Metsäinen metropoli
Helsingin vihersormet. Tällä termillä kutsutaan suhteellisen yhtenäisiä viheralueketjuja, jotka ulottuvat tiheän kaupunkirakenteen ulkopuolelle ja toimivat ekologisina käytävinä. Karttaan on merkitty vihersormiksi Meilahti-Tali-Mätäjoen laakso, Keskuspuisto, Vantaanjoen varsi ja Vanhankaupunginlahti-Kivikko sekä Vartiokylänlahti-Mustavuori-Porvarinlahti. Kartan lähde: Helsingin yleiskaava, Visio 2050

Helsingin vihersormet. Tällä termillä kutsutaan suhteellisen yhtenäisiä viheralueketjuja, jotka ulottuvat tiheän kaupunkirakenteen ulkopuolelle ja toimivat ekologisina käytävinä. Karttaan on merkitty vihersormiksi Meilahti-Tali-Mätäjoen laakso, Keskuspuisto, Vantaanjoen varsi ja Vanhankaupunginlahti-Kivikko sekä Vartiokylänlahti-Mustavuori-Porvarinlahti. Kartan lähde: Helsingin yleiskaava, Visio 2050

Metsäinen metropoli

Helsinki suunnittelee väkimääräänsä tuntuvaa kasvua. Kaupunkilaisten arvostamalle lähiluonnolle yhtälö on haasteellinen.

Teksti Marko Leppänen
Kartta Tiina Vesterinen

Helsinki visioi väkimääränsä kasvavan jopa neljännesmiljoonalla seuraavien runsaan kolmen vuosikymmenen aikana. Tähän asti kaupungin kansainvälisesti poikkeuksellisena erityispiirteenä on ollut monimuotoinen ja suhteellisen runsas lähiluonto. Metsä on ollut kosketusetäisyydellä. Voiko tilanne enää säilyä kaavaillussa metropolissa?

Kasvupaineiden ja elinvoimaisen viheralueverkoston yhteensovittamisesta on muodostunut kuuma kysymys. Nyt sitä ovat puineet yhdessä kaupunkisuunnitteluvirasto ja Helsingin yliopiston ympäristötieteiden laitos.

Viime syksynä toteutetun uudentyyppisen yhteistyön tuloksista julkistetaan lähiviikkoina raportti, kertoo ympäristötieteiden laitoksen tutkija Kati Vierikko.

– Tutkijat laativat suosituksia sen suhteen, miten luontoarvoja olisi syytä huomioida yleiskaavaprosessissa. Ne koskivat esimerkiksi metsäalueiden laajuuden turvaamista, niittyverkoston toteuttamista ja luonnontilaisten merenrantojen säilyttämistä.

– Oleellisinta oli silti, että tapasimme ja keskustelimme säännöllisesti. Sillä tavoin ymmärrys molempiin suuntiin oikeasti lisääntyy, kaupunkimetsien ekologiaan erikoistunut Vierikko luonnehtii.

Viherympäristöllä on merkitystä esimerkiksi hulevesien imeyttäjänä, samoin melun ja pölyn sekä muiden ilmansaasteiden käsittelijöinä. Nämä niin sanotut ekosysteemipalvelut ovat rahanarvoisia, sillä niitä on vaikea ja kallis korvata teknisin ratkaisuin. Arvonsa on myös luonnon aineettomalla annilla, kuten vetovoimalla liikuntaan ja esteettisillä elämyksillä.

Luontoalueiden eliölajisto kärsisi muun muassa sisäsiittoisuudesta, jos Helsingin kaupunkimetsistä ei olisi vuorovaikutukseen sopivia yhteyksiä urbaanialueen ulkopuolelle. Tällaisia myös vihersormiksi kutsuttuja linkkejä ovat Mätäjoen laakso, Keskuspuisto sekä viheralueet Vanhankaupunginlahdelta Kivikkoon ja Laajasalosta Mustavuoreen.

Osana uuden yleiskaavan valmistelua on vihersormista laadittu visiokartta.

