Metsän peittoon

• 02.09.2013 14:00

Pihlaja, vaahtera, kuusi. Viisivuotias nimeää puita Viikin arboretumissa.

Tuntemattomiakin riittää, sillä kahdenkymmenen hehtaarin metsässä kasvaa yli 250 erilaista puuta ja pensasta. Surukuusi riiputtaa oksiaan, käärmekuusella ne harottavat.

Kriikunapuussa kypsyy pieniä sinisiä luumuntapaisia hedelmiä. Kriikunoita voi napostella, kunhan pakkanen on purrut ne makeiksi. Yhtenä syksynä keräsin kassillisen.

Eksymme kahden kilometrin luontopolulta, koska sitä osoittavia merkkejä on harvemmassa kuin risteyksiä. Lapsi näyttää suurta tummansinistä marjaa:

– Onko tuo mustikka?

– Ei, se on myrkyllinen sudenmarja. Mutta maista näitä kirpeitä ketunleipiä.

Eteläiseltä lintutornilta avautuu näkymä Vanhankaupunginlahdelle: avovettä, Lammassaari, linturuovikossa laiduntavia kyyttöjä, vastarannalla Arabianrannan korskeat kerrostalot ja nostokurjet.

Läheisellä näköalapaikalla nainen ihastelee englanniksi kaupungin keskelle jätettyä luontoa. Lintubongari tähystää kiikareillaan lahdelle. Heitä näkee alueella aina.

Lapsi tahtoo metsikön pohjoispäässä nousevalle toiselle lintutornille. Sen luona kasvaa valtava vuorimänty, jonka paksuja oksia on hyvä kiivetä.

Hän löytää männyn läheltä kotiin vietävää: kuolleen neitoperhosen ja kaksi elävää lehtokotiloa.

Pihla Tiihonen