Metallimies Marco

Marco Hietalan lapsuuden suurin rakkaus on säilynyt.

• 20.11.2013 06:33
• NINA RIUTTA
• SIRPA PÄIVINEN

Talo sijaitsee järven rannalla Kuopiossa. Lapsilla on lyhyt matka uimaan. On rauhaa ja tilaa. Marco Hietala muutti perheineen kolme vuotta sitten pääkaupunkiseudulta juurilleen Savoon.

– Nautin hiljaisuudesta. Olen niin paljon olosuhteissa, joissa on jatkuva humina ja mökä, että ehdottomasti parhaimpia hetkiä ovat ne, kun saa olla kotona ja lukea sohvalla.

Rock-klubeilta konserttisaleihin

Marco Hietala tunnetaan maailmalla mainetta niittäneen metallimusiikkia soittavan Nightwish-yhtyeen basistina ja laulajana.

– Tällä hetkellä keskityn Raskasta joulua -kiertueeseen. Talven aikana vaihtelemme Nightwishin jäsenten kanssa demoja ja kesällä kokoonnumme taas harjoittelemaan.

Yhdeksättä kertaa liikkeelle lähtenyt Raskasta joulua -kiertue siirtyy tänä vuonna rock-klubeilta konserttisaleihin. Niissä esitetään perinteisiä joululauluja metallimusiikiksi sovitettuina. Hietalan lisäksi mukana on joukko muita metallimiehiä.

– Kiertueella on solisteina kymmenkunta suomalaisen raskaan rockin laulajaa, mutta emme me tietenkään kaikki ole joka ilta mukana.

Hietala näkyy ja kuuluu sekä Vantaan- että Helsingin-konserteissa.

Apua vammaisille lapsille

Raskasta joulua -konserteissa voi tänä vuonna halutessaan laittaa rahaa Suomen Lähetysseuran keräyslippaisiin.

Idea lähti siitä, kun Suomen Lähetysseurasta kysyttiin Raskasta joulua -kokoonpanon johtajalta ja kitaristilta Erkka Korhoselta, kiinnostaisiko yhteistyö.

Lähetysseuralla on Kauneimmat joululaulut -tilaisuudet ja metallimiehillä Raskasta joulua -kiertue. Korhonen tutkaili joukkonsa mielipiteitä. Sopisiko lähetystyön ja metallimiesten yhdistäminen?

– Suoraan sanoen yhteistyössä painaa aika paljon se, että rahaa kerätään vammaisille lapsille, jotka elävät huonoissa oloissa ulkomailla. Se on sellainen auttamiskohde, jonka me allekirjoitamme, vaikka lähtökohtaisesti emme olekaan mikään tunnustuksellinen rykmentti, Hietala toteaa.

Raskasta joulua -kokoonpanolle joulumusiikin tekemisessä tärkeintä on se, että biisit tuovat joulun mieleen. Marco Hietalalle joulu on mahdollisuus siihen, että voi unohtaa arjen järjettömän hässäkän ja infotulvan.

– Joulu väräyttää ihmisen sisällä jotakin. Aaton lähestyessä tiedän, että nyt voin panna puhelimen ja ovet kiinni ja olla omieni kanssa rauhassa. Minusta on erittäin hienoa, että kerran vuodessa on tällainen ritualistisella tavalla hoidettu juttu, jossa voi sulkeutua maailmanmenolta.

Suosiostaan huolimatta Raskasta joulua -albumeita ja -kiertueita on myös arvosteltu. Kritiikkiä on pukannut kahdelta eri suunnalta, mutta Hietala tietää, mitä tekee.

– Jotkut modernimman rockin kannattajat sanovat, että joululaulujamme kyllä kuuntelisi, mutta jeesustelu hämää ja uskonnollinen viesti on liikaa. Uskonnollisella puolella taas jotkut ovat tuumanneet, että olemme häväisseet jotain pyhää. Kaikelle tälle minä sanoisin, että maailma ei ole ihan niin pieni kuin teidän mielikuvituksenne.

Yksin kotona

Marco Hietalan lapsuudenperheessä kuunneltiin paljon erilaista musiikkia. Isällä oli kokoelmissaan vanhaa jatsia, klassista musiikkia, rocklevyjä ja irlantilaisia kansanmusiikkia.

– Minulla on vahva kelttikytkentä, joka varmaan johti minut myöhemmin kuuntelemaan paljon progeyhtye Jethro Tullia. Sitten sekosin tänäkkään, raskaaseen kitararokkiin.

Levysoittimessa alkoivat soida isonveljen ja naapurinpojalta lainatut raskaammat levyt: Deep Purple, Black Sabbath ja Rainbow. Punkrockia kuunneltiin myös. Beatleskaan ei ole koskaan lakannut olemasta Hietalasta hyvä.

– Olen kuunnellut kaikenlaista musiikkia, mutta lapsuuden suurin rakkaus, raskas rock, on säilynyt.

Oma ilmaisutaito Hietalalla pääsi valloilleen yksinäisinä iltapäivinä kotona, kun äiti ja isä olivat töissä.