– Visio on hyvin tärkeä, niin karkea kuin toteutus onkin. Se antaa viheryhteyksille statuksen rakentamisen rinnalla ja osoittaa tahtotilaa niiden turvaamiseen, Vierikko sanoo.

Hänen mielestään kaupunkia olisi mahdollista kasvattaa nakertamatta viheralueita. Suuria liikenneväyliä voidaan muuttaa asutuiksi bulevardeiksi ja taloja rakentaa nykyistä korkeammiksi.

Pirstominen ei ole silti kaupunkiluonnon ainoa uhka. Väkimäärän kasvu lisää käyttöpainetta ja se puolestaan maaston kulumista, mikä köyhdyttää lajistoa.

– Herkät biotoopit, kuten karu kalliokasvillisuus, ovat jo nyt hätää kärsimässä. Tämä on nähtävissä esimerkiksi Viikin maastossa. Alkuperäiskasvillisuus väistyy.

Asukkaiden kamppailu Kivinokan, Meri-Rastilan ja Vartiosaaren kaltaisten luontoalueiden kohtalosta voi olla merkki laajasta murrosliikkeestä. Pesunkestävät city-ihmiset tuntuvat olevan harvinaisuuksia. Metsäntutkimuslaitoksen (Metla) vuonna 2007 valmistuneessa tutkimuksessa kuusi prosenttia helsinkiläisistä ja tamperelaisista piti mielipaikkanaan ”rakennettua kaupunkikohdetta”, kun taas 94 prosentille mielipaikka löytyi erilaisista luonto- ja viherkohteista.

– Tutkimustiedon ja asukkaiden kokemuksellisen tiedon pohjalta viesti on selkeä: laajat yhtenäiset luontoalueet ovat tärkeä kaupunkilaisten terveyttä ja hyvinvointia tukeva resurssi, joka halutaan säilyttää, kiteyttää Metlan professori Liisa Tyrväinen.

Luonnossa oleskelun terveyshyödyt ovat fysiologisesti mitattavissa esimerkiksi verenpaineesta ja lihasjännityksistä. Luonto kohentaa mielialaa, lisää keskittymiskykyä ja nopeuttaa psyykkisestä uupumuksesta palautumista. Laajoissa kansainvälisissä väestötutkimuksissa on osoitettu viheralueiden vähentävän väestön sairastavuutta ja lisäävän elinikää.

Merkitseviin terveyshyötyihin vaaditaan toistuvaa luontoaltistusta. Seikka puhuu ennen kaikkea helposti tarjolla olevan lähiluonnon puolesta.

– Lähellä sijaitsevat luontoalueet tukevat erityisesti ikääntyvän väestön ja lasten hyvinvointia, mutta myös työssäkäyvien työkyvyn ylläpitämistä, Tyrväinen toteaa.

Tulevaisuuden Helsinkiin on visioitu viherkattoja ja kaupunkiviljelmiä. Sellaisilla on myönteinen merkitys, mutta ne eivät voi ekologisesti korvata alkuperäisluontoa. Lisäksi huomattavasti suurempi osa helsinkiläisistä ilmoittaa mielipaikakseen luonnonvaraisen metsän kuin rakennetun puiston.

Liisa Tyrväinen suosittelee varovaisuusperiaatteen noudattamista Helsingin tiivistämisrakentamisessa. Hänestä prosessin hyötyjä ja haittoja ei ole vielä kattavasti arvioitu.

– Teknis-taloudelliset kriteerit ja intressit ovat vahvasti ohjanneet kaupunkisuunnittelua jo pitkään. Herää kysymys, kenelle kaupunkia oikein suunnitellaan, ja miksi nykyisten asukkaiden näkemykset asuinympäristön laadusta eivät ole merkityksellisiä päättäjille.

Kaupunkiluontokysymyksellä on väistämätön moraalinen puolensa, huomauttaa Kati Vierikko. Hänestä luonnon monimuotoisuuden suojelulle asetettujen kansallisten ja globaalien tavoitteiden pitäisi näkyä myös kaupungissa – siellä, missä ihmiset ovat.

– Kyse on vastuunkannosta. Siitä, millaisen viestin ja esimerkin viemme tuleville sukupolville.

Jaa tämä artikkeli: