mieleen. Hietalalle joulu tarkoittaa arkisen hässäkän, infotulvan ja melun pakenemista.

– Joulu väräyttää sisällä jotakin. Aaton lähestyessä tiedän, että voin panna puhelimen kiinni ja olla omieni kanssa. Nautin hiljaisuudesta.

Suosiostaan huolimatta Raskasta joulua -albumeita ja -kiertueita on myös arvosteltu. Kritiikkiä on pukannut kahdelta eri suunnalta.

– Jotkut modernimman rockin kannattajat sanovat, että joululaulujamme kyllä kuuntelisi, mutta jeesustelu hämää.

– Uskonnollisella puolella taas jotkut ovat tuumanneet, että olemme häväisseet jotain pyhää. Kaikelle tälle sanoisin, että maailma ei ole ihan niin pieni kuin teidän mielikuvituksenne.

Raskaaseen rockiin liitetään kova ääni: kitarat soivat täysillä ja laulajat vetävät korkealta ja kovaa. Marco Hietalasta asia ei ole niin yksioikoinen.

– Raskaassa rockissa on monia piirteitä. Minä en halua rajata mahdollisuuksiani enkä kahlita itseäni. Ilmaisussani tärkeää on kontrasti, se, miten mennään herkemmiltä tasoilta täysille. Mutta kieltämättä tanakat, isot kitaravallit säröillä ovat selvä merkki, että ollaan metallimusiikin puolella.

Äänekkyyden lisäksi metallimusiikissa on miehinen leima. Hietalaa hymyilyttää. Hän tietää, mistä on kyse.

– No kyllä siinä energiamäärässä testosteroni helposti haiskahtaa. Joskus metallimusiikin lähestymistapa on myös rujo ja rupinen, ja sopiihan se paremmin miehille.

– Toisaalta meillä Nightwishissä on ollut naisia keulilla pitkin vuosia. Kyllä minä suon naisille sen paikan, jonka he ovat musiikissa ottaneet. Varsinkin popin puolella on naisia keulilla vaikka millä mitalla.

Hietala intoutuu pohtimaan lisää.

– Bändien poikamaisissa joukkioissa huumori on usein alhaista ja tyhmää. Naiset tahtovat hypätä sellaisen yläpuolelle. Ymmärrän täysin.

Lapsuuskodissaan Marco Hietala kuuli paljon erilaista musiikkia. Hänen isällään oli kokoelmissaan jatsia, klassista, rocklevyjä ja irlantilaisia kansanmusiikkia.

– Minulla on vahva kelttikytkentä, joka varmaan johti minut myöhemmin kuuntelemaan paljon progeyhtye Jethro Tullia. Sitten sekosin tänäkkään, raskaaseen kitararokkiin.

Levysoittimessa alkoivat soida isonveljen raskaammat levyt Deep Purple, Black Sabbath ja Rainbow. Punkrockia kuunneltiin myös. Beatleskaan ei ole koskaan lakannut olemasta Hietalasta hyvä.

– Olen kuunnellut kaikenlaista musiikkia, mutta lapsuuden suurin rakkaus, raskas rock, on säilynyt.

Oma ilmaisutaito Hietalalla pääsi valloilleen yksinäisinä iltapäivinä kotona, kun äiti ja isä olivat töissä.

– Minulle kehkeytyi yksitoistakesäisenä outo tapa. Lueskelin vinyylilevyjen tekstejä, kuuntelin biisejä ja lauloin niitä täysillä mukana. Aloin myös soittaa isän akustista kitaraa.

Olennaiseen keskittyminen on Marco Hietalalle tärkeää niin musiikissa kuin muussakin elämässä. Hänen mielestään aina ei tarvitse olla ajan hermolla ja tietää vähän kaikesta kaikkea.

Itsensä toteuttaminen tarkoittaa Hietalalle sitä, että pitää huolta omasta henkisestä puolestaan.

– Mitä paremmin itse voi, sitä paremmin suhtautuu muihin ihmisiin ja sitä paremmin he voivat. Kaikki me vaikutamme toisiimme.

Raskasta joulua -konsertit perjantaina 20.12. kello 17.30 ja 21 Kulttuuritalolla, Sturenkatu 4. Liput Lippupalvelusta 36,50 euroa. Huomio: Kello 21:n konsertti on loppuunmyyty.

Jaa tämä artikkeli:

Löydä lisää näkökulmia


Keskustele Facebookissa
Keskustele ja kommentoi Facebookissa
Lähetä juttuvinkki
Lähetä juttuvinkki
Kirkko ja kaupunki -mediaan.

Tilaa Kirkko ja kaupungin viikoittainen juttukooste.