– Minulle kehkeytyi joskus yksitoistakesäisenä outo tapa. Lues­kelin vinyylilevyjen tekstejä, kuuntelin biisejä ja lauloin niitä täysillä mukana. Aloin myös soittaa isän akustista kitaraa.

Parin vuoden kuluttua tästä Marco Hietala oli kavereidensa ja isonveljensä kanssa perustamassa jo ensimmäistä bändiään. Laulaminen lankesi kuin vahingossa Marcolle, koska muilla teinipojilla ei ollut pokkaa siihen.

– Lauloin, se onnistui ja huomasin, että minähän tykkään tästä hommasta.

Tanakat kitaravallit

Raskaaseen rockiin liitetään kova ääni: kitarat soivat täysillä ja laulajat vetävät korkealta ja kovaa. Marco Hietalasta asia ei ole ihan niin yksioikoinen.

– Raskaassa rockissa on monia piirteitä. Minä en halua rajata mahdollisuuksiani ja laittaa itselleni kahleita. Ilmaisussani tärkeää on kontrasti, se miten mennään herkemmiltä tasoilta täysille. Mutta kieltämättä tanakat, isot kitaravallit säröillä ovat ilmiselvä merkki siitä, että ollaan metallimusiikin puolella.

Nykyään on monia metallimusiikkia soittavia bändejä. Hietala on väsynyt ylitarjontaan.

– Genren sisällä on tyyppejä, jotka ovat kuunnelleet vain yhtä ja samaa musaa. Kun he sitten tekevät omaa musiikkiaan, siitä tulee väistämättä vähän sisäsiittoista, nyanssitonta ja tylsää.

– Onneksi on myös soittajia, jotka osaavat yhdistellä ja rakennella kuvioitaan ja soinnutuksiaan ennakkoluulottomalta pohjalta niin, etteivät ne aina mene samaa rataa.

Vuosien myötä Hietalan musiikkimaku on laajentunut.

– Teininä rock’n rollin tarve oli kova. Nykyisin pystyn kuuntelemaan objektiivisesti ja diggailemaan musiikillisia juttuja, jotka teininä eivät olisi tulleet mieleenkään. Olisi esimerkiksi joutunut häpeämään silmät päästään, jos olisi erehtynyt sanomaan kavereille, että Kari Tapion biisistä löytyy hyvä sovitus bassolle.

Miehekästä musisointia

Äänekkyyden lisäksi metallimusiikissa on miehinen leima. Hietalaa hymyilyttää moinen väite. Hän taitaa tietää, mistä on kyse.

– No kyllä siinä energiamäärässä tietysti testosteroni helposti haiskahtaa. Joskus metallimusiikin lähestymistapa on myös rujo ja rupinen, ja sopiihan se paremmin miehille.

– Toisaalta taas, ei se ole mikään kriteeri. Meillä Night­wishis­sä on ollut naisia keulilla pitkin vuosia. Kyllä minä täysin suon naisille sen paikan, jonka he ovat musiikissa ottaneet. Varsinkin popin puolella on naisia keulilla vaikka millä mitalla.

Hän intoutuu pohtimaan ­asiaa lisää. Bändimeininki saattaa Hietalan mielestä olla enemmän miesten kuin naisten juttu.

– Bändien poikamaisissa joukkioissa huumori on usein alhaista ja tyhmää. Naiset tahtovat hypätä sellaisen yläpuolelle. Ymmärrän heitä täysin. Ja saavat he, totta Mooses, hypätä sen yläpuolelle!

– Puhutaan paljon miehen ja naisen tasa-arvosta. Totta kai ollaan niin tasa-arvoisia kuin voidaan, mutta on meissä erojakin, se on vain väistämätöntä.

Yksi asia kerrallaan

Niin musiikissa kuin elämässään yleensä Marco Hietala pyrkii keskittymään olennaiseen. Hänen mielestään ei pidä aina olla ajan hermolla eikä kaikesta pidä tietää kaikkea.

– Riittää, että tietää omista asioistaan tarpeeksi. Päivä kerrallaan ja asia kerrallaan.

– Nykyään on vaikka millä mitalla kaikkea sellaista, mikä yrittää samaan aikaa olla sekä tiedottavaa että viihdyttävää. Unohdetaan siis turhuudet: Hollywoodin luomien naisihanteiden tsekkailu, muotilehtien seurailu, tositv:t ja puolet päivän lehtien antamasta informaatiosta.

Hietala arvostaa ihmisessä sellaisia piirteitä kuin avomielisyyttä, reiluutta ja oikeudenmukaisuutta. Hän toivoo omassa elämässään huomaansa opittavat asiat ja haluavansa myös oppia.

– Ei se sen kummempaa ole, hän sanoo.

– Ja jos voisi vielä kirjoittaa muutaman hyvän kipaleen ja laittaa ne levylle, niin pääsisi sillä tavallakin toteuttamaan itseään.

Itsensä toteuttaminen tarkoittaa Hietalalle sitä, että pitää huolta omasta henkisestä puolestaan.

– Mitä paremmin itse voi, sitä paremmin suhtautuu muihin ihmisiin ja sitä paremmin he voivat. Kaikki me vaikutamme toisiimme.